Studio: Silva Mysterium

Diva of Finland elokuvan juliste

Diva of Finland

Published:

Diva of Finland kertoo suomalaisesta juuri ylioppilaaksi valmistuneesta Hennasta, joka toivoo pääsevänsä pois mahdollisimman pian pieneltä paikkakunnaltaan ja luomaan uraa musiikin parissa. Hennan syntymäpäivän aikoihin naapuriin muuttaa kaunis sekä lahjakas Silja, joka saa Hennan niin sokeaksi kateudesta, että hän oikeasti menettää hetkellisesti näkönsä.

Kaiken se kestää elokuvan juliste

Kaiken se kestää

Published:

Kaiken se kestää kertoo 1970-luvun oululaisen perheen tarinan, jota on kolmessa sukupolvessa. Tapahtumia kuvataan suvun nuorimpien, kahden murrosikäisen pojan kautta. He ovat vaiheessa, jossa pojat etsivät myös omaa identiteettiään. Vanhemmat yrittävät kasvattaa lapsiaan ilman heidän omien vanhempiensa vanhoillisia tapoja, mutta seurauksena lasten kehitys on vaarassa. Tarina kuvaa hienosti sitä, kuinka vanhemmatkin ovat haavoittuvaisia sekä vääriä päätöksiä tekeviä yksilöitä. Perheen isällä (Tapiolla) on salasuhde tuttavaperheen äidin kanssa.