Studio: Uip

Suositellut julkaisut

Selaa kaikkia artikkeleita

Mrs Harris Goes to Paris elokuva.

Julkaistu:

Rouva Harris lähtee Pariisiin

Leskeksi jäänyt Ada Harris asustelee 1950-luvulla Lontoossa työskennellen siistijänä. Yhtenä päivänä hän ihastuu asiakkaansa esittelemään Dior-mekkoon ja kuin merkkinä edesmenneeltä mieheltään, Ada saa ison rahasumman miehensä Eddien menetyksestä sodassa, sillä hänen olisi kuulunut saada sotalesken eläkettä tapahtuneen seurauksena.

Mrs. Harris tekee poikkeavan päätöksen aiempaan elämäntyyliinsä verrattuna ja ottaa tavoitteekseen saada Diorin mekon omakseen ja lähtee Pariisiin. Elokuva on tarina rohkeasta naisesta, joka tavoittelee ainutlaatuista unelmaansa muiden mielipiteistä välittämättä. Elokuva perustuu Paul Galliconin romaaniin Mrs. ’Arris Goes to Paris, joka ilmestyi vuonna 1957.

Elokuva oli ehdolla Oscareissa parhaasta pukusuunnittelusta.

Julkaistu:

Jurassic World: Dominion

Jurassic Worldin pääarkkitehdin Colin Trevorrow’n ohjaama Dominion tapahtuu neljä vuotta Isla Nublarin tuhon jälkeen. Dinosaurukset elävät – ja saalistavat – nyt ihmisten rinnalla kaikkialla maailmassa. Tulevaisuutta muovaa nyt hauras kauhun tasapaino. Säilyttääkö ihminen asemansa luomakunnan kruununa ja ravintoketjun huipulla joutuessaan jakamaan planeetan kaikkien aikojen pelottavimpien petojen kanssa? (Lähde: Finnkino Oy)

Julkaistu:

Top Gun: Maverick

Yli 30 vuotta laivaston hävittäjälentäjänä palvellut Pete “Maverick” Mitchell (Tom Cruise) tunnetaan huimapäisenä koelentäjänä, joka yrittää kaikin keinoin välttää aktiiviuran päättävän ylennyksen. Kun Maverick määrätään kouluttamaan Top Gun -kokelaita ainutlaatuiseen erikoistehtävään, hän tapaa luutnantti Bradley “Rooster” Bradshaw’n (Miles Teller), joka on Maverickin edesmenneen ystävän, tutkaupseeri Nick “Goose” Bradshaw’n poika.

Epävarman tulevaisuuden ja menneisyyden haamujen piinaama Maverick joutuu kohtaamaan pahimmat pelkonsa tehtävässä, joka vaatii siihen osallistuvilta lentäjiltä suunnattomia uhrauksia. Ohjaus: Joseph Kosinski (Lähde: Finnkino)

Elokuva voitti Oscarin parhaasta äänityksestä.

Julkaistu:

Jättiläiskoira Clifford

Emily saa omakseen pienen, punaisen koiranpennun salaperäiseltä löytöeläimiä hoivaavalta taikurilta. Hänen yllätyksekseen hauva kasvaa todella nopeasti – sillä pian yli kolmimetrinen jättiläiskoiranpentu mellastaa pienessä kerrostaloasunnossa! Emily ja hänen enonsa Casey joutuvat vauhdikkaisiin seikkailuihin New Yorkin suurkaupungin melskeessä. Rakastettuihin lastenkirjoihin perustuva Clifford näyttää, miten isoa rakkaus voi olla! (Lähde: Finnkino Oy)

Julkaistu:

Sing 2

Buster onnistui tekemääm New Moon Theatresta paikallisen menestystarinan. Hänellä on kuitenkin suuremmat tavoitteet: luoda esitys Redshore Cityn glamourin täyttämään Crystal Tower Theatreen.
Elokuvan suomenkielisen dubbauksen rooleissa kuullaan hengästyttävä määrä nimekkäitä kotimaisia viihteen ammatilaisia herkullisissa rooleissa. Alkuperäisversiossa leijona Clay Callowaylle äänensä lainaa U2:n nokkamies Bono – suomenkielisessä dubbauksessa roolissa kuullaan itse Pate Mustajärvi. Elokuvassa kuullaan myös rocklegenda Michael Monroe ensimmäisessä dubbausroolissaan jakki Dariuksena, esiintymislavojen konkarina, joka tuntee arvonsa. Kaartiin kuuluvat myös mm. Masked Singer -voittaja Anna-Maija Tuokko, Vappu Pimiä, Dennis Nylund, Sami Uotila, Armi Toivanen, Jaakko Saariluoma, Sami Hedberg ja tubettaja Jenny “Jennysvoices” Pitkänen. (Lähde: Finnkino Oy)

Julkaistu:

Rango

Kun Rango sattuu päätymään karuun ja väkivaltaiseen kaupunkiin nimeltä Dirt – autiomaan kieroimpia ja kummallisimpia otuksia täynnä olevaan lainsuojattomien tyyssijaan – vähän vähemmän rohkea lisko huomaakin erottuvansa joukosta. Kaupungin viimeisenä toivona vastaanotettu ja sheriffiksi nimetty Rango joutuu esittämään osaansa täydellisesti… siihen saakka kunnes vauhdikkaiden tilanteiden ja kahakoiden tuloksena Rangosta alkaakin tulla sankari jota hän on siihen asti vain näytellyt. Ohjannut Gore Verbinski. Alkuperäisinä ääninäyttelijöinä mm. Johnny Depp, Isla Fisher ja Timothy Olyphant.

Julkaistu:

Boksitrollit

Juustingin kaupungin asukkaat ovat ylpeää väkeä – ja aivan hulluina maailman haisevimpiin ja herkullisiin juustoihin. Kaupungin katujen alla majailevat pelätyt boksitrollit, jotka tarinoiden mukaan varastelevat kaupunkilaisten kalleimpia asioita: lapsia ja juustoja. Näin kerrotaan, mutta todellisuudessa boksitrollit ovatkin leppoisaa porukkaa. Pienet boksitrollit asuvat maanalaisissa luolissa ja pukeutuvat vanhoihin pahvilaatikoihin, joihin voi tarpeen tullen piiloutua kuin kilpikonna kuoreensa. Ne keräävät kaupunkilaisten pois heittämiä tavaroita ja rakentelevat niistä jännittäviä mekaanisia laitteita. He huolehtivat myös ihmispoika Egusta, joka on kasvanut boksitrollien keskuudessa pienestä asti.

Kun ilkeä tuholaistorjuja Sieppo alkaa jahdata boksitrolleja päästäkseen juustoseurapiireihin, boksitrollit ovat pulassa. Rohkean Winnie-tytön avulla Egun on saatava apua maanalaiselle perheelleen. Myös boksitrollien on rohkaistuttava ja osoitettava, että heistä löytyy särmää.

Ohjannut Graham Annable ja Anthony Stacchi. Alkuperäisinä ääninäyttelijöinä mm. Ben Kingsley, Jared Harris ja Nick Frost.

Julkaistu:

Boyhood

6-vuotiaan Masonin elämässä on tapahtumassa suuria ja hämmentäviä muutoksia: hänen yksinhuoltajaäitinsä Olivia on päättänyt, että perhe, johon kuuluu myös isosisko Samantha,
muuttaa toiseen kaupunkiin. Samaan aikaan hänen pitkään Alaskassa asunut isänsä tekee yllättäen paluun lasten elämään. Boyhood seuraa Masonin elämän käännekohtia yli
vuosikymmenen ajan. Poikavuosiin jättävät jälkensä niin vanhemmat, vanhempien uudet puolisot, tytöt, opettajat, pomot, vaaranpaikat, intohimot kuin luovat pyrkimyksetkin. Kaiken
keskellä Masonin on löydettävä oma tiensä itse. Ohjaaja Richard Linklater käynnisti 2002 ennenkuulumattoman elokuvaprojektin. Tarkoitus oli kuvata saman pojan kasvua aikuiseksi
12 vuoden ajan samojen näyttelijöiden kanssa. Uhkarohkea kokeilu onnistui yli odotusten. Eeppisestä rakenteestaan ja lähes kolmetuntisesta kestostaan huolimatta Boyhood on
herkkä ja intiimi, suorastaan maaginen elokuva, jonka realismi on täynnä arkista runoutta ja puhtautta. Näyttelijöinä mm. Ellar Coltrane, Patricia Arquette ja Ethan Hawke.

Julkaistu:

Hail, Caesar!

Nelinkertaisesti Oscar-palkitut Joel ja Ethan Coen (joiden tunnetuimpiin töihin kuuluvat muun muassa
Menetetty maa, Kova kuin kivi ja Fargo) ovat luoneet komedian, jossa loistava tähtikaarti vie katsojat
Hollywoodin kultakauden tunnelmiin. Elokuva kertoo yhden hektisen päivän tapahtumista unelmatehtaan
kulisseissa, kun suuren elokuvastudion pomo joutuu ratkomaan monia ongelmia. Mukana ovat myös George
Clooney, Ralph Fiennes, Tilda Swinton, Channing Tatum, Scarlett Johansson, Jonah Hill ja Frances McDormand.
Ohjannut Ethan Coen ja Joel Coen. Näyttelijöinä mm. Josh Brolin, George Clooney ja Alden Ehrenreich.

Julkaistu:

BlacKkKlansman

1970-luvun alussa amerikkalaista yhteiskuntaa myllertää taistelu kansalaisoikeuksista. Ron Stallworth palkataan Colorado Springsin poliisilaitoksen ensimmäiseksi afroamerikkalaiseksi etsiväksi. Henkilökunta suhtautuu tulokkaaseen epäluuloisesti, jopa avoimen vihamielisesti. Stallworth tarttuu kuitenkin tiukasti toimeen ja ottaa vaarallisen tehtävän: Ku Klux Klanin sisäpiiriin soluttautumisen ja sen paljastamisen. Rotusorron kannattajana esiintyvä Stallworth saa yhteyden ryhmittymään ja raivaa tiensä sen ytimeen asti. Hän onnistuu ystävystymään klaanin johtajan David Duken kanssa. Soluttautumisoperaatio muuttuu yhä monimutkaisemmaksi. Tapaamisissa klaanin jäsenten kanssa kasvokkain Stallworthia esittää hänen kollegansa Flip Zimmerman, joka saa selville hengenvaarallisen salajuonen. Yhdessä he lähtevät kukistamaan ryhmää, jonka todellinen tavoite on siistiä väkivaltainen retoriikkansa niin salonkikelpoiseksi, että sillä voidaan vedota suureen yleisöön. Ohjannut Spike Lee. Näyttelijöinä mm. John David Washington, Adam Driver, Laura Harrier ja Jasper Pääkkönen.