
Esittäminen on luvanvaraista
Suomen tekijänoikeuslain mukaisesti elokuvien julkista esittämistä varten tarvitaan voimassa oleva lupa. Elokuvalisenssin Yhdistelmäluvalla voit esittää elokuviamme.
I Wanna Dance: The Whitney Houston Movie
2022 | 144 min | K-12 | draama, elämänkerta, musikaali
Whitney Houston on yksi kaikkien suurimpia naispuolisia R&B-pop-laulajia. Elokuvassa kerrotaan hänen elämästä, musiikista ja matkastaan supertähteyteen.
I Wanna Dance: The Whitney Houston Movie on vahva ja voitonriemuinen ylistys vertaansa vailla olevalle Whitney Houstonille. Elokuvan on ohjannut Kasi Lemmons, käsikirjoittanut Oscar®-ehdokas Anthony McCarten, tuottanut legendaarinen musiikkialan vaikuttaja Clive Davis ja sen pääosaa esittää BAFTA® -palkittu Naomi Ackie.
Elokuva on peittelemätön muotokuva monitahoisesta naisesta, joka tunnettiin myös nimellä “The Voice”. Katsoja pääsee inspiroivalle, koskettavalle ja hyvin tunteelliselle matkalle läpi Houstonin uraauurtavan elämän newjerseyläisestä kuorotytöstä yhdeksi kaikkien aikojen myydyimmistä ja palkituimmista artisteista. Elokuvassa tykitetään ikonin pysäyttävimmät esiintymiset ja ääniraita hänen rakastetuimmista hiteistään kuin kuulisi ne ensi kertaa. (Lähde: SF Studios)
Koulukinon oppimateriaali käsittelee Whitney Houstonin uraa, elämää ja musiikkia, sekä elämänkertaelokuvaa ja dokumentti- ja elämänkertaelokuvan välisiä eroja.
Katso elokuva verkossa
Vuokrattavissa:






Ostettavissa:






Suoratoistettavissa:

Tietoa elokuvasta
Oppiaineet
- biologia
- elämänkatsomustieto
- englanti
- filosofia
- historia
- kuvataide
- musiikki
- psykologia
- suomen kieli ja kirjallisuus
- terveystieto
- uskonto
Avainsanat
- Amerikka
- erilaisuus
- ihmissuhteet
- informatiivinen
- musiikki
- tasa-arvo
Koulutusasteet
- lukiot ja ammatillinen koulutus
- yläkoulut
Lajityypit
- draama
- elämänkerta
- musikaali
Teemat ja kokoelmat
- tositapahtumiin perustuva
Ikärajat
- K-12
Tuotantoyhtiö
- Sony Pictures