Service: rent|SF Anytime

Selaa kaikkia artikkeleita

Julkaistu:

Kultaa El Pasoon

Taw Jackson pääsee hyvän käytöksen vuoksi ehdonalaiseen ja palaa kotiseudulleen. Hän aikoo kostaa Frank Piercelle, joka lavasti hänet syylliseksi ja vei tämän maatilan, josta löysi kultasuonen. Taw aikoo ryöstää Piercen kullan, kun sitä kuljetetaan El Pasoon. Kulta on konekiväärillä aseistetun panssaroidun vaunun sisällä kassakaapissa. Onnistuakseen ryöstössä, hän tarvitsee apua. Ensiksi hän menee Lomaxin puheille. Lomax on aiemmin yrittänyt tappaa Taw’n, ja saa nytkin Pierceltä tarjouksen Jacksonin tappamisesta, mutta Taw’n lupaama palkkio ylittää Piercen tarjouksen. Mukaan suunnitelmaan tulee vielä intiaani Levi Kävelevä Karhu, joka suostuttelee päällikkö Villin Hevosen auttamaan taistelussa yhteistä vihollista, Pierceä vastaan. Ryöstöuunnitelma toimii hyvin siihen asti, kunnes Villi Hevonen päättääkin ottaa kullan itselleen.

Julkaistu:

Tehtävä Alpeilla

Hemlock, eläkkeelle siirtynyt palkkamurhaaja, on suunnannut energiansa rauhallisempaan harrastukseen eli taiteen keräilyyn, mutta joutuu vedetyksi takaisin vanhoihin kuvioihin. Jahdattavana on vaarallinen kaksoisagentti, joka on murhannut Hemlockin läheisen ystävän. Ajojahti vie Hemlockin henkeäsalpaavalle matkalle Sveitsin Alpeille. Mukanaan hänellä on joukko vuoristokiipeilijöitä, joista yksi on hänen etsimänsä murhaaja.

Julkaistu:

Robin Hood

Näe ennennäkemätön tarina Robin Hoodin legendan takana olevasta miehestä, sankarista, josta tulee lainsuojaton, kun hän kokoaa joukon taitavia sotureita taistelemaan sortoa sekä heikkoa ja korruptoitunutta Englannin kuningasta vastaan. Kapinallisen sankarin rakastuessa kauniiseen Lady Marioniin hänen tulee ensin pelastaa naisen kylä ja sitten kohdata läheltä ja kaukaa tulevat uhkat valloittaakseen Marionin sydämen. Robin Hood ja hänen joukkonta käyvät taistoon maansa puolesta ja palauttavat Englannin kunnian. Näin syntyy legenda Robin Hoodista, lainsuojattomien kuninkaasta!

Julkaistu:

Funny People

Kuuluisa koomikko George Simmons saa uuden mahdollisuuden elämässään ja päättää palata uuden avustajansa, aloittelevan koomikon Iran, kanssa niihin paikkoihin ja niiden ihmisten pariin, jotka merkitsevät hänelle eniten. Matka vie miehet niin Simmonsin uran alkuaikojen stand-up -klubeille kuin myös sen naisen luokse, joka häneltä pääsi karkuun.

Julkaistu:

Scott Pilgrim vastaan maailma

Scott Pilgrim on tavannut Ramonan, unelmiensa tytön. Scott saa kuitenkin pian huomata, että uuden ihastuksen elämää kontrolloi seitsemän ilkeää exää jotka tekevät mitä tahansa lopettaakseen tämän uuden suhteen. Scottin tullessa läheisemmäksi Ramonan kanssa hänen on kohdattava yhä häijymmäksi käyvät entiset heilat. Jos Scott aikoo voittaa todellisen rakkauden puolelleen, hänen on päihitettävä heidät kaikki ennen kuin peli on todella pelattu.

Julkaistu:

Pientä säätöä

Menestyvän leipomon omistajan Jane Adlerin elämä on taas mallillaan: avioero on saatu päätökseen ja uusi romanssi kukoistaa… kunnes Janen ex-mies Jake päättää tehdä kaikkensa saadakseen hänet takaisin.

Julkaistu:

Friikkisirkus: Vampyyrin oppipoika

Sirkuksen pimeään ja arvaamattomaan maailmaan viehättynyt 16- vuotias Darren joutuu kovan päätöksen eteen ja päättää vaihtaa tavallisen elämänsä tullakseen kuolemattomaksi vampyyriksi. Tutustuessaan hurjiin uusiin voimiinsa ja kohdatessaan vaarallisia vihollisia hän ymmärtää vampyyrina olemisen suuret haasteet ja jatkuvasti vaanivat uhkat. Onko hän kuitenkaan valmis kohtaamaan häntä uhkaavista vihollisista vaarallisimman?

Julkaistu:

Lomaterapiaa

Lomaterapiaa on Peter Billingsleyn ohjaama yhdysvaltalainen komediaelokuva, joka seuraa neljää Keskilännestä trooppisella saarella olevaan lomakohteeseen matkaavaa pariskuntaa. Yksi pareista on matkalla panostaakseen avioliittoonsa ja muut kolme lähtevät nauttimaan vesijettiajeluista, kylpyläelämästä ja auringosta. Pian käy kuitenkin ilmi, että lomakohteessa tarjottavaan pariterapiaan osallistuminen on pakollista.

Julkaistu:

True Grit

Isänsä murha lähettää teini-ikäisen poikatyttömäisen tytön ’oikeuden’ etsintään, joka sisältää isänsä kuoleman koston. Hän rekrytoi kovanaaman vanhan marsalkan, ’Rooster’ Cogburnin, koska hänellä on ’aito rohkeus’ ja maine työtehtävien suorittamisesta.

Julkaistu:

Land of the Lost

Viimeisellä tutkimusmatkallaan menneen ajan tiedemies tohtori Rick Marshall joutuu avaruus-aikavorteksiin yhdessä huipputyhmän tutkimusapulaisensa Hollyn ja punaniskan selviytyjän Willin kanssa maailmaan, jossa vaeltelevat dinosaurukset ja tuskastuttavan hitaat olennot, joita kutsutaan Sleestakseiksi. Ilman aseita, vähillä taidoilla ja kyseenalaisella älykkyydellä trio on pakotettu luottamaan ainoaan liittolaiseensa, apinoiden nimeltä Chaka, yrittäessään selvitä tarpeeksi pitkään keksivätkseen keinon päästä takaisin kotiin.