Service: rent|Rakuten TV

Selaa kaikkia artikkeleita

Julkaistu:

Trash

Kun kaksi roskia keräilevää Rion slummipoikaa löytää paikalliselta kaatopaikalta lompakon, eivät he voi kuvitella elämänsä muuttuvan ikiajoiksi. Mutta kun paikallinen poliisi saapuu paikalle ja tarjoaa komean palkkion lompakon palautuksesta, pojat tajuavat löytäneensä jotakin tärkeää. Rooney Mara, Martin Sheen, Wagner Moura ja Selton Mello tähdittävät tätä Andy Mulliganin suosittuun romaaniin perustuvaa jännitysseikkailua, jonka on ohjannut Stephen Daldry ja käsikirjoittanut Richard Curtis.

Julkaistu:

Jurassic World

Jurassic World huvipuisto on pyörinyt ongelmitta parikymmentä vuotta. Ongelmattomuus on kuitenkin myös ongelma hotelleista, ostoskaduista ja tietysti dinosaurusnähtävyyksistä koostuvalle valtavalle teemapuistolle. Dinosaurusten uutuudenviehätys on haihtunut, ja iso yleisö kyllästyy helposti, jos puistosta ei joka vuosi löydy uutta eläintä – mielellään aina jotain hurjempaa ja näyttävämpää lajia. Ylläpito- ja tutkimuskulut ovat siis pilvissä. Taloudelliset paineet tuntee puistonjohtaja Claire. Puiston tulevaisuuden turvaamisesksi hän on nyt valmis tuomaan uuden laboratoriossa kehitetyn superdinon puiston vieraiden ihmeteltäväksi. Dna-koktailinsa ansiosta hämmästyttäviä fysiologisia ja älyllisiä kykyjä osoittava hirmulisko osoittautuu psykopaatiksi, joka alkaa raivata tietään kohti pahaa-aavistamattomia huvipuistovieraita

Julkaistu:

Jack Ryan: Shadow Recruit

Afganistanin sodan veteraani Jack Ryan on kuin kuka tahansa New Yorkin finanssikeskuksen työntekijöistä, mutta todellisuudessa hänet on pestattu CIA-analyytikoksi jo vuosia sitten. Hänet otettiin mukaan tohtorintutkinnon suorittaneena älykkönä, joka hallitsee globaalit markkinat. Kun Ryan saa yllättäen selville tarkasti suunnitellun juonen, jonka tarkoituksena on kaataa Yhdysvaltojen talous ja luoda maailmanlaajuinen kaaos, hän onkin yhtäkkiä ainoa, joka voi pysäyttää terroristit. Ryanista tulee täysin operatiivinen, ja hän joutuu keskelle epäilysten, petosten ja tappajien maailmaa. Tasapainotellessaan CIA-kontaktinsa Harperin, täysin pimennossa pidetyn morsiamensa Cathyn sekä mahtavan venäläisen oligarkin välissä, Ryan joutuu kohtaamaan uuden todellisuuden, jossa kehenkään ei voi luottaa. Kun miljoonien ihmisten kohtalo on hänen varassaan, Ryanin on oltava koko ajan askeleen edellä muita.

Julkaistu:

The Best Man Holiday

Naurusta, rakkaudesta ja yllätyksistä ei tule puhetta, kun yhdeksän kaverusta kokoontuvat yhteen ensimmäistä kertaa vuosiin. Huomatessaan, kuinka helppoa onkaan herättää henkiin aikoja sitten unohtunut kilpailuhenki ja viltin alle painetut romanssit, college-kaverukset onnistuvat kaivamaan esille uusiakin salaisuuksia. The Best Man Holiday on todellakin malliesimerkki hyväntuulisesta ilonpidosta.

Julkaistu:

Furious 7

Palkkasoturi Dominic Torretto ja hänen kaahariryhmänsä ovat vetäytyneet laittomuuksista nujerrettuaan kansainvälisen terroristin Owen Shaw’n. Nyt terroristin häijympi isoveli Deckard Shaw janoaa kuitenkin kostoa ja iskee Torretton lähipiiriin brutaalilla voimalla. Pommi-iskusta nipin napin selviytynyt Brian lähettää poikansa ja raskaana olevan vaimonsa turvaan Etelä-Amerikkaan ja liittyy vielä kerran Dominicin ja Lettyn riveihin. Löytääkseen Deckardin, porukan on ensin liittouduttava valtion laskuun työskentelevän Mr. Nobodyn kanssa ja jäljitettävä somalialaisen terroristipomon hallussa oleva huippusalainen vakoilujärjestelmä.

Julkaistu:

Ride Along

Kouluvartija Ben on jo kahden vuoden ajan yrittänyt osoittaa etsivä Jamesille olevansa muutakin kuin videopeliaddikti, joka ei kelpaa Jamesin siskolle. Kun Ben lopulta hyväksytään poliisiopistoon, James kutsuu hänet mukaansa partioon tarkoituksenaan pelotella ja todistaa, ettei Benistä ole hommaan. Vauhdikas yö johdattaa heidät kaupungin pahamaineisimman roiston luo ja James huomaa, että hänen uuden partnerinsa puhelahjat ovat yhtä vaarallisia kuin heitä kohti kiitävät luodit.

Julkaistu:

Family Weekend

Teini-ikäinen Emily kyllästyy vanhempiinsa, jotka vaikuttavat unohtaneen hänen olemassaolonsa. Hän päättää siepata heidät, kunnes he parantavat tapansa, ja saa odottamatonta apua sisaruksiltaan ja omalaatuiselta mummoltaan.

Julkaistu:

Transformers 4: Tuhon aikakausi

Ihmiskunta on toipumassa hyvien autobot- ja pahojen deception-robottien välisestä taistelusta ja hävityksestä. Chicago on rakennettu uudelleen, mutta ihmisiä kehotetaan muistamaan siellä tapahtunut tuho ja ilmoittamaan viranomaisille kaikki avaruusolentojen havaittu aktiivisuus. CIA haluaa luoda luoda oma robottiarmeijan ja on ryhtynyt metsästämään muotoaan muuttavia transformereita, jotka auttoivat ihmisiä kukistamaan pahat decepticonit neljä vuotta sitten. Agentti Attinger on tehnyt salaisen sopimuksen suuryrityksen kanssa robottilinjan käynnistämisestä. 17-vuotiaan Tessan yksinhuoltajaisä, mekaanikko Cade Yeager löytää verstaastaan Optimus Primen, autobottien piileskelevän johtajan. Cade korjaa korjaa tämän kuntoon ja joutuu robottiystäviensä lailla CIA:n jahtaamaksi. Voimillaan ja muuntautumiskyvyillään robotit saavat suunnatonta tuhoa aikaan, kun ihmisten rakentamat robotit käyvät taisteluun autobotteja vastaan. Uhkana on jälleen kerran laajamittainen sota ja ihmiskunnan tuho.

Julkaistu:

Teenage Mutant Ninja Turtles

Kaupunki tarvitsee sankareita. Pimeys laskeutuu New York Cityn ylle kun Shredder kätyreineen pitää ohjaksissaan koko kaupunkia poliisivoimista aina poliitikoihin asti. Tulevaisuus näyttää synkältä, kunnes viemäreistä kantautuu vastaus asukkaiden rukouksiin. Hylkiöiksi tuomitut veljekset, neljä satunnaista sankaria, saavat selville kohtalonsa teini-ikäisinä mutanttininjakilpikonnina. Pelastaakseen kaupungin ja paljastaakseen Shredderin ilkeät aikeet heidän on yhdistettävä voimansa pelottoman toimittaja April O’Neilin ja hänen sanavalmiin kameramiehensä Vern Fenwickin kanssa.

Julkaistu:

Armour of God III – Chinese Zodiac

Asian Hawk (Jackie Chan) on palkkasoturi, joka miehineen etsii 12 vanhaa pronssista, 1800-luvulla varastettua patsasta, jotka kuvaavat kiinalaisen horoskoopin eläimiä. Jahti vie heidät ympäri maailmaa Ranskan viinitiloilta toimivan tulivuoren rinteille, koska Hawkia ei pysäytä mikään. Chinese Zodiac on räiskähtelevä seikkailu, jossa nähdään viimeistä kertaa elokuvakankaalla esiintyvä Jackie Chan hoitamassa kaikki omat stunttinsa.