Service: free|Yle Areena

Selaa kaikkia artikkeleita

Julkaistu:

Maija Isola

Elokuva Suomen rakastetuimpien kankaiden suunnittelijasta Maija Isolasta. Taiteilija Maija Isolan mallien pohjalta luotiin Marimekon elämäntapafilosofia, joka kasvoi arkkitehtonisiin mittoihinsa hänen malliensa myötä, joita olivat muun muassa Unikko, Kivet, Kaivo ja Melooni. Elokuva näyttää mikä oli Maija Isolan kankaiden menestyksen salaisuus, mitkä arvot olivat maailmanmatkaaja Isolan elämän keskiössä, ja mikä on hänen jättämänsä perintö meille.

Huom. ei saatavilla DVD- tai Blu-ray formaatissa.

Julkaistu:

Power of the People

Power of the People on koskettava elokuva, joka antaa äänen runoilija Laura Eklund Nhagalle, joka etsii oikeaa tapaa vaikuttaa. Aktivismin mahdollisuudet ja mahdottomuudet ovat lukemattomia, eikä mikään ole kiistattomasti tehokkaampi kuin muut. Mutta hän miettii, onko lännen hegemonian osana oleminen itsessään poliittista, voiko aktivismi todella olla valinta, vai onko se yksinkertaisesti ainoa tapa olla?

Julkaistu:

Pilkkuja ja pikkuhousuja

Runoilija Tauno Tane Lintusella (Paavo Pentikäinen) on avioliitto ohi, pankkitili tyhjä ja runosuoni ehtynyt. Kustantajan pitkään odottamasta runoteoksesta on valmiina kannet.

Matti Ijäksen ohjaama karu komedia kertoo kiertävistä runoilijoista ja luomisen tuskasta.

Tane Lintunen kertoo televisiohaastattelussa, ettei runoilija löydä aiheitaan vaan kompastuu niihin: ”Kuten vanha ystäväni Maestro sanoo – kun totuus kävelee vastaan, nylje se.”

Mies lähtee vaiheikkaalle runomatineakiertueelle yliopistotaustaisen esikoisrunoilijan Tomi Ruskon (Mikko Reitala) kanssa. Runoilijat lukevat runojaan ja esitelmöivät erilaisissa tilaisuuksissa. Lintunen opettaa kollegaansa tarkkailemaan naisia.

Paavo Pentikäinen sai roolistaan parhaan miespääosan Jussin.

Pääosissa:
Paavo Pentikäinen
Mikko Reitala
Kristiina Elstelä
Irma Junnilainen
Paavo Pentikäinen
Mikko Reitala
Kristiina Elstelä
Irma Junnilainen

Julkaistu:

Själö: Island of Souls

Vuosisatojen ajan suljettu laitos toimi viimeisenä pysäkkinä sosiaalisesti poikkeaville naisille Själössä, eristäytyneellä saarella Itämeressä. Syrjäytetyt naiset pidettiin siellä pidätettyinä, jotta heitä voitaisiin tarkkailla, tutkia ja mitata – aivan samalla tavalla kuin tutkijat keskittyvät ympäröivään luontoon tutkimuskeskukseksi muutetussa paikassa. Kun nuori tutkija kerää näytteitä saarella, menneisyys nousee esiin sairaalan käyttämättömistä huoneista ja kirjoittamattomien kirjeiden kuiskauksissa. Tilaa täyttyy piilossa olleista muistoista, kun näkymättömät arkistot heräävät eloon. Kenen tarinat muistetaan ja kenen unohtuvat?

Julkaistu:

Lauluja rakkaudesta

Lauluja rakkaudesta piirtää kuvan kypsän iän rakkaudesta eri muodoissaan. Ritva Oksasen esittämät laulut ja runot kietovat yhteen kuuden erilaisen rakkauden tarinan. Tuoretta avioparia yhdistää karaoke, intohimo ja puiden kaataminen. Leski rakentaa elämäänsä uudelleen menetyksensä jälkeen. Elämästään nauttiva nainen seurustelee 20 vuotta nuoremman miehen kanssa ja epäilee voiko sitä kutsua rakkaudeksi. Miesparin pitkä suhde on kantanut läpi vaikeuksien ja kantaa yhä vaikka terveys heikkenee. Teatterineuvos Ritva Oksanen nauttii vapaudestaan; tekee töitä, nostaa painoja eikä halua parisuhdetta. Mies saattaa dementoituneen vaimonsa hoivakotiin tietäen, että aika kuluu vähiin. Lauluja rakkaudesta on rohkea ja voimaannuttava katse rakkauteen ja vanhuuteen.

Julkaistu:

Orpojen joulu

Ohjaaja dokumentoi tapahtumat, jotka johtavat hänen jälleennäkemiseensä etääntyneen isänsä kanssa.

Elokuvadokumentti on palkittu Tulevaisuuden-Jussi palkinnolla.

Julkaistu:

Eläinoikeusjuttu

Aktivistit ovat taistelleet vuosikymmeniä eläinten oikeuksien puolesta. Onnistuvatko he voittamaan taistelun lihatuotantoa vastaan vai onko ruokateollisuus pysäyttämätön? Elokuva kuvaa eläintuotannon rakenteellista olemusta ja systemaattista vallankäyttöä kolmen keskushenkilön kautta. He käyvät Daavidin ja Goljatin taistelua voittamattomalta tuntuvaa teollisuutta vastaan, ja ovat valmiita saavuttamaan tavoitteensa hinnalla millä hyvänsä. Brutaalit salakuvat, joita aktivistit ovat kuvanneet ovat aiheuttaneet useita kansainvälisiä skandaaleja, mutta onnistuvatko he lopulta muuttamaan mitään?

Julkaistu:

Risto Räppääjä ja Sevillan saituri

Risto Räppääjää odottaa ällistyttävä yllätys! Hän saa kuulla olevansa kaukaisen sukulaisensa tuleva perijä. Sevillassa asuva saita mies on kerännyt valtavan omaisuuden mahtavine linnoineen ja pian tuo kaikki olisi Riston. Niinpä rasavillistä Ristosta pitää koulia hienotapainen nuori herra, jonka käytös kelpaisi vaikka hoviin, mutta se ei olekaan ihan helppoa. Nelli alkaa kuitenkin epäillä, että kaikki ei ole ihan sitä miltä näyttää ja päättää toimia. Tuo suuri salaperäinen talo, johon Risto menee sukulaistaan tapaamaan, onkin täynnä hiuksia nostattavia salaisuuksia, omituisine palvelijoineen. Riemukas seikkailu tempaa jännittäviin kiemuroihinsa myös Rauha-tädin, Elvin ja Lennartin.

Julkaistu:

Risto Räppääjä ja Liukas Lennart

Huippusuosittu kymmenvuotias, punatukkainen Risto Räppääjä ja hänen ystävänsä Nelli Nuudelipää sukeltavat uusiin seikkailuihin. Rauha-täti saa mielestään loistavan idean: heidän pitää löytää mies, joka olisi sopiva isähahmo Ristolle. Risto ei ole ideasta ollenkaan innoissaan, eikä myöskään heidän naapurinsa Lennart, joka on itse ihastunut Rauhaan. Sen vuoksi Lennart yrittää luoda täydellisen miehen, joka täyttäisi Rauhan jatkuvasti muuttuvat toiveet siitä, millainen kunnon miehen pitäisi olla.

Lennart saa huomata ettei ole ollenkaan helppoa yrittää olla monta eri henkilöä yhtä aikaa. Kun vielä Elvi-tätikin ihastuu yhteen Lennartin luomista isähahmoista, alkavat asiat mennä hulvattomasti solmuun. Tämä unohtumaton kesä on täynnä uskomattomia kiemuroita ja vauhdikkaita väärinkäsityksiä.

Julkaistu:

Tuntematon sotilas (2017)

Välirauhan kesä 1941. Itä-suomalaiseen korpivaruskuntaan tulee kesäkuussa lähtökäsky, konekiväärikomppania kuljetetaan itärajalle – pian sota on taas tosiasia.

Aku Louhimiehen ohjaama Tuntematon sotilas on Väinö Linnan klassikkoromaaniin perustuva (kolmas) kuvaus jalkaväkiosaston yli kolmivuotiseksi venyvästä sotatiestä Suomen jatkosodassa. Elokuva kertoo Rokan, Kariluodon, Koskelan, Hietasen ja heidän taistelutovereidensa tarinan – miten toveruus, huumori ja halu jäädä henkiin yhdistävät miehiä matkalla sinne ja takaisin. Sota mullistaa niin yksittäisen sotilaan kuin kotirintamalle jääneidenkin elämän ja jättää jälkensä koko kansakuntaan.

Elokuva palkittiin merkittävästi neljällä eri Jussi-palkinnolla: Paras äänisuunnittelu, paras miespääosa, paras leikkaus ja paras maskeeraussuunnittelu.