Service: rent|Rakuten TV

Selaa kaikkia artikkeleita

Julkaistu:

Mainstream

Nuori nainen luulee löytäneensä tietä internet-tähteyteen, kun hän alkaa tehdä YouTube-videoita karismaattisen strangerin kanssa – kunnes viraalisen julkisuuden pimeä puoli uhkaa tuhota heidät molemmat.

Julkaistu:

Dear Evan Hansen

Lukiolaispoika sotkeutuu valheeseen, kun hänen itselleen kirjoittamaansa kirjettä luullaan hänen itsemurhan tehneen luokkatoverinsa viimeiseksi viestiksi.

Julkaistu:

Spoiler Alert

Toimittaja Michael Ausiello aloittaa tunteiden vuoristoradan, kun hänen 14 vuotta kestänyt kumppaninsa Kit Cowan saa terminaalivaiheen syöpädiagnoosin.

Julkaistu:

Seberg

Seberg-elokuva on saanut inspiraationsa ranskalaisen elokuvan uuden aallon suosikista ja Viimeiseen hengenvetoon -elokuvan tähdestä Jean Sebergistä, joka 1960-luvun lopulla sai FBI:n huomion, kun hän muun muassa tuki kansalaisoikeusliikettä ja oli suhteessa Hakim Jamalin kanssa.

Julkaistu:

Good Boys

12-vuotias Max on paniikissa: hänet on kutsuttu bileisiin eikä hän osaa suudella. Max ja hänen ystävänsä Thor ja Lucas etsivät kuumeisesti apua tähän kipeään pulmaan ja saavat neronleimauksen. He päättävät käyttää Maxin isän dronea – johon ei tietenkään saisi koskea ilman lupaa – vakoillakseen naapurissa kismailevaa nuorta paria. Kunnianhimoinen yritys menee päin mäntyä ja drone tuhoutuu. Epätoivoinen kolmikko päättää lintsata koulusta korjatakseen tilanteen ennen kuin Maxin isä tulee kotiin. Hakumatkalla vastaan tulee pari yllättävää muuttujaa kuten vahingossa varastettuja huumeita, paint ball -rynnäkkö, poikia takaa-ajavia poliiseja ja kimppuun käyviä teinityttöjä.

Julkaistu:

Midway

Pearl Harborin hyökkäys oli vasta alkua – toisen maailmansodan käännekohta oli Midwayn taistelu kesäkuussa 1942 Yhdysvaltain ja Japanin välillä. Yhdysvallat lähti taisteluun todellisena altavastaajana: heillä oli vain kourallinen koneita Japanin koko laivastoa ja ilmavoimia vastaan. Midway on intensiivinen ja visuaalisesti henkeäsalpaava kuvaus legendaarisesta taistelusta sekä komentajien että sotilaiden näkökulmasta.

Julkaistu:

Like a Boss

Parhaat ystävykset Mia ja Mel pyörittävät omaa meikkiputiikkiaan, jonka he ovat yhdessä perustaneet. Valitettavasti kosmetiikkakauppa ei jätä viivan alle kovinkaan paljon tulosta ja yritys pysyy vain hädin tuskin pinnalla. Kun kauneusalan pahamaineisimpiin kihoihin kuuluva Claire Luna tekee naisten brändistä ostotarjouksen, joka vaikuttaa liian hyvältä hylättäväksi, Melin ja Mian ystävyys joutuu vaakalaudalle. Ystävykset saavat huomata, että kauneuden maailmassa pelataan todella rumaa peliä!

Julkaistu:

Aporia

Miehen menettämisen jälkeen Sophie on kamppaillut surun, kokopäivätyön ja järkyttyneen tyttärensä kasvatuksen hallitsemisen kanssa, mutta kun entinen fysiikan tutkija paljastaa salaisen aikakoneen, Sophie kohtaa mahdottoman valinnan.

Julkaistu:

Night School

Kun menestynyt myyntimies Teddy vahingossa tuhoaa työpaikkansa, hänet erotetaan eikä hän löydä kunnollista työtä ennen kuin hän saa päästötodistuksensa. Hänen tiellään on kuitenkin kaksi suurta estettä: Carrie, opettaja joka ei halua tuhlata aikaansa luokalliseen pelleileviä aikuisia, ja Stewart, Teddyn kouluaikainen vihollinen, nykyinen rehtori, joka tekee kaikkensa, jotta Teddy epäonnistuu. Jokainen koulun sääntö rikotaan, kun he ottavat yhteen ja tekevät kepposia ja oppivat jotain, mitä ei voi kirjoista oppia. Iltakoulu on alkanut!

Julkaistu:

Us

Adelaide Wilson matkustaa perheensä kanssa lomailemaan lapsuudenkotiinsa Pohjois-Kalifornian aurinkoiselle rannikolle miehensä Gaben ja kahden lapsensa kanssa. Menneisyyden traumaattiset tapahtumat painavat hänen mieltään. Törmätessään jatkuvasti aavemaisiin yhteensattumiin Adelaiden epäilykset heräävät ja hän alkaa vähitellen vakuuttua siitä, että perhettä uhkaa vaara. Vietettyään päivän rannalla ystävien seurassa kireissä tunnelmissa, perhe palaa loma-asuntoonsa. Kun ilta pimenee, Wilsonit huomaavat kotipihansa varjoissa neljä käsikkäin seisovaa ihmishahmoa. Tuikitavallista perhettä uhkaava vihollinen on kylmäävä ja epätodellinen: heidän omat kaksoisolentonsa.