Esittäminen on luvanvaraista

Suomen tekijänoikeuslain mukaisesti elokuvien julkista esittämistä varten tarvitaan voimassa oleva lupa. Elokuvalisenssin Yhdistelmäluvalla voit esittää elokuviamme.

Traileri

Tanskalainen tyttö

2015 | 119 min | K-12 | draama

Koskettava rakkaustarina joka pohjautuu Lili Elben ja Gerda Wegenerin elämäntarinaan. Vuoden 1926 Kööpenhaminassa elävä taiteilija Einar Wegener, joka on naimisissa Gerda Wegenerin kanssa, tunnetaan maisemamaalauksistaan.

Myös Gerda on taiteilija, vähemmän tunnettu, mutta työllistyy merkkihenkilöiden muotokuvamaalarina. Heidän avioliittonsa on vahva ja täynnä rakkautta. Kaikki muuttuu, kun Gerda pyytää miestään asettumaan malliksi ja pukeutumaan naisen asuun viimeistelläkseen maalauksensa. Kokemus mullistaa pariskunnan koko elämän. Einar huomaa, että ollessaan Lili hän kykenee toteuttamaan itseään aidoimmillaan ja ryhtyy elämään naisena. Gerda taas löytää Lilistä uuden muusan ja kypsyy taiteilijana uuteen kukoistukseen. Pariskunta joutuu kohtaamaan myös ympäröivän yhteiskunnan ennakkoluulot. He lähtevät kotimaastaan avomielisempään Pariisiin. Yhä uudelleen Gerda osoittaa tukensa Lilille, joka tekee hänestä yhden maailman ensimmäisistä sukupuolenkorjauksen pioneereista.

Ohjannut Tom Hooper. Näyttelijöinä mm. Eddie Redmayne, Alicia Vikander ja Amber Heard. Elokuva voitti Oscarin parhaasta naissivuroolista.

Katso elokuva verkossa

Vuokrattavissa:

Apple TV
Blockbuster
Elisa Viihde
Google Play Movies
Microsoft Store
Rakuten TV
SF Anytime
Telia Play
Viaplay

Ostettavissa:

Apple TV
Blockbuster
Google Play Movies
Microsoft Store
Rakuten TV
SF Anytime
Viaplay

Suoratoistettavissa:

Ruutu
SkyShowtime

Tietoa elokuvasta

Oppiaineet

  • historia

Avainsanat

  • ihmissuhteet
  • miljöö ja ajankuva
  • moninainen

Lajityypit

  • draama

Teemat ja kokoelmat

  • kirjafilmatisointi
  • rakkaustarina
  • sateenkaari
  • tositapahtumiin perustuva

Ikärajat

  • K-12

Palkinnot

  • Oscar

Tuotantoyhtiö

  • Uip

Tietoa mediakasvattajalle

Tanskalainen tyttö pohjautuu Lili Elben ja Gerda Wegenerin elämäntarinaan. Gerda pyytää miestään asettumaan malliksi ja pukeutumaan naisen asuun viimeistelläkseen maalauksensa. Kokemus mullistaa pariskunnan koko elämän. Einar huomaa, että ollessaan Lili hän kykenee toteuttamaan itseään aidoimmillaan ja ryhtyy elämään naisena.

Lue lisää Koulukinosta