Service: buy|Apple TV

Selaa kaikkia artikkeleita

Julkaistu:

The Predator

Avaruuden äärilaidoilta on lähestymässä ennennäkemätön uhka, joka saavuttaa pikkukaupunkien kadut. Nyt maailmankaikkeuden vaarallisimmat oliot ovat vahvempia, älykkäämpiä ja uhkaavampia kuin koskaan aiemmin, sillä ne ovat onnistuneet parantamaan genetiikkaansa muiden lajien DNA:lla. Nuori poika aiheuttaa vahingossa heidän paluunsa Maahan, minkä jälkeen ihmiskunnan tuhoutumisen voivat estää vain joukko mielenterveysongelmista kärsiviä ex-sotilaita sekä tyytymätön tiedeopettajatar.

Julkaistu:

Three Billboards Outside Ebbing, Missouri

Missourin Ebbingin pikkukaupungissa asuva Mildred Hayes on saanut tarpeekseen. Lapsista toinen on muutamaa kuukautta aiemmin raiskattu ja murhattu, mutta kukaan ei ole tehnyt asialle mitään – poliisi keskittyy lähinnä kiduttamaan tummaihoisia. Mildred vuokraa kolme jättimäistä mainostaulua kaupunkiin johtavan tien varresta ja vaatii niissä suorasanaisesti oikeutta. Periaatteessa Mildred ymmärtää johtolankojen puutteen, mutta tosiasioiden hyväksyminen olisi tavallaan tappion myöntämistä myös omassa elämänhallinnassa. Surevan äidin turhautunut raivo roihahtaa liekkeihin ja tempaisee mukaansa koko hänen kotikaupunkinsa väen. Taulut ja Mildredin tyttären murhamysteeri ovat katalyytteja Ebbingin ja sen asukkaiden pinnan alla väreilevien jännitteiden valloilleen pääsemisessä. Ongelmia syntyykin, kun rappeutuvan kaupungin väki sivuuttaa itse asian ja loukkaantuu osapuolten puolesta. Kun puhe ja painostus eivät tepsi, otteet kovenevat ja eskaloituvat puolin ja toisin.

Julkaistu:

Aloha

Nousujohteista uraa armeijassa tehnyt teleurakoitsija ja hurmuri Brian Gilcrest (Bradley Cooper) palaa kotikonnuilleen Havaijille suorittamaan tärkeää toimeksiantoa. Tunnepitoiseksi muuttuvan matkan aikana hän tapaa entisen suuren rakkautensa (Rachel McAdams), jonka kanssa on jäänyt asioita kesken. Samanaikaisesti Brian huomaa kiintyvänsä häntä haukan lailla vahtivaan ilmavoimien avustajaan ja todelliseen energiapakkaukseen (Emma Stone).

Julkaistu:

Hitman: Agent 47

Agentti 47 on geenimanipuloitu ja äärimmilleen viritetty palkkamurhaaja. Tämä huippuyksilö on vuosia kestäneiden testien tulos ja 46 edeltäjänsä klooni, jolle on muodostunut ennennäkemättömät voimat sekä uskomaton nopeus, kestävyys ja älykkyys. Koska hän on klooni, hänelle ei ole tunteita eikä hän sääli ketään. Hänet tunnistaa vain takaraivoon painetusta viivakoodin kahdesta viimeisestä numerosta. Hänen viimeisin kohteensa on jättiyhtiö, joka on aikeissa rakentaa armeijalle vieläkin mahtavampia tappokoneita kuin mitkä hänen kykynsä ovat. Agentti 47 lyöttäytyy yhteen nuoren naisen kanssa, sillä naisella saattaa olla avaimet, millä paljastaa nämä mahtavat salaliittolaiset. Samalla kun Agentti 47 käy taistelua vaarallista vastustajaansa vastaan, hänelle paljastuu karu totuus omasta alkuperästään.

Julkaistu:

Logan

Vuonna 2029 mutantit ovat kuolemassa sukupuuttoon eikä uutta ole syntynyt 25 vuoteen. Wolverine eli Logan ajaa limusiinia Meksikon ja Yhdysvaltojen välillä kuljettaen mitä erilaisimpia ja yleensä toinen toistaan ärsyttävämpiä asiakkaita elättääkseen itsensä sekä Meksikon puolelle autiomaahan piilotetun vanhan mentorinsa, professori Charles Xavierin. Professori X:ää pidetään puolitajuttomassa tilassa, telepaattiset kyvyt ovat heikentyneet vanhenevien aivojen rappion myötä. Wolverinen erityisherkät aistit ovat myös vain muisto entisestään, eikä yli satavuotias kroppa enää jaksa parantua entiseen tahtiin. Miehen luustoon upotettu adamantium pääsee nyt myrkyttämään muutenkin raihnaistuvaa kroppaa. Wolverine on antautunut kohtaloonsa, mutta kaikki muuttuu nuoren Laura-tytön ilmestyessä kolmikon elämään. Laura uskoo, että mutanteilla on vielä turvapaika ja Logan suostuu Lauran matkaan lähinnä professori X:n mieliksi, vaikka uskookin reissun olevan tuhoon tuomittu.

Julkaistu:

Turtle Beach

Toimittaja Judith Wilkes jättää miehensä ja kaksi poikaansa Sydneyssä ja matkustaa Malesiaan kattaakseen Vietnamin venevapaiden tarinan. Hän aloittaa romanttisen suhteen Kananin kanssa ja ystävystyy Lady Minou Hobdayn kanssa, joka pitää säännöllistä valvontaa ”Kilpikonnarannalla”, jossa pakolaiset yrittävät salaa laskeutua toiveena, että jonain päivänä hänen omat lapsensa saapuisivat. Yhdessä Minoun kanssa eräänä yönä Judith on todistamassa raakaa verilöylyä malesialaisten toimesta, mikä vihdoin saa hänet paljastamaan Bidongin leirien kauheudet.

Julkaistu:

The Revenant

Historiallisiin tositapahtumiin perustuva tarina kertoo amerikkalaisesta erämaaoppaasta ja turkismetsästäjästä, Hugh Glassista, joka avustaa suurta metsästysryhmää vuoden 1823 Pohjois-Dakotassa. Seurue joutuu paikallisten arikara-intiaanien hyökkäyksen kohteeksi ja menettää valtaosan miehistään. Eloonjääneet suuntaavat Glassin johdolla kohti 300 kilometrin päässä sijaitsevaa Fort Lookoutia. Glass joutuu talvisessa metsässä harmaakarhun raatelemaksi ja ryhmää johtava kapteeni Andrew Henry ei usko Glassin selviävän vammoistaan. Henry jättää ryhmästään Bridgerin ja Fitzgeraldin miestä jäämään tämän luokse ja hautaamaan hänet kunniallisesti kun aika koittaa. Miehet päättävät haudata Glassin elävältä ja varastaa hänen aseensa ja varusteensa. Glass jää kuitenkin henkiin ja aloittaa pitkän ja vaikean vaelluksen takaisin elävien kirjoihin ja kostaakseen hänet pettäneille miehille.

Julkaistu:

Terminator: Dark Fate

Tuomionpäivä on estetty ja ihmiskunnan massatuhosta vastannut Skynet tuhottu. Tulevaisuudessa siintää kuitenkin synkkä huominen uuden tietokoneohjelman muodossa, joka on saanut nimekseen Legioona. Ihmiskunnan lupaus lepää nyt Daniella Ramosin harteilla. Danin kohtalo on sidottu nostamaan ihmiskunnan ja kapinallisten viimeiset rippeet koneellista alistajaa vastaan. Estääkseen tulevaisuutta toteutumasta Legioona lähettää vuoteen 2019 uuden Rev-9 tuhoajarobotin, jonka on määrä eliminoida Meksiko Cityn autotehtailla työskentelevä Dani. Kapinalliset kuitenkin lähettävät suojelijaksi yhden omistaan, teknologisesti tehostetun supersotilaan Gracen. Kaksikon pakomatka saa pelastajan yllättävästä suunnasta, kun mukaan astuu nainen, joka aiemmin jakoi saman kohtalon kuin Dani. Tuomion päivän jälkeisen vastarintaliikkeen myyttinen pelastajahahmo, Sarah Connor.

Julkaistu:

Kingsman: Salainen palvelu

Gary ”Eggsy” Unwin on isänsä menettänyt nuori mies, jonka elämältä puuttuu päämäärä. Kaikki muuttuu hänen tutustuessaan isänsä kollegaan, Harry Hartiin, joka näkee nuoressa katujen kasvatissa potentiaalia ja ottaa Eggsyn siipiensä suojaan. Tarkoitus on kasvattaa nuorukaisesta isänsä kaltainen salainen agentti, mutta ennen kaikkea herrasmies. Hart nimittäin on hienostoräätäliliikkeensä kulissien takana vanhan, salaistakin salaisemman ja loputtoman resurssit omistavan Kingsman tiedustelu- ja suojelujärjestön jäsen. Katujen kasvatti joutuu samaan rankkaan koulutus- ja karsintaputkeen yläluokkaisten nuorien kanssa, ja joutuu altavastaajana osoittamaan arvonsa myös itselleen. Samaan aikaan eksentrinen IT-miljardööri Richmond Valentine punoo omia kieroutuneita juoniaan maapallon kestokyvyn pelastamiseksi liialliseksi kasvaneelta ihmiskunnalta. Hart ja lopulta myös Eggsy joutuvat avoimeen, vauhdikkaaseen ja kaikin mahdollisin välinein käytävään taisteluun maailman kohtalosta.

Julkaistu:

Gone Girl

Entinen journalisti ja nykyinen baarinpitäjä Nick Dunne tapaa ihastuttavan naisen Amyn ja pian hääkellot soivat. Viidentenä hääpäivänä Amy ilmoitetaan mystisesti kadonneeksi ja kenelläkään ei tunnu olevan minkäänlaista käsitystä mitä on tapahtunut. Nickin ja Amyn kodista löytyy merkkejä rajusta väkivallasta. Etsivät Jim Gilpin ja Rhonda Boney yrittävät selvittää Nick Dunnen osuuttaa Amyn katoamiseen. Jäljet viittaavat siihen, että Amy saattaa olla murhattu, eikä aikaakaan, kun poliisin epäilykset kohdistuvat Nickiin. Nickin lakimies Tanner kehottaa miestä olemaan vain oma itsensä, mutta pian mediankohu pääsee huippuunsa. Poliisin tutkimusten puristuksissa Nickin rakentama kuva auvoisesta avioliitosta alkaa rakoilla. Media puolestaan ristiinnaulitsee miehen, kun paljastuu, että Nick on ollut uskoton vaimolleen. Pian hänen lukuisat valheensa ja outo käytöksensä saavat kaikki kysymään saman synkän kysymyksen: tappoiko Nick Dunne vaimonsa?