Oppiaine: historia

Selaa kaikkia artikkeleita

Julkaistu:

Tulen morsian

Tositapahtumiin perustuva Tulen morsian kertoo rohkean ja omapäisen nuoren naisen, Annan, tarinan vuoden 1666 Ahvenanmaalla. Kätilö Valpurin kasvattityttärenä hänestä koulutetaan kylän seuraavaa parantajaa. Anna päättää kuitenkin ottaa piian pestin uuden kihlakunnantuomari Psilanderin palveluksessa. Psilander on saanut tehtäväkseen puhdistaa Ahvenanmaa pakanallisista tavoista ja mustasta magiasta lopullisesti. Myrskyn silmään joutuu Valpurin lisäksi Anna. Nuorella Annalla on palava halu löytää tosi rakkaus. Hän päättää rakastua jo naimisissa olevaan Eliakseen, mutta miehen intohimo sammuu nopeasti. Yksin jätetty Anna päätyy mustasukkaisuudessaan ilmiantamaan Eliaksen vaimon, Rakelin, noitana. Kaikkiaan 16 naista vangitaan epäiltynä liitosta paholaisen kanssa, heidän joukossaan Annan ilmiantama Rakel. Tästä alkaa Annan yksinäinen taistelu hirveän tekonsa sovittamiseksi.

Huom. Ei enää DVD- tai Blu-ray jakelussa.

Julkaistu:

95

Vuoden 1995 jääkiekon maailmanmestaruusviikonloppuun sijoittuva 95-elokuva kertoo toisiinsa limittyvien tarinoiden kautta siitä, miksi Suomesta tuli maailmanmestari ja miten se vaikutti koko kansakuntaan.

Julkaistu:

Sotalapset

Dokumentti suomalaisista lapsista, jotka evakuoitiin Ruotsiin toisen maailmansodan aikana.

Jukka Nykänen palkittiin Paras leikkaus Jussi-palkinnolla sekä Erja Dammert Paras dokumenttielokuva -palkinnolla.

Huom. Ei enää DVD- tai Blu-ray-jakelussa.

Julkaistu:

Pikkusisar

Katrin mies on kuollut Suomen talvisodassa. Jatkosodan alkaessa Katri ilmoittautuu vapaaehtoiseksi töihin helsinkiläiseen sotilassairaalaan. Häntä kosii potilas, runoja lausuva maanmies, joka on vapautumassa palveluksesta. Samaan aikaan hän tapailee vanhaa koulukaveriaan Eeroa, joka jopa livahtaa luvatta pois palveluksesta ollakseen Katrin lähellä. Sodan jatkuessa Katri joutuu tekemään vaikeita päätöksiä elämästään.

Merja Väisänen palkittiin Paras puvustus Jussi-palkinnolla.

Julkaistu:

Daavid – tarinoita kunniasta ja häpeästä

Daavid – tarinoita kunniasta ja häpeästä on dokumenttielokuva Suomen juutalaisten dramaattisista vaiheista toisen maailmansodan aikana. Se käsittelee heidän kaksoisidentiteettiinsä liittyvää painetta jatkosodassa, kun Suomi taisteli Saksan liittolaisena. Elokuva kertoo juutalaisista sotilaista rintamalla, poliitikkojen neuvotteluista natsien kanssa juutalaisten luovuttamisesta sekä syistä, miksi Suomi jäi poikkeukseksi holocaustin historiassa.

Dokumentti rakentuu suomenjuutalaisten henkilökohtaisten kertomusten ja ennen julkaisematonta arkistomateriaalin varaan. Se tuo esiin yksilöiden tarinoita sekä inhimillisen näkökulman vaikeisiin ja yhä ajankohtaisiin aiheisiin, herättäen katsojassa pohdintaa ja keskustelua.

Atomin paluu elokuvan juliste

Julkaistu:

Atomin paluu

Mika Taanilan ja Jussi Eerolan dokumenttielokuva Atomin paluu seuraa jättimäiseksi rakennusfarssiksi muodostuneen Olkiluoto 3 -ydinvoimalayksikön syntyprosessia lähes vuosikymmenen ajan. Elokuvassa Eurajoen kunta näyttäytyy globaalin ydinrenessanssin polttopisteessä. Moniääninen ja tilannekomiikasta ammentava Atomin paluu kuvaa elämää 6000 asukkaan ydinvoimapaikkakunnalla antaen puheenvuoron niin ydinvoiman puolustajille kuin vastustajillekin. (Lähde: B-Plan Distribution)

Elokuva palkittiin Paras musiikki Jussi-palkinnolla.

Huom. Ei DVD- tai Blu-ray-kopiota saatavilla.

Julkaistu:

Lapinlahti – Tyttären äiti

Talvi 1975 – kirjailija Jeanette Aspen saapuu Lapinlahden mielisairaalaan tapaamaan ainoaa lastaan, psykiatri Karin Aspenia, 36 vuotta sen jälkeen, kun hän lähetti tyttärensä Ruotsiin ja matkusti itse Etelä-Eurooppaan talvisodan alkaessa. Kohtaaminen käynnistää draaman äidin ja tyttären välillä, jotka ovat nyt täysin vieraita toisilleen.

Lentäjien sotaa elokuvan juliste

Julkaistu:

Lentäjien sotaa

Lentäjien sotaa on dokumenttielokuva suomalaisten lentäjien sotatyöstä. Se alkoi kangaspuiksi haukutuilla alkeiskoneilla, jatkui kaksintaisteluina kömpelöillä Fokkereilla ja Taivaan helmiksi kutsutuilla Brewstereillä, jotka säväyttivät jo pelkällä äänellään. Talvisodan ketterä ihmemasiina Blenheim vanheni sotavuosina museokoneeksi, mutta niin vain sekin Pelti-Heikiksi ristittynä heitettiin Lapin sotaan saksalaista ilmatorjuntaa vastaan. Eikä sovi unohtaa mekaanikkoja, jotka huolsivat koneita pressun alla 40 asteen pakkasessa ja pumppasivat polttoainetta koneisiin tynnyristä lammasnahkaisen säämiskän läpi.

Punapanssarit ja poltettu kylä elokuvan juliste.

Julkaistu:

Punapanssarit ja poltettu kylä, Punapanssarit Suomen sodissa ja rauhassa

Kaksi dokumenttia sota-ajan Suomesta DVD:nä.

Poltettu kylä – Kolme tarinaa sodasta ja sovituksesta: Poltettu kylä kertoo savukoskelaisten Hilja Kuoskun ja Tyyne Martikaisen sekä suomussalmelaisen Hemmi Seppäsen omakohtaisiin kokemuksiin perustuvan tarinan neuvostoliittolaisten partisaanien toiminnasta talvi- ja jatkosodassa Suomen pohjoisen itärajan kylissä. Vuosikymmenet näistä tarinoista vaiettiin joko vapaaehtoisesti tai valtion pakottamana. Viime vuosina kokemuksia on alettu kirjata ylös ja puhua ihmisten sota-aikana kokemasta ahdistuksesta. Lisäksi on yritetty ymmärtää, miksi Neuvostoliitto kävi varsin veristä partisaanitoimintaa Suomessa.

Punapanssarit Suomen sodissa ja rauhassa: Punapanssarit on kertomus suomalaisille sotaveteraaneille tunnetuista venäläisistä panssarivaunuista. Niitä käytettiin rintamalla suomalaisia vastaan, mutta sotasaaliiden kautta niitä päätyi myös merkittäviä määriä suomalaisten käyttöön. Neuvosto-panssarien tarina ei loppunut rauhansopimukseen, vaan niiden käyttö jatkui pitkään myös ”rauhan töissä”. Ohjelmassa sotaveteraanit ja rauhan ajan panssarimiehet kertovat omista kokemuksistaan rintamilla sekä panssarikoulutuksessa sodanjälkeisessä Neuvostoliitossa.

Rusinoita pullassa elokuvan juliste

Julkaistu:

Rusinoita pullassa: Vihreät sisaret sotilaskotityössä vuodesta 1918

Vihreät sisaret sotilaskotityössä vuodesta 1918. Jokainen suomalainen varusmies ja viime sotien veteraani arvostaa sotilaskotia, jonka yli 90-vuotinen historia nyt ensimmäistä kertaa avautuu videodokumentin muodossa laajemmalle yleisölle. Dokumentissa kymmenkunta talvi- ja jatkosodassa mukana ollutta sisarta muistelee kokemuksiaan ja kommelluksiaan sotilaskotien matkassa rauhan ja sodan vuosina. Sotavuosien osalta dokumentti tarjoaa näkökulman vähän käsiteltyyn aiheeseen: naisiin sotatoimialueella. Harva tietää, että Sotilaskotijärjestö on maamme vanhin yhtäjaksoisesti toiminut maanpuolustusjärjestö. Sotilaskotisisaret tekevät vuosittain lähes 200 000 vapaaehtoista työtuntia varusmiesten hyväksi ja tuovat varuskuntiin, leireille sekä sotaharjoituksiin lämpöä ja viihtyisyyttä. Vaikka sodan ja rauhanajan sotilaskotityötä on vaikea verrata keskenään, sisaren tiskin takainen ystävällinen hymy sekä tuoreen pullan ja kahvin tuoksu on säilynyt muuttumattomana sotilaskodin perustamisesta lähtien.