Oppiaine: englanti

Anyone But You

Published:

Bea ja Ben näyttävät täydelliseltä parilta, mutta kuumien ensitreffien jälkeen jokin muuttaa suhteen jääkylmäksi. Kun he yllättäen kohtaavat uudelleen matkalla samoihin häihin Australiaan, he joutuvat toimimaan kuten ketkä tahansa kaksi kypsää aikuista: teeskentelemään olevansa pari.

Indiana Jones ja kadonneen aarteen metsästäjät

Published:

”Indiana Jones ja kadonneen aarteen metsästäjät” on vuonna 1981 julkaistu seikkailuelokuva, jonka on ohjannut Steven Spielberg ja tuottanut George Lucas. Elokuva seuraa arkeologi Indiana Jonesin seikkailuja, kun hän yrittää löytää legendaarisen arkeologisen aarteen ennen kuin se päätyy väärille käsille, erityisesti natsien haltuun. Elokuva yhdistää toimintaa, seikkailua, historiallisia mysteereitä ja huumoria. Siitä tuli valtava menestys ja kulttiklassikko. Harrison Ford esittää pääroolia Indiana Jonesina ja elokuvan ikoninen kohtaus, jossa Indy väistää suurta kiveä, on yksi elokuvahistorian tunnetuimmista hetkistä.

Elokuva voitti neljä Oscar-palkintoa:
Paras äänieditointi – Richard L. Anderson, Ben Burtt
Paras visuaaliset tehosteet – Richard Edlund, Kit West, Bruce Nicholson, Joe Johnston
Paras äänimiksaus – Bill Varney, Steve Maslow, Gregg Landaker, Roy Charman
Paras leikkaus – Michael Kahn

Vonkka

Published:

Elokuva kertoo Villi Vonkan nuoruudesta ennen kuin hänestä tuli suklaateollisuuden nero. Hänellä on loputtomasti ideoita ja hän on päättänyt muuttaa maailmaa herkullinen suupala kerrallaan ja samalla todistaa, että parhaat asiat elämässä alkavat unelmasta.

The Creator

Published:

Tulevaisuudessa keskellä ihmiskunnan ja tekoälyvoimien välillä riehuvaa sotaa Joshua karaistunut entinen erikoisjoukkojen agentti, joka suree vaimonsa katoamista, värvätään etsimään ja tuhoamaan tuntemattomassa paikassa oleileva Creator, joka on kehittänyt edistyksellisen tekoälyn ja myös mystisen aseen, jonka avulla sota voitaisiin saada loppumaan… ja samalla loppunsa saisi myös koko ihmiskunta. Joshua ja hänen eliittisotilaiden joukkonsa tunkeutuvat vihollislinjojen taakse, syvälle synkille tekoälyn hallitsemille maille… mutta pian käy ilmi, että tuhoamiskäskyn kohteena oleva maailmaa uhkaava ase onkin pieni lapsi.

Paavo, a Life in Five Courses

Published:

Suomalainen maalaistalon poika Paavo Turtiainen palkataan ruotsalaisen teatterituottajan Lars Schmidtin ja tämän vaimon, näyttelijä Ingrid Bergmanin, pariisilaiseen kotiin. Pariskunta ”adoptoi” ja kouluttaa Paavon liikkumaan rikkaiden ja kuuluisien joukossa. Myöhemmin Paavosta tulee Schmidtin ja Bergmanin henkilökohtainen sihteeri. Hänen vastuullaan on rakentaa sekä Schmidtin että Bergmanin henkilökohtaiset arkistot. Rouva Bergmanin arkistot ovat nyt Wesleyanin yliopiston elokuva-arkistossa ja Schmidtin arkistot ovat Yhdysvaltain kongressin kirjastossa. Schmidtin ja Bergmanin erottua Paavo päättää asettua pysyvästi asumaan New Yorkiin. Hänen ensimmäiset asiakkaansa ovat Schmidtin ystäviä: julkkiksia ja liikemaailman persoonallisuuksia, joihin Paavo tutustui työskennellessään Pariisissa ja Dannholmenilla, Schmidtin omistamalla ruotsalaisella saarella. Lopulta Paavosta tulee arvostettu kokki ja tapahtumien järjestäjä korkeassa yhteiskunnassa. Matkan varrella hän on oppinut seisomaan omilla jaloillaan.

Ticket to Paradise

Published:

David ja Georgia Cottonia ovat eronneet yli kymmenen vuotta sitten, mutta kantavat edelleen valtavaa kaunaa toisiaan kohtaan. Heidän yhteinen tyttärensä Lily on juuri valmistunut yliopistosta ja suunnannut Balille viimeiselle lomalle ennen kuin aloittaa lakimiehen työt. David ja Georgia saavat lähes halvauksen, kun Lily lähettää sanoman, että on rakastunut balilaiseen mieheen ja häät ovat pian. Exien pitää haudata sotakirveensä, kun he suuntaavat saman tien Balille estämään tytärtään pilaamasta elämäänsä lopullisesti. David ja Georgia pelkäävät Lilyn toistavan heidän omat virheensä – mutta mitkä valinnat elämässämme voivat olla täysin oikeita?

Näyttelijöitä: Julia Roberts, George Clooney
Ohjaaja: Ol Parker

Indiana Jones and the Dial of Destiny

Published:

Vuonna 1944, toisen maailmansodan aikana, yhdysvaltalainen arkeologi Indiana Jones ja hänen kollegansa Basil Shaw ovat Euroopassa etsimässä natsien varastamia esineitä. He yrittävät estää natsitutkijaa Jürgen Volleria hankkimasta Arkhimedesin kellotaulua, laitetta, jonka avulla pystyisi matkustamaan ajassa taaksepäin. Voller ja kellotaulu lopulta katoavat jäljettömiin. Kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin Indiana tuntee olonsa vaivaantuneeksi siitä, että Yhdysvaltain hallitus on päättänyt värvätä entisiä natseja auttamaan avaruuskilvan kanssa Neuvostoliittoa vastaan. Entisenä natsina tunnettu Voller, joka on nyt NASA:n jäsen ja joka on osana Apollo-laskeutumisohjelmaa, haluaa tehdä maailmasta paremman paikan haluamallaan tavalla hankkimalla Arkhimedesin kellotaulun haltuunsa. Indiana ja tämän kummitytär Helena matkaavatkin anastamaan esineen itselleen ennen kuin maailma ajautuu todelliseen kaaokseen.

Asteroid City

Published:

Joukko tiedekilpailussa kisaavia opiskelijoita ja heidän vanhempiaan on kokoontunut paikalle nuorten tähtiharrastajien tapahtumaan. Kokoontuminen kuitenkin keskeytyy mitä näyttävimmällä tavalla maailmaa mullistavien tapahtumien seurauksena.

Ohjaaja: Wes Anderson
Näyttelijöitä: Jason Schwartzman, Scarlett Johansson, Tom Hanks, Jeffrey Wright ja Bryan Cranston.

Mission: Impossible – Dead Reckoning Part One

Published:

Venäläinen Sevastopol-niminen sukellusvene tuhoutuu yllättäen petollisessa lähitaistelutilanteessa, jonka kapellimestarina toimii alukseen asennettu testivaiheessa ollut poikkeuksellisen kehittynyt The Entity -tekoälyjärjestelmä. Kyseinen tekoäly on kuitenkin onnistunut irtautumaan muotistaan ja matkaamaan dataverkon läpi maailmalle tarkkailemaan ihmisten arkea. Suurimpien maiden hallitukset ovat saaneet tietää siitä ja sen mittaamattomista voimavaroista toivoen saavansa sen valtaansa.

Siihen tarvitaan kuitenkin kahta täydellisesti yhteen sopivaa avainta, jotka ovat erillään ja hukassa. IMF:n luottoagentti Ethan Hunt ja hänen ryhmänsä saa tehtäväkseen löytää koko ihmiskuntaa uhkaavan pelottavan aseen ennen kuin se joutuu väärin käsiin. Tulevaisuuden ja kohtalon hallinnan ollessa vaakalaudalla, joutuu Ethan kollegoineen kohtaamaan sekä lukuisia virkavaltoja, että menneisyyden haamuja päästäkseen käsiksi kohteeseensa.

The Great Gatsby – Kultahattu

Published:

The Great Gatsby kertoo tarinan Nick Carrawaysta, nuoresta miehestä, joka muuttaa 1920-luvun Yhdysvaltoihin New Yorkin Long Islandille. Nickin naapuriin asettuu salaperäinen miljonääri Jay Gatsby, joka järjestää loisteliaita juhlia, mutta jonka menneisyys ja todellinen identiteetti ovat hämärän peitossa.

Nick saa pian selville, että Gatsby on rakastunut hänen serkkuunsa, kauniiseen mutta huolettomaan Daisy Buchananiin, joka on naimisissa varakkaan ja epäuskollisen Tom Buchananin kanssa. Gatsby pyrkii uudelleen voittamaan Daisyn rakkauden käyttäen kaikki keinonsa houkutellakseen hänet takaisin.

Tarina kietoutuu rakkauden, vaurauden ja petoksen teemoihin, paljastaen samalla 1920-luvun Amerikan yhteiskunnan pinnallisuutta ja moraalikatoa. Lopulta tarina päättyy traagisesti, kun juonenkäänteet ja intohimojen ristiriidat saavat kohtalokkaan lopun päähenkilöille.

Elokuva palkittiin kahdella Oscarilla: paras puku- ja tuotantosuunnittelu.