Vertaile lupia


Elokuvien luvanvarainen esittäminen

Elokuva on taiteellinen teos, jota suojaa tekijänoikeuslaki. Laki määrittelee, että elokuvan näyttämiseen kodin ulkopuolella tarvitaan asianmukainen esityslupa. Elokuvalisenssi edustaa Suomessa suurimpia kansainvälisiä ja kotimaisia tuotanto- ja jakeluyhtiöitä. Yritys lisensoi Suomessa kodin ulkopuolisia esitysoikeuksia, pois lukien elokuvateatterit (Non-theatrical) niin kaupallisille kuin ei-kaupallisille toimijoille.

Elokuvasisällöt tukevat tavoitteita, joita voivat olla esimerkiksi erilaisten aiheiden ja teemojen opettaminen sekä yleisön viihdyttäminen. Suurimpia lisenssien käyttäjäryhmiä ovat tällä hetkellä koulut, nuorisotalot, kirjastot, ravintolat ja erilaiset yhdistykset. Lue lisää asiakasryhmistämme.

Löydät Elokuvalisenssin haun kautta yleisöllesi soveltuvia elokuvaideoita sekä oikeanlaiset luvat elokuvien esittämistä varten. Esityslähteen voit päättää itse, sillä luvillamme voit esittää elokuvat mistä tahansa laillisesta yksityiskäyttöön tarkoitetusta lähteestä. Kertalupiin toimitamme tarvittaessa esityskopiot DVD- tai Blu-ray-levyinä.

Elokuvaelämyksiä pääset purkamaan elokuvaprofiileissa olevien oppimateriaalien avulla. Oppimateriaalit ovat vapaasti kaikkien käytettävissä ja olemme toteuttaneet ne yhteistyössä Mediametkan ja IhmeFilmin kanssa.

Luotujen elokuvaprofiilien lisäksi kauttamme saatavilla on paljon muitakin elokuvia. Katso koko ohjelmistomme. Palvelemme verkkosivujen chatissa arkisin klo 9-16. Täältä näet kaikki yhteystietomme ja luethan läpi usein kysyttyä osiomme.