Soittolista: kasvutarina

Lightyear

Published:

Buzz Lightyear on hyvin perinteinen sankarihahmo, joka ajattelee, että hommat hoituvat parhaiten, kun kaiken tekee itse. Avaruussankarin roolissaan hän on tottunut tarttumaan toimeen ja suojelemaan muita hinnalla millä hyvänsä.

Tarinan edetessä Buzz oppii, että jokainen tekee joskus virheitä ja suurimmat itseen kohdistuvat vaatimukset eivät välttämättä tule muilta. Tieteisseikkailun opetus liittyy erilaisten ystävysten yhteistyöhön, avun vastaanottamiseen ja joustavuuteen. Lopputulos voi olla hyvä, vaikka kaikki ei menisi ihan alkuperäisen suunnitelman mukaan.

Elokuva sisältää paljon toimintaa sekä uhkaavia ja tunteikkaitakin kohtauksia. Myös elämän rajallisuutta käsitellään. Sankarit taistelevat avaruusolioita ja varsin pelottavia robotteja vastaan laser-asein ja räjähtein. Mukana on toki tunnelmaa keventävää huumoria ja sympaattisia hahmoja, mutta ikäjouston käyttöä kannattaa kuitenkin harkita aivan nuorimman ja toimintaelokuviin tottumattoman katsojakunnan kohdalla.

Elokuva on saanut innoituksensa Toy Story -elokuvien Buzz Lightyear -hahmosta, mutta tarinan ymmärtäminen ei vaadi Toy Story -tuntemusta. (Lähde: Media-avain.fi)

Dyyni

Published:

Aatelisperhe joutuu tuhoisan väijytyksen kohteeksi galaksin arvokkaimman raaka-aineen takia. Perheen pojalla Paul Atreidesilla on suuri tehtävä, kun hän matkustaa universumin vaarallisimmalle planeetalle turvatakseen oman kansansa kohtalon, joka kärsi väijytyksestä vakavasti.

Oscar-ehdokas Denis Villeneuve (Arrival, Blade Runner 2049) ohjaa Warner Bros. Picturesin ja Legendary Picturesin elokuvan Dyyni, joka perustuu Frank Herbertin samannimiseen menetysromaaniin. Elokuva voitti huikeat 6 kappaletta Oscareita.

The Karate Kid

Published:

Daniel muuttaa äitinsä kanssa uuteen kaupunkiin. Daniel ei pidä paikasta, ja häntä kiusaa ryhmä karatekoja Cobra Kai -dojosta. Hän ystävystyy vanhan miehen kanssa, joka opettaa hänelle itsepuolustusta.

Steve Jobs

Published:

Steve Jobs vie yleisön digitaalisen vallankumouksen kulissien taakse ja piirtää intiimin henkilökuvan miehestä sen keskiössä. Elokuva sijoittuu kolmen historiallisen tuotelanseerauksen kulisseihin, päättyen vuoteen 1998 ja iMacin julkaisuun. Michael Fassbender näyttelee Steve Jobsia, Applen perustajaa ja alansa edelläkävijää. Sivurooleissa nähdään Kate Winslet yhtiön markkinointijohtajana, Seth Rogen Steve Wozniakina ja Jeff Daniels Applen toimitusjohtaja John Sculleyna. Ohjauksesta vastaa Oscar®-voittaja Danny Boyle. Oscar®-palkittu Aaron Sorkin on käsikirjoittanut elokuvan Walter Isaacsonin kirjoittaman bestseller-elämäkerran pohjalta. (Lähde: Filmikamari)

Harry Potter ja Viisasten kivi

Published:

J.K. Rowlingin fantasiakirjasarjan ensimmäisen osan elokuvasovitus on kirjalle uskollinen kuvaus siitä, miten Harry aloittaa koulunkäynnin velhojen koulu Tylypahkassa. Koulun lisäksi Harry saa tutustua kokonaiseen velhojen maailmaan. Ystäviensä Ronin ja Hermionen kanssa Harry selvittää monta seikkailua ensimmäisen kouluvuoden kuluessa. Ohjannut Chris Columbus. Näyttelijöinä mm. Daniel Radcliffe, Rupert Grint ja Richard Harris.

Kauttamme oikeudet muihinkin Harry Potter -elokuviin!

Pikku Naisia

Published:

Louisa May Alcottin klassikkoteokseen perustuva elokuva neljästä sisaruksesta, Amystä, Josta, Bethistä ja Megistä, ja heidän elämästään sisällissodan aikaisessa Amerikassa. Ohjaajana Gerta Gerwig ja näyttelijöinä mm. Saoirse Ronan, Emma Watson, Florence Pugh, Eliza Scanlen, Timothée Chalamet ja Meryl Streep. Elokuva palkittiin parhaan pukusuunnittelun Oscarilla.

Boyhood

Published:

6-vuotiaan Masonin elämässä on tapahtumassa suuria ja hämmentäviä muutoksia: hänen yksinhuoltajaäitinsä Olivia on päättänyt, että perhe, johon kuuluu myös isosisko Samantha, muuttaa toiseen kaupunkiin. Samaan aikaan hänen pitkään Alaskassa asunut isänsä tekee yllättäen paluun lasten elämään. Boyhood seuraa Masonin elämän käännekohtia yli vuosikymmenen ajan. Poikavuosiin jättävät jälkensä niin vanhemmat, vanhempien uudet puolisot, tytöt, opettajat, pomot, vaaranpaikat, intohimot kuin luovat pyrkimyksetkin. Kaiken keskellä Masonin on löydettävä oma tiensä itse. Ohjaaja Richard Linklater käynnisti 2002 ennenkuulumattoman elokuvaprojektin. Tarkoitus oli kuvata saman pojan kasvua aikuiseksi 12 vuoden ajan samojen näyttelijöiden kanssa. Uhkarohkea kokeilu onnistui yli odotusten. Eeppisestä rakenteestaan ja lähes kolmetuntisesta kestostaan huolimatta Boyhood on herkkä ja intiimi, suorastaan maaginen elokuva, jonka realismi on täynnä arkista runoutta ja puhtautta. Näyttelijöinä mm. Ellar Coltrane, Patricia Arquette ja Ethan Hawke.

Lady Bird

Published:

”Lady Bird” on Greta Gerwigin ohjaama nuoren tytön aikuistumistarina Yhdysvaltain pikkukaupungissa. Christine aka “Lady Bird” on luova, erikoislaatuinen mutta
rakastava ihminen, joka kokeilee elokuvassa rajojaan samalla kamppaillen oman äitinsä kanssa elämän suurista kysymyksistä. Elokuvan aikana Lady Bird rakastuu,
menettää neitsyytensä ja valmistuu koulusta. Tehdessään isoja valintoja Lady Bird ymmärtää perheensä merkityksen. Ohjannut Greta Gerwig. Näyttelijöinä mm. Saoirse Ronan, Laurie Metcalf ja Tracy Letts.

David Copperfieldin elämä ja teot

Published:

Hyväsydäminen orpo David etsii omaa paikkaansa viktoriaanisessa Englannissa. Hänen elämäntarinassaan polveilevat vuoroin laupeus ja pahansuopuus, rutiköyhyys ja yltäkylläisyys. Kirjailijan urasta haaveilevan nuorukaisen matkan varrelle osuu joukko yllättäviä ja eriskummallisia persoonallisuuksia, joista kukin vaikuttaa hänen kohtaloonsa arvaamattomalla tavalla. Ohjannut Armando Iannucci. Näyttelijöinä mm. Dev Patel, Hugh Laurie ja Tilda Swinton. (Lähde: Media-avain)

Leijonakuningas (Live-action)

Published:

Tuleva leijonakuningas Simba ihailee isäänsä kuningas Mufasaa ja ottaa omat kuninkaalliset velvollisuutensa vakavasti. Mufasan veli Scar – syrjäytetty kruununperijä – punoo omia juoniaan. Taistelu Jylhäkallion herruudesta, joka on täynnä petosta, tragediaa ja draamaa, johtaa Simban karkotukseen. Apunaan pari uutta, hauskaa ystävää Simba joutuu pohtimaan, miten isoksi kasvettuaan ottaa takaisin oman paikkansa. Ohjannut Jon Favreau. Alkuperäisinä ääninäyttelijöinä mm. Donald Glover, Beyoncé ja Seth Rogen. (Lähde Media-avain.fi)