Service: rent|SF Anytime

Selaa kaikkia artikkeleita

Julkaistu:

Repo Men

Lähitulevaisuudessa ihmiset voivat parannella vartaloaan vaihtamalla minkä tahansa vioittuneen elimen keinotekoiseen varaosaan. Matkassa on vain yksi mutta: vaihto-osat ovat kalliita, ja jos jäät maksuissa jälkeen, “noutajat” tulevat perimään ruumiinosiasi kivuliain ja verisin seurauksin!Jude Law on Remy, yksi parhaista noutajista. Kun Remy itse jää uuden sydämensä maksuissa jälkeen, miehen entinen pari Jake (Oscar®-voittaja Forest Whitaker*), lähetetään hänen peräänsä tehtävänään repiä uusi sydän Remyn rinnasta. Entisestä metsästäjästä tulee saalis ja Remy liittyy toisen velallisen Bethin mukaan pakomatkalle, jonka aikana hän kohtaa tuhansia edustamansa yhtiön riistämiä vähäosaisia kohtalotovereita. Remylle kyse ei enää ole selviämisestä: kostosta tulee hänelle sydämen asia.

Julkaistu:

Terminaali

New Yorkin JFK:n lentokentälle saapunut Viktor Navorski joutuu tietämättään byrokraattisten ongelmien keskelle: sotatilan takia hän ei voi palata kotimaahansa eikä toisaalta jalkautua Yhdysvaltoihin. Viktor joutuu siis jäämään lentokentälle elämän odotustilaan, jossa hän kaikkien odotusten vastaisesti saa uusia ystäviä, uuden työpaikan sekä kokee elämän lahjoista suurimman – rakkauden.

Julkaistu:

Eastern Promises

Kätilö Anna on sattumalta saanut todisteita Lontoon pahamaineista venäläismafiaa vastaan. Kun mafian uusi jäsen Nikolai tapaa Annan, käynnistyy väistämätön tapahtumaketju sykähdyttävässä tarinassa, joka on täynnä murhia, salaisuuksia ja petoksia.

Julkaistu:

Wanted

25-vuotias Wesley Gibson oli maailman katkerin kotona nysvääjä, jota hänen pomonsa haukkui, tyttöystävä laiminlöi ja jonka elämä oli jatkuvaa eteenpäin raahautumista. Kenenkään mielestä hänestä ei ikinä tulisi mitään. Sitten hän tapasi naisen nimeltä Fox. Wesin salamurhaajaksi paljastuneen isän kuoleman jälkeen Fox värvää hänet Fraternityyn, salaseuraan joka kouluttaa Wesin kostamaan isänsä kuoleman päästämällä hänen piilevät voimansa valloilleen. Foxin opettaessa häntä valon nopeudella reagoivaksi ja ilmiömäisen ketteräksi, Wes huomaa seuran elävän ikivanhan ja rikkomattoman säännön mukaan: toteuttaa kohtalon antamat tappokäskyt.

Julkaistu:

Hannibal

Anthony Hopkins on ”pelottavan täydellinen” (Rolling Stones) palatessaan jälleen vertahyytävän herkullisen tohtori Hannibal Lecterin rooliin. Herrasmiessarjamurhaajan ja FBI-agentti Clarice Starlingin tiet kohtaavat jälleen: päättäväinen naisagentti joutuu kovaan testiin, jossa tämän henkinen kantti, älykkyys ja uskollisuus punnitaan armoa antamatta. Elokuva on upea näyte mestariohjaaja Ridley Scottin taidosta kutoa täysin aukoton jännityksen verkko, johon katsoja kiedotaan kuin käärinliinaan.

Julkaistu:

Drop

Violet on ensimmäistä kertaa treffeillä vuosiin leskeksi jäätyään. Hän saapuu hienoon ravintolaan ja helpottuu huomatessaan, että hänen deittinsä Henry onkin yllättävän hurmaava. Treffit etenevät lupaavasti, mutta kemia kärsii, kun Violet alkaa saada ensin häiritseviä ja sitten suorastaan pelottavia nimettömiä lähetyksiä kännykkäänsä. Violetia kielletään kertomasta lähetyksistä kenellekään ja käsketään seuraamaan ohjeita, tai hänen kotinsa valvontakamerassa näkyvä huppupäinen hahmo tappaa hänen poikansa ja tämän lapsenvahdin. Hänen on toimittava ohjeiden mukaan, tai kaikki hänen rakkaansa kuolevat. Mikä on näkymättömän piinaajan lopullinen tavoite? Henryn murhaaminen.

Julkaistu:

The Beast Within

Salaperäiset tapahtumat saavat 10-vuotiaan Willow-tytön kyseenalaistamaan perheensä elämän suljetulla, vahvasti linnoitetulla alueella. Hän päättää ottaa selvää, minne vanhemmat katoavat öisin – ja seuraa vanhempiaan heidän salaiselle retkelleen muinaisen metsän sydämeen. Nähtyään isänsä kokevan kauhean muodonmuutoksen hänkin joutuu synkän esi-isien salaisuuden vangiksi, jota he ovat niin epätoivoisesti yrittäneet salata.

Julkaistu:

Rumours

G7-konferenssiin Saksin linnassa osallistuvat seitsemän johtavan demokratian päämiehet – Saksan liittokansleri Hilda Ortmann, Yhdysvaltain presidentti ja Britannian pääministeri, Ranskan presidentti Sylvain Broulez, Kanadan pääministeri, Japanin pääministeri ja Italian pääministeri. Heidän tehtävänä on laatia yhteinen julkilausuma maailmanlaajuisesta kriisistä.
Mutta ennen kuin he pääsevät käsiksi itse asiaan, Hilda ehdottaa yllättävää kiertotietä. Arkeologit ovat löytäneet 2000 vuotta vanhan suoruumiin, joka on säilynyt lähes täydellisesti. Sylvain huomauttaaa, että tuohon aikaan oli tapana murhata rituaalisesti johtajia, jotka eivät lunastaneet lupausta hyvästä sadosta. Tämän pahaenteisen ja epämiellyttävän retken jälkeen ryhmä suuntaa kartanon huvimajalle nauttimaan illallista ja suorittamaan velvollisuutensa. Illan hämärtyessä outoja asioita alkaa tapahtua ja pian he he huomaavat joutuneensa mudan peittämien zombien ateriaksi.

Julkaistu:

The Tutor

Kun ammattilaisopettaja ottaa työn syrjäisellä kartanolla, hän huomaa pian taistelevansa häiriintyneen oppilaansa pakkomielteitä vastaan, jotka uhkaavat paljastaa hänen synkimmät salaisuutensa ja purkaa huolella rakennetun persoonansa.

Julkaistu:

Nobody 2

Hutch Mansell on entinen palkkatappaja, joka yrittää päästä ikävästä työstään eroon ja olla tuiki tavallinen perheenisä, mutta tyhmät päätökset ovat taas ajaneet hänet takaisin pahoille teille. Hutch toimiikin taas tappohommissa maksaakseen aiheuttamansa monien kymmenien miljoonien velat. Vaikka Hutch onkin yhä hyvä työssään, on työ vallannut hänen elämänsä ja etäännyttänyt hänet vaimostaan Beccasta ja lapsistaan Bradysta ja Sammysta. Kun mies hoksaa, että ero saattaa olla lähellä, hän päättää viedä perheensä lomareissulle Plummervillen vesipuistoon, mistä häneltä löytyy poikkeuksellisen mukavia lapsuudenmuistoja. Mukaan tunkee myös Hutchin isä David. Faijalla on siis homma hanskassa, mutta eipä aikaakaan, kun Hutch huomaa lomakohteessakin olevansa keskellä vaarallisen rikollisliigan ja korruptoituneen virkavallan välienselvittelyä.