Service: rent|SF Anytime

Selaa kaikkia artikkeleita

Julkaistu:

The Covenant

Ipswichin pojat ovat Spenser Academyn pahimpia kiusanhenkiä. Heitä yhdistää myös 300 vuotta vanha salaisuus, salaiset voimat, jotka kulkevat heidän suvussaan isältä pojalle. Kun perheen piiristä kauan sitten karkotettu viides poika palaa yllättäen takaisin ja uhkaa tappaa Ipswichin poikien läheiset, heidän on kohdattava vihollisensa ja estettävä tätä varastamasta heidän voimiaan.

Julkaistu:

Stealth

Yhdysvaltain laivaston ilmavoimat on käynnistänyt edistyksellistä sotateknologiaa hyödyntävän hankkeen terrorismia vastaan. Kolmen huippulentäjän laivue saa vahvistuksekseen miehittämättömän häivehävittäjän, jonka kyky oppia uutta osoittautuu arvaamattomaksi ominaisuudeksi.

Julkaistu:

Attack Force

Marshall Lawson menettää iskuryhmänsä sattumanvaraiselta näyttäneessä hyökkäyksessä. Katkeroitunut Lawson alkaa tutkia hyökkäyksen taustoja, ja hänelle selviää, että iskun taustalla on salainen sotilasoperaatio, johon on sotkeutunut korruptoituneen urakoitsijan ohella väkeä asevoimien korkeimmasta johdosta.

Julkaistu:

Kun tuntematon soittaa

Jill on saanut täydellisen työpaikan lapsenvahtina. Lasten vanhemmat ovat poissa, jääkaappi on täynnä ruokaa ja lapset on peitelty nukkumaan. Rauhallinen ilta saa kuitenkin yllättävän käänteen, kun puhelin soi ja uhkaava ääni kysyy, missä lapset ovat. Jill hätääntyy, lukitsee ovet, sammuttaa valot, vetää verhot kiinni ja soittaa poliisille. Kun puhelu jäljitetään, käy ilmi, että se on soitettu sisältä talosta! Kauhistunut Jill lähtee yläkertaan katsomaan lapsia, ja ilta muuttuu painajaiseksi.

Julkaistu:

Sodan arvet

Sodan arvet -elokuva on raadollinen kuvaus Vietnamin sodan pimeästä puolesta, kriitikoiden ylistämä mestariteos, joka pakottaa katsojan vastatusten ruhjovien ja kylmien totuuksien kanssa. Ryhmä amerikkalaisia sotilaita kaappaa nuoren vietnamilaisen tytön suoraan tämän kotikylästä. Amerikkalaiset sotilaat raiskaavat ja tappavat tytön. Nämä viisi sotilasta kävelevät moraaliseen miinakenttään, eikä paluuta entiseen ole. Nuori Eriksson ei hyväksy tekoa, mutta ei voi sitä estääkään. Kersantti Meserve on pelätty ja karismaattinen johtaja, jonka Eriksson voi haastaa vain oman henkensä uhalla. Meserve on katalysaattori, jonka kautta sodan barbaarisuus ja järjettömyys purkautuu brutaalilla tavalla.

Julkaistu:

Pineapple Express

Huumeiden käyttäjä ja hänen diilerinsä pakotetaan pakoon poliisilta, kun pothead on todistamassa poliisin murhaa.

Julkaistu:

The Fan – pelko iskee

Baseball-fanitus menee överiksi Gil Renardilla, kun liigan paras pelaaja liittyy Renardin suosikkijoukkueeseen. Tähtipelaajan kausi näyttää kuitenkin menevän vahvasti alamäkeen, jolloin Renard ottaa tehtäväkseen korjata tilanteen.

Julkaistu:

Nuori naimaton nainen

Allie on yksinäinen ja hän laittaa lehteen ilmoituksen, jossa hän etsii alivuokralaista. Hän valitsee viattoman tuntuisen Hedyn, mutta ulkokuori pettää. Hedy osoittautuu pirulliseksi juonittelijaksi, joka matkii Allieta kaikessa. Ensin ovat vuorossa vaatteet, sitten kampaus ja lopulta Allien
poikaystävä. Täydellinen huonetoveri muuttuu hengenvaaralliseksi painajaiseksi.

Julkaistu:

8 mm – kahdeksan millimetriä

Tom Welles on tavallinen perheenisä ja yksityisetsivä. Tom elättää perhettään selvittelemällä hienotunteisesti ökyrikkaille tyypillisiä kulissientakaisia keskiverto-ongelmia, aviorikoksia yms. Tasaiseen keskivertoarkeen tulee kuitenkin vaihtelua, kun vastahaudatun teollisuuspohatan leski tarvitsee Tomin palveluksia. Ryhdikkäänä tunnetun vainajan kassakaapista on löytynyt 8 mm:n filmille kuvattu snuff-elokuva, eli tässä tapauksessa nuoren tytön raiskaus ja murha. Leski haluaa tietää onko filmi huijausta vai onko filmillä näkyvä nuori tyttö todella murhattu. Filmin alkuperän metsästys vie Tomin Floridaan. Siellä hän ottaa apurikseen pornofilmejä myyvän kirjakaupan harjoittelijan Maxin. He sukeltavat syvälle pornoteollisuuden pohjamutiin etsien snuff-elokuvia ja pääsevät uusille vereksille jäljille. Welles saa kuitenkin huomata olevansa itsekkin synkällä matkalla ihmismielen salattuihin ja pimeimpiin syövereihin, kun pornobisneksen perverssiot ottavat otteen hänestä itsestään.

Julkaistu:

Emily Rosen riivaaja

Emily Rosea, tavallista teiniä riivasivat pirulliset voimat, jotka lopulta repivät hänen sielunsa ja elämänsä kappaleiksi. Oliko hän kuitenkaan – kuten monet luulivat – riivattu? Emilyn riivaajan karkottamista yrittänyttä ja hänen kuolemastaan syytettynä istuvaa pappia puolustava skeptinen asianajaja saa pelottavalla tavalla huomata, että yliluonnollisia voimia on ehkä sittenkin olemassa. Riipaiseva elokuva on kuin toistuva painajainen, josta ei vain voi herätä.