Service: free|Kirjastokino

Selaa kaikkia artikkeleita

Julkaistu:

Kauas pilvet karkaavat

Kaurismäen Suomi-trilogian ensimmäinen, Matti Pellonpään muistolle omistettu osa Kauas pilvet karkaavat, kertoo hovimestari Ilonasta (Kati Outinen) ja hänen raitiovaununkuljettajana työskentelevästä miehestään Laurista (Kari Väänänen). Kumpikin joutuu yllättäen työttömäksi ja he joutuvat rakentamaan elämänsä ja yhteiskunnallisen itsekunnioituksensa alusta asti uudelleen. Lannistumaton pariskunta päättää lopulta perustaa ystäviensä kanssa oman ravintolan ja monien vaiheiden jälkeen yhteinen unelma toteutuu. Avajaisilta on täynnä jännitystä, heidän odottaessaan ensimmäisiä asiakkaita, joita alkaa kuitenkin ennen pitkää saapua. Heidän uhkayrityksensä onnistuu. Onnelliset Lauri ja Ilona astuvat perheensä koiran kanssa ulos ravintolansa eteen ja luovat katseensa ylös taivaalle jossa pilvet vaeltavat vapaina.

Ohjaaja:
Aki Kaurismäki

Pääosissa:
Kati Outinen
Kari Väänänen
Elina Salo

Elokuva voitti vuoden Jussi-palkinnon Parhaasta ohjauksesta, Parhaasta naispääosasta, Parhaasta naissivuosasta, Parhaasta käsikirjoituksesta ja Vuoden elokuvasta.

Julkaistu:

Laitakaupungin valot

Ruoholahden modernissa teollisuusmiljöössä yövartijana työskentelevä Koistinen (Janne Hyytiäinen) on yksinäinen mies, jota työkaverit armotta kiusaavat. Hän unelmoi omasta firmasta ja kertookin asiasta rannan varrella nakkikioskia pitävälle Ailalle (Maria Heiskanen), jolla tuntuu olevan Koistisen tietämättä enemmänkin tunteita yövartijaa kohtaan.

Eräänä päivänä Koistinen kohtaa Mirjan (Maria Järvenhelmi), joka työskentelee tosiasiassa rikollispomo Lindströmin (Ilkka Koivula) laskuun. Mirja teeskentelee ihastuvansa Koistiseen, mutta tuleekin sopivan hetken tullen huumanneeksi tämän, varastaen miehen hallussa olevan avainnipun Lindströmin joukkoineen suorittamaa timanttiliikkeen ryöstöä varten. Koistinen kieltäytyy ilmiantamasta naista ja istuu kahden vuoden linnatuomion.

Vapauduttuaan hän yrittää luoda elämäänsä melkein tyhjästä uudelleen ja kohtaa sitten sattumalta Mirjan ja Lindströmin ravintolassa. Koistinen haluaa kostaa kokemansa vääryyden ja hyökkää myöhemmin Lindströmin kimppuun veitsen kanssa, mutta tulee tämän gorillojen taltuttamaksi. Lindström säästää miehen hengen. Koistinen hakataan silti puolikuoliaaksi ja jätetään rantaan virumaan. Aila kuulee asiasta ja tulee verissää viruvan miehen luo. ”En minä tähän kuole”, lupaa Koistinen ystävälleen ja heidän kätensä kohtaavat ensi kertaa. (Teksti: Lauri Timonen)

Ohjaaja:
Aki Kaurismäki

Pääosissa:
Janne Hyytiäinen
Maria Järvenhelmi
Maria Heiskanen
Ilkka Koivula

Elokuva voitti vuoden 2007 Jussi-palkinnot Parhaasta elokuvasta, Parhaasta kuvauksesta ja Parhaasta lavastuksesta.

Julkaistu:

Pelikaanimies

Emil on pieni poika, joka muuttaa äitinsä kanssa maalta kaupunkiin. Samaan aikaan toisaalla Pelikaani laskeutuu uimarannalle. Se löytää vaatteita ja pukee ne päälleen. Näin Pelikaani aloittaa elämänsä ihmisenä. Heti ensimmäiseksi hän ottaa autokyydin kaupunkiin. Hän muuttaa Emilin naapuritaloon, tietämättä että talonmies on allerginen linnuille… Kun Emil totuttelee uuteen elämäänsä kaupungissa, Pelikaani ottaa ensiaskeleita elämässään ihmisenä. Suurena musiikinystävänä Pelikaani saa töitä Oopperasta. Siellä hän rakastuu ihanaan Ballerinaan. Eräänä päivänä Emil tapaa Pelikaanin ja huomaa heti, että Pelikaani on lintu ihmisen vaatteissa. Emil ja Pelikaani tutustuvat ja heistä tulee parhaita ystävyksiä. Pelikaanin alkuperä on heidän yhteinen suuri salaisuutensa. Sitten talon pihalle ilmestyy Emilin ikäinen sievä Elsa. Aluksi Emil on mustasukkainen Pelikaanista, mutta sitten Emil ja Elsakin ystävystyvät. Emil opettaa Pelikaania lukemaan ja näin Pelikaani oppii yhä enemmän mitä on olla ihminen. Mutta juuri kun heillä on kaikkein hauskinta, talonmies alkaa epäillä, että jotain on tekeillä. Ovatko uuden vuokralaisen tavat sittenkin liian outoja?

Ohjaaja:
Liisa Helminen

Pääosissa:
Kari Ketonen
Roni Haarakangas
Inka Nuorgam
Jonna Järnefelt

Elokuva voitti kaksi Jussi-palkintoa:
Paras lavastus: Jussi Halonen, Samuli Halla ja Petri Neuvonen
Paras äänisuunnittelu: Paul Jyrälä

Julkaistu:

Kerron sinulle kaiken

Maaritin (Leea Klemola) elämässä on menossa suuri murroskausi, sillä hän on vähän aikaa sitten tehnyt sukupuolileikkauksen ja korjannut sukupuolensa naiseksi. Maaritin on kuitenkin käytävä läpi menneisyytensä karikot päästäkseen elämässä eteenpäin. Hän haluaa selvittää välinsä ex-vaimonsa kanssa, rakentaa suhteen teini-ikäiseen tyttäreensä ja päästä auttamaan muita ihmisiä. Maarit haluaisi myös jakaa elämänsä onnenhetket, surut ja vuoteensa jonkun kanssa. Kun Maarit tapaa aviokriisin kanssa kamppailevan Samin (Peter Franzén) psykiatrin vastaanotolla, hän uskoo tavanneensa sen oikean.

Ohjaaja:
Simo Halinen

Pääosissa:
Leea Klemola
Peter Franzén
Ria Kataja
Emmi Nivala

Elokuva palkittiin Parhaan käsikirjoituksen ja Parhaan naispääosan Jussi-palkinnolla.

Julkaistu:

Nimby

Tapahtumat saavat alkunsa, kun kaupunkilaistunut Mervi vie ensimmäisen kerran tyttöystävänsä Katan maaseudulle vanhempiensa luo. Mervi pelkää, että vanhempien on vaikea suvaita tyttöparia – varsinkin kun Katan äiti on iranilainen ja isä saksalainen – mutta käy ilmi, että perillä Mervillä on itsellään paljon enemmän sulateltavaa. Vanhempien omalaatuinen, avoin rakkausjärjestely, uusnatseihin liittynyt ex-poikaystävä, periuskonnolliset kummivanhemmat ja paikkakunnalle muuttaneiden pakolaisten synnyttämät ristiriidat eivät varsinaisesti helpota vierailua.

Julkaistu:

Monsterimies

Ainoa virallinen dokumenttielokuva Lordista, suomalaisesta kansallissankarista, luovasta hirviönerosta, joka voitti bändeineen Suomelle ensimmäisen Euroviisu-tittelin. Elokuvassa päästään ensimmäistä kertaa kulissien taakse, missä voiton myötä bändin johtohahmo Mr Lordi, rovaniemeläinen Tomi on kokenut suuren menestyksen ja massojen hyväksynnän. Kahden vuoden jälkeen Lordista on tehty kaupallinen brändi, mutta Tomi kärsii totaalisesta romahduksesta eikä pysty luomaan uutta. Paine onnistua on suuri sekä fanien että suuren yleisön taholta.

Onnistuuko Tomi vaikeuksien keskellä pitämään hirviöyhtyeensä kasassa ja löytämään lapsenomaisen luomisen ilon ratkaisevan tärkeää uutta Lordi levyä varten? Elokuvassa seurataan yksinoikeudella suositun hirviöbändin vaikeaa arkea esirippujen takana ja nähdään ainutlaatuista, ennennäkemätöntä arkistomateriaalia hirviöunelman syntyvaiheista Tomin lapsuusvuosilta.

Tomi vannoo ikuista uskollisuutta kasariheville eikä koskaan aio kasvaa aikuiseksi. Elokuva kertoo luomisen vimmasta, ja rohkeudesta olla juuri sitä mihin itse uskoo, vaikka hevimonsteri 1980-luvulta ei olisikaan enää muodikkain juttu maailmassa.

Julkaistu:

Sukunsa viimeinen

Sukunsa viimeinen kertoo tarinan muutoksesta, kasvatuksesta ja identiteetin riistosta. Elokuva sijoittuu Jamalin niemimaalle neuvostovallan aikaan ja perustuu tositapahtumiin ohjaaja Anastasia Lapsuin lapsuusympäristössä.

Pieni nenetsityttö Neko viedään vasten tahtoaan kotikodastaan sisäoppilaitokseen venäläiskylään. Vieraaseen kulttuuriin ja uusiin tapoihin pakotettu Neko kapinoi venäläistämistä vastaan ja joutuu koulutovereidensa kiusan kohteeksi ja opettajien silmätikuksi. Yhdessä samaa koulua käyvän nenetsipojan kanssa Neko pakenee päästäkseen takaisin oman perheensä ja tuttujen tapojensa suojiin. Lasten pakomatka talvisella tundralla kuitenkin päättyy lyhyeen, ja paluu kouluun ja uuteen venäläiseen elämään on vääjäämätön.

Elokuvan tarina kerrotaan vanhan Nekon muistona. Koulu on opettanut hänelle paljon uutta ja venäläisyydestä on tullut luonnollinen osa Nekoa. Mutta jotain tärkeää on muuttunut lopullisesti; sukunsa viimeinen edustaja Neko on varttuessaan vieraantunut omista juuristaan ja kadottanut taidon jatkaa perheensä ikiaikaisia perinteitä.

Ohjaaja:
Markku Lehmuskallio ja Anastasia Lapsui

Pääosissa:
Aleksandra Okotetto
Nadezhda Pyrerko
Anastasia Lapsui
Jevgeni Hudi

Julkaistu:

Leijonasydän

Dome Karukosken elokuva Leijonasydän on koskettava ja särmikäs kertomus pikkukaupunkilaisesta uusnatsista, Teposta (Peter Franzén), joka rakastuu kiihkeästi temperamenttiseen Sariin (Laura Birn). Uudella avovaimolla on tummaihoinen poika Ramu (Yusufa Sidibeh). Kasvaako Teppo ulos ennakkoluuloistaan? Voittaako rakkaus vai kaveriporukan luoma paine? Entä miten käy Ramun, joka saa isäpuoliehdokkaakseen uusnatsin? Elokuvan yllättävän ja kulmikkaan huumorin taustalla on suuria tunteita ja sen ytimessä sykkii rohkea ja lempeä leijonasydän.

Ohjaaja:
Dome Karukoski

Pääosissa:
Peter Franzén
Yusufa Sidibeh
Jasper Pääkkönen
Laura Birn

Elokuva voitti Jussi-palkinnon Parhaasta miessivuosasta (Jasper Pääkkönen).

Julkaistu:

Juoppohullun päiväkirja

Juha Berg on 30-vuotias rapajuoppo Helsingin Kalliosta. Juhalla ei ole pienintäkään aikomusta muuttaa elintapojaan – päinvastoin. Hän todella nauttii sekalaisista seksisuhteista, adrenaliinia nostattavasta väkivallasta ja tietenkin alkoholista, johon rahat revitään vaikka pulloja keräämällä. Viinanhuuruinen hauskuus saa kuitenkin kovan kilpailijan, kun kiihkeämielinen Juha rakastuu AA-kerhon ryhmänvetäjään.

Santtu Karvonen voitti Jussi-palkinnon: Paras miessivuosa.

Julkaistu:

Urpo & Turpo – Johtolangan jäljillä

Kaksi uteliasta leikkikarhua, nimeltään Urpo ja Turpo, asustavat lastenhuoneen kirjahyllyssä ja nauttivat lukemisesta suuresti. He sekoittavat arjen ja sadut keskenään, mikä luo hauskoja seikkailuja. Esimerkiksi he löytävät itsensä autiolta saarelta ja pelastuvat leipäpuun avulla, kohentavat rohkeasti muiden ulkonäköä, etsivät johtolankoja, rikkovat sääntöjä, kaipaavat hiljaisuutta ja kilpailevat ollakseen maailman parhaita ja voimakkaimpia.

Samalla tavoin kuin Toy Storyn lelut, Urpo ja Turpo heräävät eloon, kun kotiväki ei näe. Urpo & Turpo -elokuva tarjoaa viihdettä niin aikuisille kuin perheen pienimmillekin. Elokuva on helppo seurata, sillä siinä käytetään hyvää suomea. Se pohjautuu Hannele Huovin suosittuihin satukirjoihin ja on nyt entistäkin värikkäämpi ja elävämpi valkokankaalla, sillä se on restauroitu.