Back to moviesNext movie

Esittäminen on luvanvaraista

Suomen tekijänoikeuslain mukaisesti elokuvien julkista esittämistä varten tarvitaan voimassa oleva lupa. Elokuvalisenssin Yhdistelmäluvalla voit esittää elokuviamme.

Boksitrollit

2014 | 96 min | K-7 | animaatio, fantasia, komedia, perhe

Juustingin kaupungin asukkaat ovat ylpeää väkeä – ja aivan hulluina maailman haisevimpiin ja herkullisiin juustoihin. Kaupungin katujen alla majailevat pelätyt boksitrollit, jotka tarinoiden mukaan varastelevat kaupunkilaisten kalleimpia asioita: lapsia ja juustoja. Näin kerrotaan, mutta todellisuudessa boksitrollit ovatkin leppoisaa porukkaa. Pienet boksitrollit asuvat maanalaisissa luolissa ja pukeutuvat vanhoihin pahvilaatikoihin, joihin voi tarpeen tullen piiloutua kuin kilpikonna kuoreensa. Ne keräävät kaupunkilaisten pois heittämiä tavaroita ja rakentelevat niistä jännittäviä mekaanisia laitteita. He huolehtivat myös ihmispoika Egusta, joka on kasvanut boksitrollien keskuudessa pienestä asti.

Kun ilkeä tuholaistorjuja Sieppo alkaa jahdata boksitrolleja päästäkseen juustoseurapiireihin, boksitrollit ovat pulassa. Rohkean Winnie-tytön avulla Egun on saatava apua maanalaiselle perheelleen. Myös boksitrollien on rohkaistuttava ja osoitettava, että heistä löytyy särmää.

Ohjannut Graham Annable ja Anthony Stacchi. Alkuperäisinä ääninäyttelijöinä mm. Ben Kingsley, Jared Harris ja Nick Frost.

Katso elokuva verkossa

Vuokrattavissa:

Apple TV

Ostettavissa:

Apple TV

Tietoa elokuvasta

Oppiaineet

  • kuvataide

Avainsanat

  • elokuvanlukutaito
  • elokuvateknologia
  • humoristinen
  • mielikuvitusta rikastuttava
  • moninainen
  • optimistinen

Koulutusasteet

  • yläkoulut

Lajityypit

  • animaatio
  • fantasia
  • komedia
  • perhe

Teemat ja kokoelmat

  • kirjafilmatisointi

Ikärajat

  • K-7

Tuotantoyhtiö

  • Uip

Tietoa mediakasvattajalle

Boksitrollit on stop motion -animaatioelokuva vuodelta 2014. Elokuva kertoo Juustingin kaupungista, jonka alla asuu kummallinen boksitrolli-yhdyskunta. Tarinan keskiössä on Egu-niminen poika, joka kasvaa kilttien boksitrollien kanssa tietämättä olevansa kauan sitten kadonnut lapsi.

Lue lisää Koulukinosta