
Esittäminen on luvanvaraista
Suomen tekijänoikeuslain mukaisesti elokuvien julkista esittämistä varten tarvitaan voimassa oleva lupa. Elokuvalisenssin Yhdistelmäluvalla voit esittää elokuviamme.
Crazy Rich Asians
2018 | 121 min | K-7 | draama, komedia
Crazy Rich Asians kertoo New Yorkista kotoisin olevasta Rachel Chusta, joka osallistuu pitkäaikaisen poikaystävänsä Nick Youngin kanssa tämän parhaan kaverin häihin Singaporessa. Rachel on innoissaan tilaisuudesta päästä ensi kertaa Aasiaan, mutta jännittää Nickin suvun tapaamista eikä osaa aavistaakaan, että Nick on jättänyt kertomatta muutaman tärkeän asian elämästään. Hän nimittäin sattuu olemaan maan vauraimpiin lukeutuvan suvun vesa, ja myös yksi maan tavoitelluimmista poikamiehistä. Nickin seurassa näyttäytyminen tekee Rachelista kateellisten seurapiirinaisten maalitaulun, ja mikä pahinta hän joutuu Nickin paheksuvan äidin tähtäimeen. Ja pian käy selväksi, että vaikka rahalla ei saakaan rakkautta, sillä voi todellakin hankaloittaa asioita. Ohjannut Jon M. Chu. Näyttelijöinä mm. Constance Wu, Henry Golding ja Michelle Yeoh.
Katso elokuva verkossa
Vuokrattavissa:







Ostettavissa:






Suoratoistettavissa:

Tietoa elokuvasta
Oppiaineet
- yhteiskuntaoppi
Avainsanat
- Aasia
- globaalikasvatus
- ihmissuhteet
Koulutusasteet
- lukiot ja ammatillinen koulutus
- yläkoulut
Lajityypit
- draama
- komedia
Teemat ja kokoelmat
- kirjafilmatisointi
- rakkaustarina
Ikärajat
- K-7
Tuotantoyhtiö
- Warner Bros.
Tietoa mediakasvattajalle
Crazy Rich Asians on rakkaustarina, jossa törmäävät nuorten omat, yksilölliset toiveet elämänsä suhteen ja suvun perinteet ja vaatimukset. Elokuva on saanut julkisuutta siitä, että näyttelijäkaarti on täysin aasialaisperäinen. Oppimateriaalit käsittelevät mm. perhe- ja ihmissuhteita, romanttista komediaa lajityyppinä ja matkustamista.
Lue lisää Koulukinosta