
Esittäminen on luvanvaraista
Suomen tekijänoikeuslain mukaisesti elokuvien julkista esittämistä varten tarvitaan voimassa oleva lupa. Elokuvalisenssin Yhdistelmäluvalla voit esittää elokuviamme.
Eddie the Eagle
2016 | 106 min | K-7 | elämänkerta, komedia, seikkailu
Seikkailukomedia kertoo suomalaisillekin tutusta Eddie “The Eagle” Edwardsista, brittiläisestä mäkihyppääjästä, joka ei koskaan lakannut uskomasta itseensä. Jopa Britannian kansa menetti uskonsa häneen, mutta valmentajansa avulla hän kuitenkin lopulta onnistui keräämään itselleen suuren kansainvälisen fanikansan vuoden 1988 talviolympialaisissa, jossa itse asiassa Suomen mäkihyppääjä Matti Nykänen voitti kolme olympia-kultamitalia.
Koulukinon oppimateriaali käsittelee menestystä, kamppailua, unelmia, pienten sanojen ja tekojen merkitystä, elokuvan henkilöhahmoja sekä urheilusankareita. Materiaali on suunnattu yläkouluille ja lukioille sekä muille toisen asteen oppilaitoksille.
Katso elokuva verkossa
Vuokrattavissa:






Ostettavissa:






Tietoa elokuvasta
Oppiaineet
- liikunta
- terveystieto
Avainsanat
- Englanti
- erilaisuus
- humoristinen
- identiteetti ja ihmisenä kasvaminen
- ihmissuhteet
- informatiivinen
- kaveritaidot
- kunnioittava
- lämminhenkinen
- mediakasvatus
- miljöö ja ajankuva
- onnistumisen kokemuksia
- optimistinen
- rohkeus
- roolimallit
- vaikeuksien voittaminen
- yhteistyö
Koulutusasteet
- lukiot ja ammatillinen koulutus
- yläkoulut
Lajityypit
- elämänkerta
- komedia
- seikkailu
Teemat ja kokoelmat
- tositapahtumiin perustuva
Ikärajat
- K-7
Tuotantoyhtiö
- 20th Century Fox
Tietoa mediakasvattajalle
Todellisen mäkihyppääjän elämään perustuva Eddie the Eagle näyttää rohkaisevasti, miten peräänantamattomalla asenteella voi toteuttaa mahdottomiltakin tuntuvia unelmia. Päähenkilö on helposti lähestyttävä ja tarjoaa samastumiskohteen kaikille itsensä joskus altavastaajaksi kokeneille. Eddie ei ole luontainen urheilulahjakkuus, eikä hänellä ole varaa huippuvarusteisiin, mutta häneltä löytyy tahtoa ja sitkeyttä kehittää itseään. Eddie ei anna vaikeuksien ja pilkkaajien lannistaa itseään, vaan uskoo omiin kykyihinsä koko ajan – tosin välillä hengenvaarallisiakin riskejä ottaen.
Lue lisää Koulukinosta