YLEISET SOPIMUSEHDOT ELOKUVALISENSSIN VUOSILUPAAN
SEKÄ YHDISTELMÄLUPAAN
Tekemällä Elokuvalisenssin ja Suomen Elokuvalisenssin Oy:n (jäljempänä ”Elokuvalisenssi”) kanssa vuosisopimuksen elokuvien julkisesta esittämisestä, hyväksyy asiakas seuraavat ehdot:
1. Suomen Elokuvalisenssi Oy myöntää asiakkaalle oikeuden esittää julkisesti tämän sopimuksen kattamia Elokuvia erikseen määritellyissä tiloissaan.
2. Elokuvalla tarkoitetaan niiden elokuvayhtiöiden tuottamia tai levittämiä Elokuvia tai televisiosarjoja, joita Elokuvalisenssi edustaa esityshetkellä Suomessa. Lista edustetuista elokuvayhtiöistä löytyy Elokuvalisenssin verkkosivuilta, ja
edustukset ja sisältyvät elokuvanimikkeet voivat jatkuvasti muuttua. Elokuvalisenssillä tai luvan antaneilla elokuvayhtiöillä ei välttämättä ole oikeuksia kaikkiin yksittäisiin Elokuviin tai sellaisiin Elokuviin, joihin oikeudet
ovat päättyneet sopimusvuoden aikana. Ennen Elokuvan esittämistä asiakkaan tuleekin varmistua siitä, että kyseinen Elokuva kuuluu myönnettyjen esitysoikeuksien piiriin. Mahdollisista muutoksista päämiessopimuksissa tiedotetaan verkkosivuillamme.
3. Lupa luovutetaan ainoastaan asiakkaalle, jonka pääasiallinen kaupallinen toiminta ei koske Elokuvien esittämistä. Hyväksymällä tämän sopimuksen asiakas vahvistaa ja vakuuttaa täyttävänsä tämän ehdon.
4. Asiakkaan on kiellettyä käyttää Elokuvia millään tavoin kolmansien osapuolten tuotteiden tai palveluiden mainostamiseen tai markkinointiin suoraan tai epäsuorasti. Erityisesti todetaan, että missään tapauksessa
Elokuvia ei ole oikeutta esittää tämän vuosilisenssin nojalla Suomen ulkopuolella.
5. Elokuvia ei ole luvallista esittää ulkotiloissa tai muutoinkaan ulkoilmassa niin, että ulkopuolisilla olisi mahdollisuus Elokuvien katseluun. Elokuvaa ei saa esittää missään muualla kuin asiakkaan omistamissa tai
hallinnoimissa tiloissa, jotka on määritelty lisenssisopimukseen.
6. Elokuvia voidaan esittää ainoastaan tallenteilta, jotka on hankittu laillisesta lähteestä. Asiakkaan velvollisuutena on varmistaa, että Elokuvan sisältämää tallennetta tai lähdettä voidaan käyttää tämän
sopimuksen mukaiseen esittämiseen. Asiakkaan on itse hankittava tallenteet ja asiakas on itse vastuussa niiden hankkimiskustannuksista. Nämä kustannukset eivät liity millään lailla tässä sopimuksessa tarkoitettuun julkisen esittämisen korvaukseen.
7. Asiakas ei saa kopioida tai luovuttaa Elokuvien tallenteita yleisölle, vuokrata tai lainata Elokuvia yleisölle tai millään tavoin saattaa Elokuvia yleisön saataviin muutoin kuin tämän sopimuksen mukaisessa tarkoituksessa.
Kiellettyä on myös editoida, leikata tai millään muullakaan tavoin muunnella Elokuvia.
8. Elokuvien katselusta ei ole luvallista periä minkäänlaista pääsymaksua taikka mitään muutakaan maksua, joka jollain tavoin on yhteydessä ajallisesti ja sijaintinsa puolesta Elokuvan esittämiseen.
9. Asiakas voi mainostaa esityksiä sopimukseen määritellyssä esitystilassa tai sen välittömässä läheisyydessä esimerkiksi ilmoitustauluilla ja infonäytöillä. Elokuvan nimen voi mainita myös seuraavissa
sähköisissä kanavissa – asiakkaan omat kotisivut, intranet, Facebook- ja Instagram-tilit sekä sähköpostiuutiskirjeet. Maksettu mainonta sosiaalisessa mediassa ei ole sallittua. Sopimusehdot eivät myöskään salli elokuvan nimen mainitsemista printtimainonnassa, kuten julisteissa tai lehtien ilmoituksissa. Elokuvatapahtumia on sallittua mainostaa printtimainonnassa ilman esitettävään Elokuvaan viittavia tietoja. Esityslupa ei kosketa Elokuvien markkinointimateriaalien käyttöoikeuksia. Kuvia ja muuta markkinointimateriaalia voit tiedustella suoraan levitys- ja tuotantoyhtiöiltä.
11. Sopimus on toistaiseksi voimassa oleva ja jatkuu vuoden kerrallaan. Sopimus voidaan irtisanoa kolmekymmentä (30) päivää ennen kunkin sopimuskauden päättymistä toiselle osapuolelle lähetetyllä kirjallisella ilmoituksella. Jos asiakas irtisanoo sopimuksen ennen sopimuskauden päättymistä, Elokuvalisenssi ei palauta jo maksettuja korvauksia. Vuosilisenssi jatkuu silloin esityskauden loppuun.
12. Sovittu korvaus ensimmäisestä sopimusvuodesta on määritelty lisenssihakemuksessa ja korvaus maksetaan Elokuvalisenssin toimittamaa laskua vastaan. Luvan hinta perustuu asiakkaan Elokuvalisenssille toimittamiin tietoihin.
Asiakkaan tulee ilmoittaa Elokuvalisenssille vuosittain tai Elokuvalisenssin niin pyytäessä sellaiset tiedot, joita Elokuvalisenssi tarvitsee korvauksen määrittämiseen tuleville sopimusvuosille. Tulevan sopimusvuoden korvaus erääntyy sopimusvuoden vaihtuessa.
13. Mikäli asiakas jättää Elokuvalisenssin toimittaman laskun maksamatta ja lasku on suorittamatta vielä 30 päivää laskuun merkityn eräpäivän jälkeen, päättyy vuosilisenssillä myönnetty esitysoikeus automaattisesti niin pitkäksi aikaa, kunnes maksu on suoritettu. Tällaisessa tilanteessa asiakas on edelleen velvollinen maksamaan laskun, eikä ole oikeutettu hyvitykseen siltä ajalta, jolloin esitysoikeuksia ei ole viivästyksen vuoksi ollut voimassa.
14. Asiakas ei saa siirtää tätä lupaa kolmannelle osapuolelle ilman Elokuvalisenssin kirjallista suostumusta, Elokuvalisenssillä sen sijaan on tämä oikeus.
15. Elokuvalisenssillä on oikeus irtisanoa tämä sopimus heti, jos asiakas rikkoo tämän sopimuksen ehtoja. Jos sopimus irtisanotaan sopimusehtojen rikkomisen vuoksi, jo maksettua korvausta ei palauteta. Jos Elokuvalisenssi tai asiakas
sopivat jostakin tietystä toisen osapuolen tekemästä rikkeestä, niin sillä ei ole vaikutusta aikaisemmin tehtyihin, käynnissä oleviin tai tuleviin rikkeisiin.
16. Jos asiakas rikkoo sopimuksen ehtoja ja Elokuvalisenssi joutuu palkkaamaan asianajajan, asiakas sitoutuu maksamaan Elokuvalisenssille aiheutuneet kohtuulliset asianajo- ja muut kulut.
17. Hyväksymällä lisenssihakemuksessa mainitun korvauksen asiakas takaa, että hänen antamansa tiedot ovat oikeat ja täydelliset. Tämä sopimus on laillinen, voimassa oleva ja asiakasta sitova. Sen ehtoja on noudatettava.
18. Oikeudet, joita ei erikseen tällä sopimuksessa ole myönnetty asiakkaalle jäävät nimenomaisesti Elokuvalisenssille ja/tai sen elokuvien oikeudenhaltijoille.
19. Asiakkaan lisenssihakemus, sopimusehdot ja lisenssitodistus sisältävät koko sopimuksen Elokuvalisenssin ja asiakkaan välillä.
20. Elokuvalisenssin ja asiakkaan erimielisyyksiin sovelletaan Suomen lakia. Mahdolliset riidat ratkaistaan ensisijaisesti neuvotteluin ja viime kädessä Helsingin käräjäoikeudessa.
Helsingissä 6.5.2025