Service: rent|SF Anytime

Selaa kaikkia artikkeleita

Julkaistu:

Yön eläimet

Taidekauppias Susan Morrow elää yltäkylläistä mutta epätyydyttävää elämää uuden miehensä rinnalla. Eräänä viikonloppuna miehen lähdettyä liikematkalle Susan löytää postilaatikosta paketin, jossa on romaani “Yön eläimet”. Kirjan on kirjoittanut Susanin ex-mies, johon Susan ei ole pitänyt yhteyttä vuosiin. Käsikirjoituksen mukana tulee viesti, jossa Susania pyydetään lukemaan teos ja ottamaan yhteyttä. Romaani on omistettu Susanille, mutta sen sisältö on väkivaltaista ja järkyttävää. Edwardin teksti koskettaa Susania, joka ei voi olla muistelematta intiimejä hetkiä parin rakkaustarinassa. Susan alkaa tutkia sisintään ja pohdiskella nykyistä elämäänsä ja uraansa pintakiiltoa syvemmältä. Kirja alkaa tuntua eräänlaiselta kostolta, joka pakottaa hänet kyseenalaistamaan valintojaan ja herättää uuteen hehkuun rakkauden, jonka hän luuli jo hiipuneen. Tarina huipentuu välienselvittelyyn, joka määrittelee sankarin roolit sekä kirjan tarinassa että Susanin omassa elämässä.

Julkaistu:

Fifty Shades Darker

Kun sydänsuruista kärsivä Christian Grey yrittää houkutella epäileväisen Anastasia Steelen takaisin elämäänsä, Anastasialla on ehtonsa. Heidän rakentaessaan luottamusta ja vakaata suhdetta salaperäiset hahmot Christianin menneisyydestä palaavat kuvioihin aikeenaan tuhota pariskunnan yhteinen tulevaisuus…

Julkaistu:

Jack Reacher: Paluu päämajaan

Majuri Susan Turner johtaa Jack Reacherin vanhaa tutkimusyksikköä. Kun Turner pidätetään maanpetoksesta epäiltynä, hänen viattomuuteensa uskovan Reacherin on autettava häntä pakenemaan vankilasta ja paljastettava suuri hallituksen salaliitto puhdistaakseen nimensä ja pelastaakseen ihmishenkiä. Paetessaan Turnerin kanssa lain kouraa Reacher löytää menneisyydestään salaisuuden, joka saattaa muuttaa hänen elämänsä.

Julkaistu:

Killing Hasselhoff

Ken Jeong (Kauhea kankkunen) ja David Hasselhoff (Baywatch) tähdittävät vuoden hillittömintä ja yliampuvinta komediaa. Rahapulassa oleva yökerhon omistaja Chris (Ken Jeong) ei pysty maksamaan velkojaan koronkiskurille ja tajuaa saavansa tarvittavan summan kasaan vain tappamalla henkilön, jonka kuolemasta hän on lyönyt vetoa jokavuotisessa ”Kuka julkkis kuolee tänä vuonna” –kisassa: David Hasselhoffin. Hän saa kuitenkin huomata, ettei tappaminen ole helppoa. Etenkään kun kohteena on The Hoff.

Julkaistu:

Meren äärellä

Meren äärellä on intiimi ja koskettava kuvaus kriisin repimästä avioliitosta. Elokuva sijoittuu 1970-luvulle ja tapahtuu hiljaisessa ranskalaisessa merenrantakaupungissa, jota satunnaiset matkailijat värittävät. Kylään saapuu myös taiteilijapariskunta Roland ja Vanessa, paikka on juuri sellainen missä Roland saisi viimeisteltyä keskeneräisen kirjansa. Vanessan pakenee masennustaan pillerien turruttavaan hiljaisuuteen ja Roland avautuu ongelmistaan paikalliselle baarinpitäjälle hukuttaessaan omaa pahaa oloaan pullonpohjalle. Omilta ongelmilta harhautusta tarjoaa kuitenkin samaan hotelliin majoittunut nuori pari. Avioliiton satamaan vasta astuneiden nuorten arki tarjoaa Rolandille ja Vanessalle ikkunan menneisyyteen, ja pian pelkkä tarkkailu ei riitä pariskunnalle.

Julkaistu:

Frank & Lola

Frank & Lola on viettelevä ja intensiivinen elokuva, nykyaikainen film noir –rakkaustarina, joka kertoo kahdesta intohimon ja pakkomielteen pauloihin ajautuvasta ihmisestä. Lahjakas kokki Frank tapaa muotisuunnittelijan urasta haaveilevan Lolan ja rakastuu välittömästi ja kiihkeästi. Kun Lolan synkkä menneisyys alkaa paljastua, rakastavaiset suistuvat seksin, mustasukkaisuuden ja koston kierteeseen. Michael Shannonin ja Imogen Pootsin tähdittämä FRANK & LOLA on mieleenpainuva kertomus rakkaudesta, pakkomielteestä ja valta-asemasta, tarina, jossa on vääristynyttä mutta silti vastustamatonta lumoa.

Julkaistu:

The Purge: Election Year

On kulunut kaksi vuotta siiitä, kun poliisi kersantti Barnes päätti olla tappamatta hänen poikansa surmannutta miestä Puhdistuksen yönä. Nyt hän toimii senaattori ja presidenttiehdokas Charlie Roanin turvallisuuspäällikkönä, ja vastustaa Charlien lailla avoimesti Puhdistuksen yötä. Charlien lupaus lopettaa Puhdistuksen yö hänen presidenttikaudellaan, tekee hänestä kohteen anarkiaa ja väkivaltaa kannattavien tahojen joukoissa. Korkea-arvoisia viranomaisia ei saa tappaa edes Puhdistuksen yönä, mutta laskettiinpa nainen sellaiseksi tai ei, kadulla ei välttämättä kysellä papereita.

Julkaistu:

Colonia

Nuori pari Lena ja Daniel joutuu osalliseksi Chilen sotilasvallankaappauksen tapahtumiin vuonna 1973. Pinochetin salainen poliisi sieppaa Danielin, ja Lena saa tietää, että Daniel on viety Colonia Dignidadiin, eristyksissä olevaan paikkaan maan eteläosaan. Ulkopuolisten silmin Colonia on harmiton uskonnollinen yhteisö, jota johtaa saarnamies Paul Schäfer, mutta tosiasiassa se on paikka, josta kukaan ei ole onnistunut pakenemaan. Lena päättää liittyä tähän salaperäiseen kulttiin löytääkseen Danielin.

Julkaistu:

Kill Your Friends

27-vuotias aina uutta hittiä jahtaava A&R-mies Steven Stelfox raivaa tietään armottomasti ylös musiikkibisneksen tikkaita maailmassa jossa ”kukaan ei tiedä mitään” ja jossa ar tistin ura riippuu sattumasta ja aina arvaamattomasta yleisöstä. Ahne, kunnianhimoinen ja huumeiden ajama Stelfox yrittää etsiä seuraavaa hittiään, mutta hittiputken loputtua ja koko alan mullistuessa hän tekee järkyttävän teon pelastaakseen oman uransa. John Nivenin bestselleriin perustuva Kill Your Friends on synkän satiirinen ja huikean hauska läpileikkaus 90-luvun musiikkibisneksestä.

Julkaistu:

Jason Bourne

Jason Bourne on viettänyt hiljaiseloa, mutta vuodet tappajana ovat jättäneet jälkensä miehen psyykeen. Ex-agentti muistaa nyt melkein kaiken mitä tapahtui. Häntä vaivaava kysymys ei olekaan enää mitä, vaan miksi. Nicky Parson on jatkanut CIA:n toimien tarkkailua ja saa haltuunsa tietoja, salaisuuksia Bournen menneisyydestä, jotka houkuttelevat agentin esiin piilostaan. Kohta hänellä on perässään CIA-pomo Robert Dewey, CIA-agentti Heather Lee ja takinkääntänyt tappaja-agentti. Mukana sotkussa on myös Aaron Kalloor, huippusuositun some-firman pääjehu, joka on pakotettu tekemään yhteistyötä CIA:n kanssa, vaikka hän vakuuttaakin käyttäjille, ettei koskaan paljasta heidän tietojaan kenellekään. Lisääntynyt valvonta ja moderni tekniikka ovat nyt osa painostavan vainoharhaista maailmaamme, jossa yksilö ei ole enää vain vakoojasatelliittien ja valvontakameroiden tähtäimessä vaan myös surutta somettavien sivullistenkin myötä altis jatkuvalle tarkkailulle.