Service: free|Kirjastokino

Le Havre elokuvan juliste

Le Havre

Published:

Pieni afrikkalainen poika päätyy ranskalaiseen satamakaupunkiin Le Havreen merikontissa, joka on täynnä muitakin pakolaisia. Poika pääsee pakenemaan ja piiloutuessaan viranomaisilta hän tapaa kengänkiillottajan, joka haluaa auttaa poikaa pääsemään määränpäähänsä: Lontooseen äitinsä luo. Samanaikaisesti kengänkiillottajan vaimo saa diagnoosin vakavasta sairaudesta.

Elokuva voitti merkittävät kuusi Jussi-palkintoa: Paras elokuva, Paras ohjaus, Paras naissivuosa, Paras käsikirjoitus, Paras kuvaus ja Paras leikkaus.

Kaiken se kestää elokuvan juliste

Kaiken se kestää

Published:

Kaiken se kestää kertoo 1970-luvun oululaisen perheen tarinan, jota on kolmessa sukupolvessa. Tapahtumia kuvataan suvun nuorimpien, kahden murrosikäisen pojan kautta. He ovat vaiheessa, jossa pojat etsivät myös omaa identiteettiään. Vanhemmat yrittävät kasvattaa lapsiaan ilman heidän omien vanhempiensa vanhoillisia tapoja, mutta seurauksena lasten kehitys on vaarassa. Tarina kuvaa hienosti sitä, kuinka vanhemmatkin ovat haavoittuvaisia sekä vääriä päätöksiä tekeviä yksilöitä. Perheen isällä (Tapiolla) on salasuhde tuttavaperheen äidin kanssa.

Kuningasjätkä elokuvan juliste

Kuningasjätkä

Published:

Kuningasjätkä sijoittuu 1950-luvun Itä-Suomeen tukkien uiton tapahtumien ympärille. Tarinan isä menettää vaimonsa ja jäljelle jää vain isä ja poika. Isä (Tenho) lähtee poikansa (Simon) kanssa kesäksi puiden uittohommiin, jossa työnteko ja -tekijät ovat armottomia. Elokuvassa on myös upeasti kuvattu Suomen kesäistä luontoa, sekä mukaan mahtuu vähän rakkauttakin, kun Tenho löytääkin uuden kiinnostavan naishenkilön.

Elokuva voitti upeat viisi Jussi-palkintoa seuraavista kategorioista: Vuoden elokuva, Paras miespääosa, Paras miessivuosa, Paras ohjaus ja Paras käsikirjoitus.

Toivon tuolla puolen elokuvan juliste

Toivon tuolla puolen

Published:

Tarina kertoo kahden henkilön tarinasta, rahtilaivaan piiloutuneesta syyrialaisesta pakolaisesta Khaledista ja kauppamatkustaja Wikströmistä, joiden tiet lopulta kohtaavat. Vaikka elokuva on julkaistu vuonna 2017, on sen pakolaisuusteema edelleen ajankohtainen.

Elokuvasta löytyy Kaurismäen tuttuja tyylipiirteitä, kuten pelkistetty visuaalisuus, henkilöiden vähäpuheisuus, absurdi humoristisuus sekä musiikkinumerot.

Koulukinon oppimateriaalit käsittelevät ihmisoikeuksia, pakolaisuutta, vihapuhetta, sananvapautta ja Aki Kaurismäen tyyliä tehdä elokuvia.

Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset elokuvan juliste

Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset

Published:

Omaa polkuaan kulkevat bestiskapinalliset Satu ja Heidi sabotoivat pinnallisia kesähäitä, koska vannovat ettei rakkaus ole kaupan – kunnes Heidi ihastuu päätä pahkaa kuumaan lätkälupaukseen Lauri Mäntyvaaraan. Satu jää yhtäkkiä yksin vallankumouksensa kanssa, kun Heidin silmissä tanssii vain söpöjä kissanpentuja sekä rasvattuja rintalihaksia.

Apua olisi tarjolla Heidin isoveljeltä Henriltä – mutta onko hän crocseineen vain toisenlainen uhka? Ystävyys, rakkaus ja maailmanparantaminen törmäävät lätkän, liekinheittimien ja surrealistisen rahkaristeilyn kanssa. Satu joutuu päättämään, mitä hän oikeasti haluaa. Ja uskaltaako sitä tavoitella. (Lähde: Filmikamari)

Mies vailla menneisyyttä elokuvan juliste

Mies vailla menneisyyttä

Published:

Mies saapuu junalla Helsinkiin ja joutuu väkivaltaisen ryöstön kohteeksi. Hän selviää hengissä, mutta menettää muistinsa ja henkilökohtaiset tavaransa. Ilman nimeä ja rahaa hän alkaa rakentaa uutta elämäänsä.

Henkka ja Etsivätoimisto Kivimutkan juliste

Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka

Published:

Henkka Virtanen löytää koulumatkallaan todisteen mahdollisesta rikoksesta. Ystävänsä J.K. Kivimutkan kanssa pojat päättävät selvittää mitä oikein on tapahtunut, sillä nämä rikosasiathan kuuluvat poikien perustaman etsivätoimiston tehtäviin. Kun selviää, että alueen postilaatikot ovat yön aikana kadonneet, on etsivätoimistolla selvitettävänään jo kaksi rikosta. Alkaa hauska ja jännittävä seikkailu, jossa pojat joutuvat kohtaamaan myös omat pelkonsa. (Lähde: Future Film)

Pride

Published:

Vuonna 1984, kun raju kaivosalan murros leviää läpi Britti-yhteiskunnan, kaivosmiehet saavat tukea yllättävältä suunnalta: pieni gay-aktivistien ryhmä alkaa kerätä varoja lakkoilijoiden perheille. Kaivosmiesten liiton hylätessä aktivistien tuen, päättävät he yhteistuumin matkustaa pieneen kaivoskaupunkiin Walesiin ja lahjoittaa kerätyt varata henkilökohtaisesti. Matkasta tulee ikimuistoinen. (Lähde: Media-avain)

Kärsimys ja kunnia (Dolor y gloria)

Published:

Salvador Malloni kamppailee terveysongelmien kanssa ja käy muistoissaan läpi elämänvaiheitaan: lapsuus 1960-luvulla Valenciassa sinne paremman elämän toivossa muuttaneessa perheessä, ensimmäinen intohimon kokemus, ensirakkaus aikuisena 1980-luvun Madridissa, kivulias ero kiihkeän suhteen jälkeen, kirjoittaminen ainoana keinona unohtaa jotain unohtumatonta, elokuvan pariin ajautumisen varhaiset vaiheet ja tyhjyys, pohjaton tyhjyys, joka estää elokuvanteon. Ohjannut Pedro Almodóvar. Näyttelijöinä mm. Antonio Banderas, Asier Etxeandia ja Leonardo Sbaraglia.

Judy

Published:

Talvella 1968 legendaarinen laulaja ja näyttelijä Judy Garland saapuu keskelle svengaavaa Lontoota esiintyäkseen viiden viikon ajan loppuunmyydyille konserttisaleille. Hänen rakettimaisesta nousustaan kansainväliseksi elokuvatähdeksi Ihmemaa Ozin pääosan siivittämänä on kulunut 30 vuotta. Mutta jos hänen äänensä väri onkin näistä päivistä haalistunut, sen vaikutus on vain kasvanut. Valmistautuessaan esityksiin, taistellessaan managerinsa kanssa, lumotessaan säestäjänsä ja muistellessaan uraansa ystävien ja fanien kanssa, hänen terävä älynsä ja lämmin persoonansa ovat aina läsnä. Hänen ikuiseen rakkauden kaipuuseensa vastaa myrskyisä romanssi Mickey Deansin kanssa, josta on pian tulossa hänen viides aviomiehensä. Elokuva Judy, jossa kuullaan joukko Garlandin rakastetuimpia kappaleita, kertoo viihteen historian lehdille jääneestä äänestä, kyvystä rakastaa ja maagisesta hohdosta, joka ympäröi yhtä maailman suurimpiin tähtiin kuulunutta naista. Ohjannut Rupert Goold. Näyttelijöinä mm. Renée Zellweger, Jessie Buckley ja Finn Wittrock. (Lähde: Koulukino)