Service: free|Yle Areena

Suositellut julkaisut

Selaa kaikkia artikkeleita

Julkaistu:

Pilkkuja ja pikkuhousuja

Runoilija Tauno Tane Lintusella (Paavo Pentikäinen) on avioliitto ohi, pankkitili tyhjä ja runosuoni ehtynyt. Kustantajan pitkään odottamasta runoteoksesta on valmiina kannet.

Matti Ijäksen ohjaama karu komedia kertoo kiertävistä runoilijoista ja luomisen tuskasta.

Tane Lintunen kertoo televisiohaastattelussa, ettei runoilija löydä aiheitaan vaan kompastuu niihin: ”Kuten vanha ystäväni Maestro sanoo – kun totuus kävelee vastaan, nylje se.”

Mies lähtee vaiheikkaalle runomatineakiertueelle yliopistotaustaisen esikoisrunoilijan Tomi Ruskon (Mikko Reitala) kanssa. Runoilijat lukevat runojaan ja esitelmöivät erilaisissa tilaisuuksissa. Lintunen opettaa kollegaansa tarkkailemaan naisia.

Paavo Pentikäinen sai roolistaan parhaan miespääosan Jussin.

Pääosissa:
Paavo Pentikäinen
Mikko Reitala
Kristiina Elstelä
Irma Junnilainen
Paavo Pentikäinen
Mikko Reitala
Kristiina Elstelä
Irma Junnilainen

Julkaistu:

Sorjonen: Muraalimurhat

Pasilan juna-aseman betoniseinästä löytyy verellä maalattu muraali, joka esittää Suomen tunnetuinta sarjamurhaajaa Lasse Maasaloa. Muraalissa oleva ”Tehdään maailmasta parempi paikka” -lause yhdistyy sosiaalisessa mediassa leviävään äänestykseen henkilöistä, joita ilman maailmassa olisi parempi olla. Pian ensimmäinen ruumis löytyy, ja rikostutkija Kari Sorjosen on löydettävä Tuomariksi itsensä nimennyt henkilö.

Julkaistu:

Tuntematon sotilas (2017)

Välirauhan kesä 1941. Itä-suomalaiseen korpivaruskuntaan tulee kesäkuussa lähtökäsky, konekiväärikomppania kuljetetaan itärajalle – pian sota on taas tosiasia.

Aku Louhimiehen ohjaama Tuntematon sotilas on Väinö Linnan klassikkoromaaniin perustuva (kolmas) kuvaus jalkaväkiosaston yli kolmivuotiseksi venyvästä sotatiestä Suomen jatkosodassa. Elokuva kertoo Rokan, Kariluodon, Koskelan, Hietasen ja heidän taistelutovereidensa tarinan – miten toveruus, huumori ja halu jäädä henkiin yhdistävät miehiä matkalla sinne ja takaisin. Sota mullistaa niin yksittäisen sotilaan kuin kotirintamalle jääneidenkin elämän ja jättää jälkensä koko kansakuntaan.

Elokuva palkittiin merkittävästi neljällä eri Jussi-palkinnolla: Paras äänisuunnittelu, paras miespääosa, paras leikkaus ja paras maskeeraussuunnittelu.

Le Havre elokuvan juliste

Julkaistu:

Le Havre

Pieni afrikkalainen poika päätyy ranskalaiseen satamakaupunkiin Le Havreen merikontissa, joka on täynnä muitakin pakolaisia. Poika pääsee pakenemaan ja piiloutuessaan viranomaisilta hän tapaa kengänkiillottajan, joka haluaa auttaa poikaa pääsemään määränpäähänsä: Lontooseen äitinsä luo. Samanaikaisesti kengänkiillottajan vaimo saa diagnoosin vakavasta sairaudesta.

Elokuva voitti merkittävät kuusi Jussi-palkintoa: Paras elokuva, Paras ohjaus, Paras naissivuosa, Paras käsikirjoitus, Paras kuvaus ja Paras leikkaus.

Haaveiden kehä elokuvan juliste.

Julkaistu:

Haaveiden kehä

Haaveiden kehä kertoo kunnianhimoisesta ja tiukasta yksinhuoltajaisästä, joka toivoo kahdesta pojastaan tulevan ammattinyrkkeilijöitä. Isä on uskossa että vanhempi poika Jamppa aikoo jatkaa nyrkkeilyuransa takomista maailmalla. Puolestaan pikkuveli Kusti taistelee paino-ongelmien kanssa. Onko isän toiveet huippu-urheilijapojista todella tavoittelemisen arvoisia?

Vuoden 2003 Jussi-gaalassa elokuva voitti kolme palkintoa: Paras miespääosa, Paras naissivuosa ja Paras musiikki.

Sokkotanssi elokuvan juliste

Julkaistu:

Sokkotanssi

Sokkotanssi elokuvassa eletään 60-lukua pienessä suomalaisessa kaupungissa meren rannalla. Toinen päänäyttelijöistä on poika nimeltä Jontti. Hän on luonteeltaan hyvin utelias lapsi, joka saa selville isänsä salasuhteen toisen naisen kanssa. Jontin paras kaveri naapurista on Länki, jolla on kova ikävä ulottumattomissa asuvaa isäänsä. Nämä elämän seikat painostavat suuresti poikien mieltä, jonka vuoksi he tekevät kolttosia.

Elokuvassa on tunnettuja näyttelijöitä. Jontin isä on Martti Suoaho, Pirkka-Pekka Petelius esittää parturia ja Vesa-Matti Loiri pienessä sivuosassa alkoholisoitunutta kansalaista. Sokkotanssissa käytetään hienovaraista huumoria, mutta myös draamaa.

Elokuva voitti Jussi-palkinnon parhaasta käsikirjoituksesta.

Koulukinon oppimateriaali on suunnattu toisen asteen ja yläkoulun opintoihin. Tehtävissä on vinkkejä elokuvan käsittelyyn, tehtäviä elokuva-analyysistä, elokuvan ajankuvasta, kepposista, dramaturgiasta ja ohjaaja Matti Ijäksestä. Oppimateriaali tähän elokuvaan löytyy myös ruotsiksi.

Toivon tuolla puolen elokuvan juliste

Julkaistu:

Toivon tuolla puolen

Tarina kertoo kahden henkilön tarinasta, rahtilaivaan piiloutuneesta syyrialaisesta pakolaisesta Khaledista ja kauppamatkustaja Wikströmistä, joiden tiet lopulta kohtaavat. Vaikka elokuva on julkaistu vuonna 2017, on sen pakolaisuusteema edelleen ajankohtainen.

Elokuvasta löytyy Kaurismäen tuttuja tyylipiirteitä, kuten pelkistetty visuaalisuus, henkilöiden vähäpuheisuus, absurdi humoristisuus sekä musiikkinumerot.

Koulukinon oppimateriaalit käsittelevät ihmisoikeuksia, pakolaisuutta, vihapuhetta, sananvapautta ja Aki Kaurismäen tyyliä tehdä elokuvia.

Mies vailla menneisyyttä elokuvan juliste

Julkaistu:

Mies vailla menneisyyttä

Mies saapuu junalla Helsinkiin ja joutuu väkivaltaisen ryöstön kohteeksi. Hän selviää hengissä, mutta menettää muistinsa ja henkilökohtaiset tavaransa. Ilman nimeä ja rahaa hän alkaa rakentaa uutta elämäänsä.

Surunkesyttäjät elokuvan juliste

Julkaistu:

Surunkesyttäjät

Surunkesyttäjät on dokumentaarinen elokuva ihmisistä, jotka ovat päättäneet kohdata surun sitä väistämättä tai pakenematta. Filmille kuvattu elokuva kertoo rakkaudesta, muutoksesta, surusta ja luopumisesta.

Suru on aina ravisteleva kokemus, minkä jälkeen kaikki on toisin. Millä tavalla toisin? – Sitä ei voi tietää, ellei pelottomasti astu surun maailmaan ja antaudu muutokselle, jonka suru tuo mukanaan. Elämä on luopumisen harjoittelemista kohti viimeistä luopumista – luopumista elämästä. Elokuvan lyhyistä episodeista kasvaa kollektiivinen tarina elämän rajallisuuden hyväksymisestä ja tarpeesta ylläpitää yhteyttä toiseen ihmiseen, silloinkin kun se on mahdotonta.

Elokuvan ihmiset ja heidän tarinansa muodostavat teemallisesti yhden suuren tarinan surun läpi kulkemista ja siitä vapautumisesta. Suru muuttaa aina ihmistä toiseksi, eikä surusta pääse eteenpäin ennen kuin on valmis hyväksymään muutoksen ympäröivässä todellisuudessa ja itsessään. Surunkesyttäminen ei ole raivokasta taistelua, vaan hyväksymistä ja surun kanssa elämistä, mistä kumpuaa voima ja vapautuminen.

Koulukinon oppimateriaalin teemoja: audiovisuaalinen estetiikka, symboliikka dokumenttielokuvassa, tunteiden sukupuolittuneisuus, surun vaiheet, surun ja tunteiden yhteiskunnallisuus, suru ja matkustaminen. (Lähde: Koulukino.fi)

Julkaistu:

Minari

Minari kertoo korealaissyntyisestä perheestä, joka muuttaa Arkansasin maaseudulle etsimään omaa amerikkalaista unelmaansa. Perheen elämä mullistuu, kun ovela, pahasuinen mutta rakastava isoäiti saapuu entisestä kotimaasta asumaan heidän luokseen. Uusi elämä karulla seudulla on täynnä vastoinkäymisiä, mutta Minari näyttää, millaista voimaa ja sitkeyttä perheessä voi olla, sekä sen, mitä koti todella tarkoittaa. Ohjannut Lee Isaac Chung. Näyttelijöinä mm. Steven Yeun, Yeri Han ja Alan S. Kim. Elokuva voitti parhaan naissivuroolin Oscarin.