Esittäminen on luvanvaraista

Suomen tekijänoikeuslain mukaisesti elokuvien julkista esittämistä varten tarvitaan voimassa oleva lupa. Elokuvalisenssin Yhdistelmäluvalla voit esittää elokuviamme.

Traileri

Judy

2019 | 118 min | K-12 | draama, elämänkerta, musikaali

Talvella 1968 legendaarinen laulaja ja näyttelijä Judy Garland saapuu keskelle svengaavaa Lontoota esiintyäkseen viiden viikon ajan loppuunmyydyille konserttisaleille. Hänen rakettimaisesta nousustaan kansainväliseksi elokuvatähdeksi Ihmemaa Ozin pääosan siivittämänä on kulunut 30 vuotta. Mutta jos hänen äänensä väri onkin näistä päivistä haalistunut, sen vaikutus on vain kasvanut. Valmistautuessaan esityksiin, taistellessaan managerinsa kanssa, lumotessaan säestäjänsä ja muistellessaan uraansa ystävien ja fanien kanssa, hänen terävä älynsä ja lämmin persoonansa ovat aina läsnä. Hänen ikuiseen rakkauden kaipuuseensa vastaa myrskyisä romanssi Mickey Deansin kanssa, josta on pian tulossa hänen viides aviomiehensä. Elokuva Judy, jossa kuullaan joukko Garlandin rakastetuimpia kappaleita, kertoo viihteen historian lehdille jääneestä äänestä, kyvystä rakastaa ja maagisesta hohdosta, joka ympäröi yhtä maailman suurimpiin tähtiin kuulunutta naista. Ohjannut Rupert Goold. Näyttelijöinä mm. Renée Zellweger, Jessie Buckley ja Finn Wittrock. (Lähde: Koulukino)

Katso elokuva verkossa

Vuokrattavissa:

Apple TV
Blockbuster
Google Play Movies
Rakuten TV
SF Anytime
Telia Play

Ostettavissa:

Apple TV
Blockbuster
Google Play Movies
Rakuten TV
SF Anytime

Katsottavissa ilmaiseksi:

Kirjastokino
Viddla

Suoratoistettavissa:

Viaplay

Tietoa elokuvasta

Oppiaineet

  • historia
  • musiikki
  • psykologia
  • suomen kieli ja kirjallisuus
  • terveystieto

Avainsanat

  • elokuvan historia
  • Englanti
  • puheviestintä

Koulutusasteet

  • yläkoulut

Lajityypit

  • draama
  • elämänkerta
  • musikaali

Teemat ja kokoelmat

  • tositapahtumiin perustuva

Ikärajat

  • K-12

Tuotantoyhtiö

  • Uip

Tietoa mediakasvattajalle

Legendaarisen tähden, Judy Garlandin, elämän viimeisiin vuosiin keskittyvä draama. Oppimateriaalit on luotu lukioiden ja ammatillisten koulujen tarpeisiin, mutta soveltuvat osittain myös yläkouluihin.
Oppimateriaalit käsittelevät mm. Hollywoodin studiojärjestelmää, äänen tuottamista ja äänihuoltoa, esiintymistä ja siihen valmistautumista. Oppimateriaalin tehtävät ja elokuva sopivat myös lukion opetussuunnitelman yleisiin aihekokonaisuuksiin, kuten työelämä, yrittäjyys, kulttuurien tuntemus, kansainvälisyys, hyvinvointi, turvallisuus ja monilukutaito. (Lähde: Koulukino)

Lue lisää Koulukinosta