Esittäminen on luvanvaraista
Suomen tekijänoikeuslain mukaisesti elokuvien julkista esittämistä varten tarvitaan voimassa oleva lupa. Elokuvalisenssin Yhdistelmäluvalla voit esittää elokuviamme.
Judy
2019 | 118 min | K-12 | -
Talvella 1968 Judy Garland, legendaarinen laulaja ja näyttelijä, saapuu Lontooseen esiintymään viiden viikon ajan loppuunmyydyissä konserteissa. Hänen tähteytensä elokuvassa Ihmemaa Oz oli alkanut jo 30 vuotta aiemmin, ja vaikka hänen äänensä on ajan myötä muuttunut, sen koskettavuus on vain voimistunut. Elokuva Judy kuvaa Garlandin valmistautumista esiintymisiin, hänen välejään managerinsa kanssa, romanssia Mickey Deansin kanssa – josta tulee hänen viides aviomiehensä – sekä hänen elämänsä iloja ja haasteita. Renée Zellwegerin tähdittämä elokuva tuo esiin Garlandin ainutlaatuisen karisman, kaipuun rakkauteen ja perintönä säilyneen maagisen hohdon. Ohjaajana Rupert Goold ja mukana myös Jessie Buckley ja Finn Wittrock.
© Materials by Elokuvalisenssi.fi
Elokuvan katsomisen jälkeen voidaan käydä keskustelua seuraavista kysymyksistä:
1. Elokuvassa näytettiin pätkiä Judy Garlandin lapsuudesta ja nuoruudesta lapsitähtenä. Miltä lapsuus ja nuoruus mielestäsi vaikutti? Miten Judyn lapsuus ja nuoruus lapsitähtenä vaikutti hänen aikuisuuteensa?
2. Pohtikaa lapsitähteyttä laajemmin ja myös tänä päivänä. Mikä on mielipiteenne lapsitähteydestä? Pitäisikö lasten altistamista julkisuudelle rajoittaa jollain tavalla?
3. Elokuvassa kuvattiin Judyn pyrkimyksiä yhdistää ura laulajana sekä perhe-elämä. Miten tämä mielestäsi onnistui? Olisiko Judy mielestäsi voinut tehdä jotain toisin?
4. Elokuva sijoittuu 1960 -luvulle ja kuvastaa siten myös sen ajan yhteiskuntaa. Millaisen kuvan sait elokuvan perusteella 1960 -luvun Englannista? Miten asiat ovat vuosien aikana muuttuneet?
5. Miten kuvailisit Judyn ja hänen viidennen aviomiehensä Mickey Deansin suhdetta?
6. Miten kuvailisit elokuvan loppua? Jäikö sinulle surullinen vai onnellinen käsitys elokuvan lopusta?
Elokuvan katsomisen jälkeen voidaan myös tehdä seuraavia tehtäviä:
1. Elokuvassa mainitut kuuluisat henkilöt
Elokuva keskittyi Judy Garlandiin ja hänen elämäänsä, mutta osana tarinaa mainittiin myös muita kuuluisia henkilöitä. Jaa oppijat neljään ryhmään ja anna jokaiselle ryhmälle yksi
elokuvassa mainittu henkilö tutkittavaksi. Henkilöt ovat:
– Shirley Temple
– Liza Minelli
– Frank Sinatra
– Lonnie Donegan
Pyydä jokaista ryhmää tutustumaan kyseiseen henkilöön ja hänen historiaansa. Jokainen
ryhmä koostaa omasta henkilöstään lyhyen esitelmän, jotka jaetaan muille ryhmille.
2. Musiikkianalyysi
Kuunnelkaa koko ryhmänä yhdessä kolme Judyn kappaletta. Ohjaa sen jälkeen jokainen oppija tutustumaan itsenäisesti Judyn musiikkiin ja valitsemaan sieltä yhden kappaleen,
josta haluaa tehdä musiikkianalyysin. Jokainen oppija kirjoittaa kirjallisen musiikkianalyysin,jossa pohtii seuraavia kysymyksiä:
– Kappaleen tausta: Kerro lyhyesti artistista, albumista sekä musiikkigenrestä.
– Sanoitukset: Analysoi kappaleen sanoituksia. Mitä tarinaa ne kertovat? Onko niissä
käytetty vertauskuvia? Miten sanoitukset tukevat kappaleen tunnelmaa?
– Musiikki: Analysoi kappaleen musiikkia. Millainen on kappaleen rakenne? Mitä
instrumentteja siinä käytetään? Millainen on kappaleen tempo ja rytmi? Miten eri
musiikilliset elementit vaikuttavat kokonaisuuteen?
– Tunnelma: Arvioi kappaleen tunnelmaa ja sitä, millaisen vaikutuksen se jättää
sinuun. Herättääkö se jotain tunteita tai ajatuksia?
– Oma mielipide: Anna oma mielipiteesi kappaleesta. Miksi pidit siitä tai miksi et
pitänyt?
Yhteenveto:
Elokuva kertoo Judy Garlandin elämästä ja sisältää myös paljon musiikkia. Tästä syystä elokuva soveltuu hyvin musiikin tunneille, jossa se voi toimia inspiraationa Judy Garlandin
tuotannon kuuntelemiseen sekä musiikkianalyysien tekemiseen. Elokuva voi lisäksi herättää keskustelua myös laajemmista yhteiskunnallisista kysymyksistä, kuten lapsitähteydestä tai
ylipäätään julkisuudesta ja sen tuomista varjopuolista. Elokuva soveltuu parhaiten yläkoulun ja toisen asteen oppilaille. Opettajan on hyvä huomioida, että elokuvassa kuvataan
päihteiden käyttöä, mielenterveysongelmia sekä laihduttamista.
Tekijä: Minna Laakso/Mediametka
Katso elokuva verkossa
Vuokrattavissa:
Ostettavissa:
Katsottavissa ilmaiseksi:
Tietoa elokuvasta
Oppiaineet
- historia
- musiikki
- psykologia
- suomen kieli ja kirjallisuus
- terveystieto
Avainsanat
- elokuvan historia
- Englanti
- identiteetti ja ihmisenä kasvaminen
- mielenterveys
- oppimateriaalit
- päihteet
- puheviestintä
Koulutusasteet
- yläkoulut
Teemat ja kokoelmat
- tositapahtumiin perustuva
Ikärajat
- K-12
Tuotantoyhtiö
- Universal Pictures