Studio: Warner Bros.

Selaa kaikkia artikkeleita

Julkaistu:

Hassut hurjat hirviöt

Yhdeksänvuotias Max karkaa kotoa ja seilaa aavan meren tuolle puolen. Siellä hänestä tulee karvaisten ja jättikokoisten hirviöiden asuttaman ihmemaan kuningas – mutta hallitsijan elämä ei ehkä olekaan niin leppoisaa kuin voisi luulla! Maurice Sendakin ylistetty klassikko lapsuuden iloista ja riemuista on kääntynyt ohjaaja Spike Jonzen osaavissa käsissä maagiseksi ja visuaalisesti häikäiseväksi elokuvaksi.

Huom. Ei enää DVD- tai Blu-ray-jakelussa.

Julkaistu:

Joker: Folie à Deux

Anarkiaa lietsonut Joker on muuttunut jälleen olosuhteittensa ja yhteiskunnan nujertamaksi Arthur Fleckiksi. Arthur on yhä vangittuna Arkhamin vankimielisairaalassa odottamassa oikeudenkäyntiään. Hänen sisällään on kuitenkin vielä pieni kipinä, joka näkee vankilamielisairaalan rujoissa rutiineissakin kauneuden pilkahduksia. Se roihahtaa kirjaimellisestikin, kun hän vierailulla laitoksen kevyemmän turvallisuuden puolella sattumalta tutustuu Lee Quinzeliin (Harleen Quinniin). Nämä päästään vinksahtaneet muodostavat nopeasti vahvan yhteyden, joka saa molemmat myös musiikin pauloihin. Pikkuhiljaa heidän rakkautensa muuttuu tietty ongelmaksi. Mutta onko kyseessä oikeasti rakkauden liekki vai vain hallitsematon tuhopoltto?

Julkaistu:

Beetlejuice Beetlejuice

Odottamattoman perhetragedian jälkeen kolme sukupolvea Deetzejä palaa kotiin Winter Riveriin. Beetlejuice kummittelee yhä Lydialle, jonka elämä menee ylösalaisin, kun hänen kapinallinen teinityttärensä Astrid löytää ullakolta salaperäisen pienoismallin kaupungista, ja portaali tuonpuoleiseen avautuu vahingossa. Ongelmien hautuessa molemmissa maailmoissa on vain ajan kysymys, milloin joku sanoo Beetlejuicen nimen kolmasti, ja ilkikurinen demoni palaa päästämään irti omanlaisensa sekasorron.

Julkaistu:

Furiosa: A Mad Max Saga

Romahduksen kohdattua maailmaa nuori Furiosa siepataan kotoaan ”Monien äitien vihreästä paikasta” ja hän joutuu sotaherra Dementusin johtaman prätkäjengin armoille. Matka aavikon halki johdattaa heidät Immortan Joen hallitsemalle linnakkeelle. Samalla kun nuo kaksi tyrannia taistelevat herruudesta, Furiosan on selviydyttävä monista haasteista etsiessään keinoa palata kotiin.

Julkaistu:

Ihmemaa Oz

Musikaaliklassikko herauttaa vedet silmiin ensimmäisen kymmenen minuutin aikana, kun Dorothy laulaa sydäntäsärkevän sateenkaarilaulunsa. Tunnettuun lastenkirjasarjaan perustuvassa tarinassa tornado vie maalaistytön ihmeelliseen Ozin maahan. Matkakavereiksi reipas lettipää saa värikkään kolmikon. Elokuvan tuotanto-olosuhteet jaksavat edelleen puhuttaa historioitsijoita, esimerkiksi Tinamiehen kokovartalomaalia on epäilty supermyrkylliseksi.

Julkaistu:

Godzilla x Kong: The New Empire

Godzilla x Kong: The New Empire jatkaa Monster Verse -sarjaa. Elokuvassa Kong löytää Hollow Earthista heimonsa jäseniä ja kohtaa vaarallisen Skar Kingin, joka yrittää jäädyttää maailman. Godzilla, Kong ja Mothra yhdistävät voimansa estääkseen tämän uuden uhan. Elokuva tarjoaa suuria hirviötaisteluja ja keskittyy yhteistyöhön suuremman vaaran torjumiseksi.

Julkaistu:

Meg 2: The Trench

Tutkimusryhmän matka valtameren syvyyksiin saa kaoottisen käänteen, kun rikollinen kaivosoperaatio uhkaa heidän tehtäväänsä ja pakottaa heidät taisteluun, jossa pelissä ovat elämä ja kuolema. Kun vastassa on kolossaalisia jättiläishaita ja uhkaavia ympäristöhaasteita, sankariemme on oltava nopeampia, fiksumpia ja urheampia uimareita kuin heidän armottomat vastustajansa kellon tikittäessä vääjäämättömästi kohti ratkaisua.

Kauttamme oikeudet myös elokuvasarjan ensimmäiseen osaan The Meg (2018).

Julkaistu:

Dyyni: Osa kaksi

Harkonnen-suvun kaapattua valtansa takaisin Arrakisilla, Paul Atreides joutuu piiloutumaan fremen-kansan keskuuteen hautoessaan kostoaan salaliittolaisia vastaan jotka tuhosivat hänen perheensä. Armoton ympäristö pakottaa hänet oppimaan lisää natiivikansan tavoista. Kohdatessaan valinnan elämänsä rakkauden ja tunnetun universumin kohtalon välillä hän ponnistelee ehkäistäkseen hirvittävän tulevaisuuden, jonka vain hän voi nähdä ennalta – voisiko hän todella olla profetioiden lupaama suuri messias?

Julkaistu:

Aquaman and the Lost Kingdom

Black Manta, jonka ei onnistunut kukistamaan Aquamania ensimmäisellä kerralla, haluaa edelleen kostaa isänsä kuoleman eikä kaihda keinoja tuhotakseen Aquamanin lopullisesti. Tällä kertaa Black Manta on entistäkin vahvempi vihollinen käyttäessään apunaan myyttistä Mustaa kolmikärkeä ja sen sisältämää ikivanhaa pahuuden voimaa. Aquaman ryhtyy taisteluun pyytäen yllättäen avukseen vangitun veljensä Ormin, Atlantiksen entisen kuninkaan. Heidän tulee unohtaa vanhat kaunansa ja käydä yhteistyöhön suojellakseen valtakuntaansa ja pelastaakseen Aquamanin perheen—ja koko maailman—peruuttamattomalta tuholta.

Julkaistu:

Häivähdys purppuraa

Erilleen siskostaan ja lapsistaan joutunut Celie joutuu kohtaamaan monia vastoinkäymisiä, muun muassa aggressiivisen aviomiehen. Laulajan ja tytärpuolensa tuella hän löytää lopulta poikkeuksellista voimaa sisaruuden katkeamattomista siteistä. Musikaalielokuva perustuu Alice Walkerin samannimiseen romaaniin ja siinä esiintyvät muun muassa Whoopi Goldberg ja Oprah Winfrey. Musikaalin laulut ovat jazzia, r&b:tä ja bluesia, ja ne tuovat elokuvaan oman tunnelmansa.