Service: flatrate|Ruutu

Selaa kaikkia artikkeleita

Julkaistu:

Ghostbusters – Afterlife

Ghostbusters: Afterlife on seuraava luku alkuperäiseen Ghostbusters-universumiin. Elokuvassa yksinhuoltajaäiti ja hänen kaksi lastaan saapuvat pieneen kaupunkiin ja löytävät yhteytensä alkuperäiseen haamujengiin sekä salaiseen perintöön, jonka heidän isoisänsä on jättänyt jälkeensä. (Lähde: Filmikamari)

Julkaistu:

BlacKkKlansman

1970-luvun alussa amerikkalaista yhteiskuntaa myllertää taistelu kansalaisoikeuksista. Ron Stallworth palkataan Colorado Springsin poliisilaitoksen ensimmäiseksi afroamerikkalaiseksi etsiväksi. Henkilökunta suhtautuu tulokkaaseen epäluuloisesti, jopa avoimen vihamielisesti. Stallworth tarttuu kuitenkin tiukasti toimeen ja ottaa vaarallisen tehtävän: Ku Klux Klanin sisäpiiriin soluttautumisen ja sen paljastamisen. Rotusorron kannattajana esiintyvä Stallworth saa yhteyden ryhmittymään ja raivaa tiensä sen ytimeen asti. Hän onnistuu ystävystymään klaanin johtajan David Duken kanssa. Soluttautumisoperaatio muuttuu yhä monimutkaisemmaksi. Tapaamisissa klaanin jäsenten kanssa kasvokkain Stallworthia esittää hänen kollegansa Flip Zimmerman, joka saa selville hengenvaarallisen salajuonen. Yhdessä he lähtevät kukistamaan ryhmää, jonka todellinen tavoite on siistiä väkivaltainen retoriikkansa niin salonkikelpoiseksi, että sillä voidaan vedota suureen yleisöön. Ohjannut Spike Lee. Näyttelijöinä mm. John David Washington, Adam Driver, Laura Harrier ja Jasper Pääkkönen.

Julkaistu:

Tanskalainen tyttö

Koskettava rakkaustarina joka pohjautuu Lili Elben ja Gerda Wegenerin elämäntarinaan. Vuoden 1926 Kööpenhaminassa elävä taiteilija Einar Wegener, joka on naimisissa Gerda Wegenerin kanssa, tunnetaan maisemamaalauksistaan.

Myös Gerda on taiteilija, vähemmän tunnettu, mutta työllistyy merkkihenkilöiden muotokuvamaalarina. Heidän avioliittonsa on vahva ja täynnä rakkautta. Kaikki muuttuu, kun Gerda pyytää miestään asettumaan malliksi ja pukeutumaan naisen asuun viimeistelläkseen maalauksensa. Kokemus mullistaa pariskunnan koko elämän. Einar huomaa, että ollessaan Lili hän kykenee toteuttamaan itseään aidoimmillaan ja ryhtyy elämään naisena. Gerda taas löytää Lilistä uuden muusan ja kypsyy taiteilijana uuteen kukoistukseen. Pariskunta joutuu kohtaamaan myös ympäröivän yhteiskunnan ennakkoluulot. He lähtevät kotimaastaan avomielisempään Pariisiin. Yhä uudelleen Gerda osoittaa tukensa Lilille, joka tekee hänestä yhden maailman ensimmäisistä sukupuolenkorjauksen pioneereista.

Ohjannut Tom Hooper. Näyttelijöinä mm. Eddie Redmayne, Alicia Vikander ja Amber Heard. Elokuva voitti Oscarin parhaasta naissivuroolista.

Julkaistu:

Sonic the Movie

Sonic saapuu uudelle kotiplaneetalleen Maahan. Uuden ystävänsä Tomin kanssa Sonicin on pelastettava maailma ilkeämielisen neron Dr. Robotnikin valloitusyrityksiltä. Ohjannut Jeff Fowler. Sonicin alkuperäisenä ääninäyttelijänä toimii Ben Schwartz. Näyttelijöinä myös mm. James Marsden ja Jim Carrey.

Julkaistu:

Lemmikkien salainen elämä

Keskushahmo on terrieri nimeltä Max, joka viettää omistajansa Katien kanssa mukavaa elämää New Yorkissa. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun Katie tuo eräänä päivänä kotiin valtavan karvaturrin nimeltä Duke. Katie haluaa koirien antavan toisilleen seuraa, mutta Max pitää Dukea uhkana. Taistelu omasta reviiristä kuitenkin jää taka-alalle, kun koirat joutuvat jännittävään seikkailuun muiden talon lemmikkien kanssa. Manhattanin kaduilla he kohtaavat hylätyistä lemmikeistä koostuvan rikollisjengin. Jengin johtaja on valkoinen pupu nimeltä Lumipallo, jonka söpön ulkokuoren alta paljastuu varsinainen Bunny the Killer Thing. Ohjannut Chris Renaud ja Yarrow Cheney. Alkuperäisinä ääninäyttelijöinä mm. Louis C.K. , Eric Stonestreet ja Kevin Hart.

Julkaistu:

Five Feet Apart

Stella on kuten kuka tahansa 17-vuotias – hän rakastaa ystäviään, puhelintaan ja tietokonettaan. Mutta toisin kuin muut teinit, Stella joutuu viettämään suurimman osan ajastaan sairaalassa vakavan sairauden takia. Kystisen fibroosin vuoksi hänen elämäänsä hallitsevat rutiinit ja lukuisat erilaiset säännöt. Stellan itsekuri joutuu kuitenkin koetukselle, kun hän tutustuu toiseen potilaaseen ja kohtalotoveriin, hurmaavaan ja kapinalliseen Williin. Stella ja Will tuntevat heti vetoa toisiinsa, mutta säännöt tulevat heidän väliinsä: bakteerien leviämisen välttämiseksi he eivät saa mennä puoltatoista metriä lähemmäs toisiaan. Toistensa mikrobeille altistuminen voisi olla kohtalokasta molemmille. Miten rakastaa toista, jos yksikin kosketus on liikaa? Ohjannut Justin Baldoni. Näyttelijöinä mm. Haley Lu Richardson, Cole Sprouse ja Moises Arias. (Lähde: Finnkino Oy)

Julkaistu:

Itse ilkimys 3

Illumination toi valkokankaalle Itse ilkimys ja Itse Ilkimys 2 -elokuvat sekä vuoden 2015 suurimman animaatiohitin, Kätyrit. Grun, Lucyn, heidän ihastuttavien tyttäriensä Margon, Edithin ja Agnesin sekä tietysti kätyrien tarina saa jatkoa elokuvassa Itse ilkimys 3. Kun Gru epäonnistuu ihmiskunnan viimeisimmän suuren uhkan Balthazar Brattin nappaamisessa, hänet erotetaan Anti-Konna-liigasta ja hän ajautuu identiteettikriisiin. Mutta kun mystinen muukalainen ilmaantuu kertomaan Grun kauan kadonneesta kaksoisveljestä – joka haluaa kiihkeästi seurata tämän ilkimysmäisiä jalanjälkiä – entinen superpahis saa jälleen kokea, miten hyvältä tuntuukaan olla ilkeä. Ohjannut Kyle Balda, Pierre Coffin ja Eric Guillon. Alkuperäisinä ääninäyttelijöinä mm. Steve Carell, Kristen Wiig ja Trey Parker.

Julkaistu:

Transformers 5 – Viimeinen ritari

Tuhoutuneen Cybertron-planeetan kahden heimon, Autobotien ja Decepticonien välinen taistelu ylsi maapallolle saakka. Teksasilaiskeksijä Cade Yeager asettui puolustamaan hyviä Autoboteja ja näiden johtajaa Optimus Primeä, sekä ihmisiä että pahan Decepticonin Megatronin johtamia Decepticoneja vastaan. Nyt ihmiset ja Transformerit ovat sodassa keskenään eikä Optimus Primea enää ole. Cybertronin jumalatarhahmo Quintessa aikoo pelastaa planeettansa törmäyttämällä sen Maahan ja imemällä maapallosta kaiken energian. Hän tarvitsee tähän Autobotien taikuri Merlinille aikoinaan lahjoittamaa sauvaa. Avain tulevaisuuden pelastamiseen on hautautuneena menneisyyden salaisuuksiin, Transformerien kätkettyyn historiaan. Ohjannut Michael Bay. Näyttelijöinä mm. Mark Wahlberg, Anthony Hopkins ja Josh Duhamel.

Kauttamme oikeudet koko Transformers -sarjaan:
Transformers
Transformers: Tuhon aikakausi
Transformers: Kuun pimeä puoli
Transformers: Kaatuneiden kosto
Transformers: Petojen nousu
Transformers: Viimeinen ritari

Julkaistu:

The Grinch

The Grinch pohjautuu Dr. Seussin rakastettuun klassikkoon. The Grinch kertoo tarinan äkäpussista, joka aikoo varastaa joulun, mutta pienen tytön joulumieli sulattaa hänen sydämensä. The Grinch on hauska, lämminhenkinen ja visuaalisesti vaikuttava tarina. Ohjannut Yarrow Cheney ja Scott Mosier. Alkuperäisinä ääninäyttelijöinä mm. Benedict Cumberbatch, Cameron Seely ja Rashida Jones.

Julkaistu:

Rocketman

Rocketman on elokuva, joka kertoo musiikin legendan, Elton Johnin, tarinan. Elokuva kuljettaa katsojan läpi Elton Johnin elämän, alkaen hänen nuoruudestaan taustastaan
Englannissa, läpi hänen nousunsa maailmanmaineeseen ja kamppailut oman identiteettinsä ja riippuvuuksiensa kanssa. Tarinaa kuvataan musiikkinumeroiden ja visuaalisten
tehosteiden kautta, mikä luo elokuvaan värikkään ja dynaamisen tunnelman. Elokuva osoittaa Elton Johnin musiikillisen lahjakkuuden ja luovan nerouden, samalla kun se kuvaa
hänen henkilökohtaisia taisteluitaan ja voittojaan. Rocketman on kerännyt useita palkintoja ja ehdokkuuksia, erityisesti musiikin ja näyttelijäsuoritusten osalta. Elokuva sai muun muassa Golden Globe -ehdokkuuden parhaasta musikaali- tai komediaelokuvasta, ja Taron Egerton, joka esitti Elton Johnia, voitti Golden Globen parhaasta miespääosasta musikaali- tai komediaelokuvassa. Lisäksi elokuva voitti Oscar-palkinnon parhaasta laulusta (”(I’m Gonna) Love Me Again”) ja oli ehdolla parhaasta äänityksestä.

Näyttelijöitä:
– Elton Johnia esittää näyttelijä Taron Egerton.
– Jamie Bell: Bernie Taupin, Elton Johnin pitkäaikainen yhteistyökumppani ja sanoittaja
– Richard Madden: John Reid, Elton Johnin entinen manageri ja roimanttinen kumppani
– Bryce Dallas Howard: Sheila Eileen, Elton Johnin äiti.