Oppiaine: psykologia

Selaa kaikkia artikkeleita

Julkaistu:

A Real Pain

Yhteensopimattomat serkukset David ja Benjin lähtevät matkalle Puolaan rakkaan isoäitinsä kunniaksi. David on perheellinen, turvallista ja tavanomaista elämää viettävää digimainonnan ammattilainen. Serkku Benji herättää hänessä sekä kateutta että häpeää. Benji on suorapuheinen ja avoimesti kaikki mahdolliset tunteensa ja epäkorrektimmatkin mielipiteensä tilanteessa kuin tilanteessa osoittava ajelehtija. Benji taas suhtautuu harmittomaan Davidiin hieman ennakkoluuloisesti lapsuutensa mielikuvien kautta, häviäjänä. He liittyvät osaksi englantilaisen oppaan Jamesin johtamaa ryhmää, joka tutustuu puolanjuutalaiseen kulttuuriperintöön. Matkan luonne kuitenkin muuttuu, kun serkusten vanhat jännitteet nousevat pintaan heidän sukuhistoriansa taustoja vastaan.

A Real Pain pitää sisällään selvän henkilökohtaisen ulottuvuuden, sillä ohjaaja/näyttelijä Eisenbergin sukujuuret löytyvät Puolan Krasnystawista, josta perhe muutti pois ennen toista maailmansotaa.

Kieran Culkin roolistaan Paras miessivuosa Oscar-palkinnon.

Julkaistu:

The Florida Project

Halley ja hänen 6-vuotias tyttärensä Moonee asuvat vaatimattomissa oloissa The Magic Castle Motelissa, jota johtaa Bobby, kovan ulkokuorensa alla kiltti ja hyväsydäminen mies. Vaikka olot ovat karut, neuvokas Moonee onnistuu omalla tavallaan tekemään elämästä yhtä juhlaa. Lasten loputtomilta tuntuvat kesäpäivät täyttyvät seikkailuista, samalla kun nuori äiti Halley turvautuu yhä vaarallisempiin keinoihin selviytyä koruttomasta arjesta.

Love Lies Bleeding elokuvan juliste.

Julkaistu:

Love Lies Bleeding

Lou on sotkuisen punttisalin manageri nuhjuisessa New Mexicon pikkukaupungissa vuonna 1989. Hänen elämä on lähinnä pelkkää epäonnistumista ja kitumista. Kun kaupunkiin saapuu energinen ja sellaisella söpön kasarilla tavalla säteilevä fitness-kisailija Jackie, kaikki muuttuu. Lou iskee silmänsä Jackieen. Naiset bondaavat nopeasti ja päätyvät tietenkin myös petiin. Lou ehdottaa Jackielle roidien käyttöä, koska ”kaikkihan sitä nyt käyttää” ja tämä innostuu lopulta roinasta hieman liikaakin.

Rikolliset toimensa ampumaradan kulissin taakse piilottaneelle Loun isälle töihin pääsevä Jackie sekaantuu perheen elämään, kun Loun sisko Beth joutuu miehensä J.J.:n pahoinpitelemäksi. Jackien silmissä siintää Las Vegasissa pidettävän kehonrakennuskilpailun voitto keinolla millä hyvänsä, mutta kaikki tapahtumat käynnistävät valtaisan lumivyöryn, jonka jyräämäksi jäävät muun muassa Loun isäpappa sekä muu perhe. Ristiriidat eskaloituvat väkivaltaisiksi yhteenotoiksi ja verisiksi ongelmiksi.

Julkaistu:

Onnen potkuja

Kun Chrisin tyttöystävä Linda jättää hänet, Chrisistä tulee Christopherin yksinhuoltaja. Chrisin päättäväisyys kuitenkin lopulta palkitaan, kun hän saa palkattoman harjoittelupaikan äärettömän kilpailuhenkisessä pörssimeklarien koulutusohjelmassa, jonka tosin vain yksi kahdestakymmenestä harjoittelijasta läpäisee. Mutta koska Chrisillä ei ole tuloja, hänet häädetään poikansa kanssa asunnostaan, ja isä ja poika joutuvat nukkumaan kaduilla, asunnottomien majoissa ja jopa metroaseman WC:n lukittujen ovien takana. Itseluottamuksensa ja poikansa rakkauden ja luottamuksen turvin Chris Gardner kuitenkin voittaa vaikeudet ja nousee Wall Streetin legendaksi.

Julkaistu:

The Way Way Back

Yksinäinen teinipoika Duncan (Liam James) sukeltaa elämänsä kesään vesipuiston hulvattoman henkilökunnan kanssa. Rantakaupunkilomallaan Duncan vieraantuu äidistään (Toni Collette), joka pyrkii päättäväisesti saamaan parisuhteensa toimimaan. Duncan näkee äidin juhlivaisen poikaystävän (Steve Carell) upottavien perheenrakennuspyrkimysten pinnan alle, eikä löydä paikkaansa perheen polskinnan keskellä. Hauska ja salamyhkäinen ystävyys vesipuiston seurallisen johtajan (Sam Rockwell) ja muiden epämääräisten työntekijöiden kanssa auttaa Duncanin altaan pohjalta takaisin aurinkoon.

Huom. Ei DVD- tai Blu-ray-jakelussa.

Julkaistu:

Villi Robotti

Eeppinen seikkailu seuraa robotti ROZZUM yksikkö 7134:ää, tuttavallisemmin Rozia. Kun robotti haaksirikkoutuu asumattomalle saarelle hänen täytyy oppia sopeutumaan karuun ympäristöön ja luomaan suhteita saaren eläimiin. Lopulta hän ryhtyy orvon hanhenpoikasen kasvattivanhemmaksi.

Julkaistu:

Joker: Folie à Deux

Anarkiaa lietsonut Joker on muuttunut jälleen olosuhteittensa ja yhteiskunnan nujertamaksi Arthur Fleckiksi. Arthur on yhä vangittuna Arkhamin vankimielisairaalassa odottamassa oikeudenkäyntiään. Hänen sisällään on kuitenkin vielä pieni kipinä, joka näkee vankilamielisairaalan rujoissa rutiineissakin kauneuden pilkahduksia. Se roihahtaa kirjaimellisestikin, kun hän vierailulla laitoksen kevyemmän turvallisuuden puolella sattumalta tutustuu Lee Quinzeliin (Harleen Quinniin). Nämä päästään vinksahtaneet muodostavat nopeasti vahvan yhteyden, joka saa molemmat myös musiikin pauloihin. Pikkuhiljaa heidän rakkautensa muuttuu tietty ongelmaksi. Mutta onko kyseessä oikeasti rakkauden liekki vai vain hallitsematon tuhopoltto?

Julkaistu:

Hit Man

Oscar-ehdokkaanakin ansioituneen ohjaaja Richard Linklaterin yhdessä Glen Powellin kanssa käsikirjoittama musta komedia on saanut inspiraationsa tositarinasta. Glen Powell on tiukkapipoinen professori Gary Johnson, joka heittää kuutamokeikkaa New Orleansin poliisilaitoksen leivissä vale-palkkamurhaajana. Gary Johnson on peitetehtävissään ylivoimaisen lahjakas asettumaan erilaisiin nahkoihin napatakseen rikollisia. Moraalisoppa syntyy kun hän huomaa olevansa kiinnostunut eräästä mahdollisesta roistosta; kauniista nuoresta naisesta nimeltä Madison. Madison ihastuu erääseen Garyn monista roolihahmoista, salaperäisen seksikkääseen Roniin. Kiihkeästä suhteesta syntyy väärinkäsitysten, petosten ja alati kasvavien panosten ja identiteettien vyyhti.

Julkaistu:

Beetlejuice Beetlejuice

Odottamattoman perhetragedian jälkeen kolme sukupolvea Deetzejä palaa kotiin Winter Riveriin. Beetlejuice kummittelee yhä Lydialle, jonka elämä menee ylösalaisin, kun hänen kapinallinen teinityttärensä Astrid löytää ullakolta salaperäisen pienoismallin kaupungista, ja portaali tuonpuoleiseen avautuu vahingossa. Ongelmien hautuessa molemmissa maailmoissa on vain ajan kysymys, milloin joku sanoo Beetlejuicen nimen kolmasti, ja ilkikurinen demoni palaa päästämään irti omanlaisensa sekasorron.

Julkaistu:

Blackout

Huippukirurgi Pekka Valinto herää pitkästä koomasta ja saa kuulla, että hänen päässään on selittämätön naula. Hänellä ei ole aavistustakaan mistä naula on peräisin. Onko kyse onnettomuudesta vai tahallisesta teosta? Kuka on tekijä ja yrittääkö tämä uudelleen? Eri palasia yhdistellen mies alkaa selvittää, mitä on tapahtunut. Kumpi palaa ensin – muisti vai murhaaja?

Huom. Ei enää DVD- tai Blu-ray-jakelussa.