Service: rent|SF Anytime

Selaa kaikkia artikkeleita

Julkaistu:

The Haunting – Paholaistalo

Jo sata vuotta on synkkä Hill House seissyt hylättynä… tai siltä se on ainakin näyttänyt. Tarinat linnan menneisyydestä kuitenkin kiihottavat tri Marrowin uteliaisuutta ja unitutkimuksiin vedoten hän houkuttelee kolme koehenkilöä – Theon, Nellin ja Luken – osallistumaan näennäisen harmittomaan kokeeseen. Mutta jo ensi hetkestä lähtien Nell tuntee outoa vetoa linnaan… eikä tunne ole yksipuolinen. Yön pimetessä koe ryöstäytyy käsistä kun koehenkilöt törmäävät Hill Housen muurien kätkemään salaisuuteen.

Julkaistu:

Amistad

Vuoden 1839 tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo tarinan orjiksi kaapatuista afrikkalaisista, jotka valtaavat heitä kuljettaneen aluksen ja pyrkivät kohti kotimaataan. Laiva “La Amistad” kuitenkin päätyy Yhdysvaltoihin jossa epäonniset afrikkalaiset joutuvat murhasta syytettyinä vankilaan ja oikeuden eteen kohtaloaan odottamaan. Alkaa oikeustaistelu vapauden ja ihmisoikeuksien puolesta. Suuri osa elokuvasta onkin oikeussalitaistelua.

Julkaistu:

Rikospaikkana Presidio

San Franciscossa sijaitsevassa Presidion sotilastukikohdassa on tapahtunut raaka murha. Rikosta selvittämään laitetaan everstiluutnantti Alan Caldwell ja poliisitarkastaja Jay Austin. Miehet eivät oikein pidä toisistaan, koska juuri Caldwell aikoinaan erotti Austinin sotilaspoliisista. Nyt heidän on kuitenkin unohdettava erimielisyytensä ja työskenneltävä yhdessä.

Julkaistu:

Jade

Tunnettu taidevälittäjä on murhattu. Murhan jäljet johtavat aina Kalifornian kaduilta vaikutusvaltaisimpien johtajien pöytiin. Asianajaja David Corelli miettii, että hänen parhaan kaverinsa vaimolla saattaa olla näppinsä pelissä.

Julkaistu:

Ruoska

Lago-nimiseen kaupunkiin saapuu kuumuuden keskeltä vieras mies, joka on kaikkia muita parempi ampuja, hiljainen ja määrätietoinen. Hänen taitonsa huomattuaan kaupungin sheriffi värvää miehen suojelemaan kylää kolmelta vankikarkurilta. Aluksi mies onkin kyläläisten puolella, mutta käskeekin lopuksi maalaamaan koko Lagon punaiseksi ja vaihtamaan sen nimeksi Hell. Muukalainen ”jakaa oikeutta” ja takaumien kautta paljastuu totuus. Mies on entinen Lagon sheriffi, jonka kyseiset kolme vankikarkuria olivat aikoinaan ruoskineet miltei hengiltä. Kaupunkilaiset eivät silloin auttaneet sheriffiä ja luulivat tämän jo kuolleen, mutta hänpä saapuikin kostamaan. Vastapalveluksena suojelustyöstä muukalainen vaati saada kaiken – majoituksen, ruoat, juomat ja huorat – ilmaiseksi.

Julkaistu:

Kourallinen dynamiittia

Kourallinen dynamiittia on vuonna 1970 ensi-iltansa saanut lännenelokuva. Elokuvan ohjasi Don Siegel ja pääosassa näyttelevät Clint Eastwood ja Shirley MacLaine. Elokuva kertoo nunnasta nimeltä Sara, jonka roistojoukkio yrittää raiskata autiomaassa. Paikalle sattuu juuri sopivasti palkkionmetsästäjä Hogan, joka tappaa roistot ja pelastaa Saran.

Julkaistu:

Kirottujen kaupunki

John Carpenter on ohjannut pahaenteisen kauhuelokuvan, joka on uusinta versio vuonna 1960 valmistuneesta, John Wyndhamin kirjaan ”The Midwich Cuckoos” perustuvasta scifi-klassikosta. Kesken kauniin kevätpäivän koko Midwichin pikkukaupungin väki nukahtaa. Paikalle kutsutaan liittovaltion tutkija Susan Verner (Kirstie Alley). Kesken tutkimusten, karanteeniin pistetyn kaupungin asukkaat yllättäen heräävät. Pian huomataan, että kymmenen naista on tullut oudosti raskaaksi – mutta kenen tai minkä toimesta? Paikallinen lääkäri Alan Chaffee (Christopher Reeve) ja Verner aavistavat pahinta, kun kaikki kymmenen naista synnyttävät samaan aikaan. Lapset kasvavat, mutta jotain on pahasti vialla. Heillä kaikilla on harmaat hiukset ja he liikkuvat yhdessä ryhmässä. He tuntuvat tietävät kaikkien ihmisten salaisuudet ja pystyvät vaikuttamaan telepaattisesti heidän käytökseensä. Kaupungissa alkaakin tapahtua outoja onnettomuuksia ja itsemurhia.

Julkaistu:

Rakkauden meri

New York Cityn veteraanipoliisi, rikostutkija Frank Keller on voimiensa äärirajoilla tasapainoileva työnarkomaani, joka yhdessä rikostutkija Sherman Touheyn kanssa yrittää löytää vaarallisen sarjamurhaajan, ennen kuin tämä valitsee seuraavan uhrinsa. Vahvat todisteet yhdistävät murhiin kauniin epäillyn, Ellenin. Frank kuitenkin vakuuttuu Ellenin syyttömyydestä ja heittäytyy intohimoiseen suhteeseen hänen kanssaan.

Julkaistu:

Memories of Murder

1986. Kaksi naista löydetään julmasti raiskattuina ja murhattuina. Kun uhreja ilmaantuu lisää, epäilyt sarjamurhaajasta vahvistuvat. Komisario Park ja hänen aggressiivinen kumppaninsa tutkivat tapausta tuloksetta, kunnes erikoisjoukkojen Suh liittyy mukaan. Ei kestä kauan ennen kuin hän on selvittänyt murhaajan profiilin ja johtolangat alkavat selvitä. Aika on kuitenkin heidän vihollisensa, ja murhaaja iskee taas pian…

Julkaistu:

Dead Again

Vuonna 1949 säveltäjä Roman Strauss teloitetaan vaimonsa murhasta. 1990-luvun Los Angelesissa etsivä törmää mykkään amnesiasta naiseen, joka on jotenkin yhteydessä Straussin murhaan.