Julkaistu:
Cobain: Montage of Heck
Nirvanan keulahahmosta kertovassa virallisessa dokumentissa avataan verhoa artistin hankaliin lähtökohtiin, rakettimaiseen nousuun tähteyteen ja traagiseen itsemurhaan.

Julkaistu:
Nirvanan keulahahmosta kertovassa virallisessa dokumentissa avataan verhoa artistin hankaliin lähtökohtiin, rakettimaiseen nousuun tähteyteen ja traagiseen itsemurhaan.

Julkaistu:
Ben, vastavalmistunut poliisi, haluaa olla samanlainen etsivä kuin tuleva lankonsa, mutta James ei vieläkään usko, että mies sopii kyseiseen työhön. James ottaa Benin vastahakoisesti mukaansa seuraamaan vihjettä Miamiin. Suunnitelmat pikaisesta matkasta menevät pieleen, kun heidän epätavallinen poliisitoimintansa johtaa heidät epäilyttävään tilanteeseen, joka uhkaa suistaa raiteilta merkittävän tapauksen… ja Benin tulevan hääpäivän.

Julkaistu:
Yritysmoguli Michelle Darnell joutuu vankilaan sisäpiirikauppojen takia. Suoritettuaan rangaistuksensa Michelle on valmis uudelleenbrändäämään itsensä Amerikan lemmikiksi, mutta kaikki hänen jyräämänsä ihmiset eivät ole valmiita unohtamaan menneitä. Michelle ei voi muuta kuin muuttaa entisen assistenttinsa Clairen ja tämän tyttären Rachelin luo, ja ryhtyy sitten punomaan suunnitelmia imperiuminsa jälleenrakentamiseksi. Pääseekö hän jälleen huiputtajien kärkeen, vai onko peli lopullisesti menetetty erään perheen rakkauden vuoksi?

Julkaistu:
Legendaarisen miesmallin, Derek Zoolanderin perustama ja nimeäänkantama ”Keskus lapsille, jotka eivät osaa lukee hyvästi ja tahtoo oppii muutakin hyvästi”, on ollut toiminnassa jo 15 vuotta, mutta keskuksessa tapahtunut katastrofi on pakottanut Derekin ja hänen mallikolleegansa Hanselin painumaan maan alle. Kun erakoituneet, ikinuoret komistukset kutsutaan esiintymään huipputärkeään muotitapahtumaan Roomaan, he eivät voi vastustaa houkutusta. Sivistyksen parissa käy ilmi, että uuden muoti-imperiumin luojat ovat varsin omalaatuista väkeä ja muodin maailma on muuttunut dramaattisesti. Mikä vieläkin huolestuttavampaa, kaksikko värvätään pysäyttämään hengenvaarallinen salajuoni. Mikäli he epäonnistuvat, muotimaailman loiston päivät ovat lopullisesti ohi. Vain Derek ja Hansel voivat nyt pelastaa muodin!

Julkaistu:
Tuhoisan autokolarin jälkeen Michelle (herää survivalistin maanalaisessa bunkkerissa. Hän väittää pelastaneensa naisen apokalyptiselta hyökkäykseltä, joka on tehnyt ulkopuolisesta maailmasta elinkelvottoman. Miehen yhä epäilyttävämmäksi muuttuva toiminta saa kuitenkin Michellen kyseenalaistamaan tämän motiiveja ja suunnittelemaan pakoa saadakseen tietää totuuden.

Julkaistu:
Durhamissa, Englannissa, vuonna 1984, lahjakas nuori tanssija, Billy Elliot, eksyy nyrkkeilykehältä balettitanssilattialle. Hän kohtaa monia koettelemuksia ja voittoja yrittäessään voittaa perheensä tiukat tavat, sisäiset ristiriidat ja seistä varpaillaan musikaalissa, joka kyseenalaistaa maskuliinisuuden, sukupuoliset normit ja konformismin.

Julkaistu:
Koulun isoin nörtti palaa kotikaupunkiinsa luokkakokoukseen ja yllättää kaikki: hänestä on kasvanut tappavan tehokas CIA-agentti, joka kertoo suorittavansa huippusalaista tehtävää. Avukseen hän värvää kouluaikaisten kaveripiirien suosikin, joka on sittemmin etääntynyt nuoruusvuosiensa hurmurin roolista ja päätynyt kirjanpitäjäksi. Kun konttorirotta tajuaa, mihin on lupautunut, on myöhäistä perääntyä. Uusi, hieman kaistapäinen ystävä vetää hänet keskelle tulitaisteluiden, petosten ja vakoilun maailmaa seikkailuun, jossa molempien henkikulta on vaarassa.

Julkaistu:
Rakkaan koiransa kuoltua Carol huomaa, että arjen tutut rutiinit – eli bridge, puutarhanhoito ja lasillinen tai pari viiniä silloin tällöin – ovat menettäneet hohtonsa. Kolmen uskollisen ystävänsä tukemana Carol päättää syleillä maailmaa. Hän aloittaa yllättävän ystävyyssuhteen altaanhoitajansa kanssa, tavoittelee kiinnostavaa miestä ja yrittää korjata katkenneet välit tyttäreensä. Ystävyys, rakkaus ja kaikki muu niiden välissä osoittavat Carolille, että elämä voi alkaa uudelleen missä iässä tahansa.

Julkaistu:
Elokuvien Captain America: The First Avenger ja The Wolfman ohjaajan psykologinen trilleri pahaa-aavistamattomasta toimistotyöntekijästä Tom Milleristä, joka jää loukkuun toimistorakennukseen mielenvikaisen tappajan kanssa. Rientäessään suojelemaan ylitöihin jääneitä, Tomille selviää, että hänen lakiasiaintoimistonsa on pimittänyt synkkiä salaisuuksia, joiden takia tuhansien henki voi olla vaarassa. Elokuvien Paranormal Activity ja Riivattu tuottajan psykologisessa trillerissä tavanomainen toimisto muuttuu kylmääväksi taistelutantereeksi…

Julkaistu:
High schoolia lopetteleva Tripp on haka rakentamaan monsteriautoja. Kerran hän löytää jotain ihmeellistä: bensaa hotkivan olennon nimeltä Creech. Suojellakseen ilkikurista uutta ystäväänsä Tripp piilottaa Creechin uusimman luomuksensa konepellin alle ja saa väkivahvan todellisen monsteriauton. Epätodennäköinen parivaljakko lähtee yhdessä unohtumattomalle matkalle löytääkseen Creechin perheen.
Julkaistu: