Service: rent|Rakuten TV

Selaa kaikkia artikkeleita

Julkaistu:

Delta-jengi

Delta-jengi on anarkistinen opiskelijaryhmä, joka ajaa arvostetun yliopiston kaaokseen hurjilla tempauksillaan ja villeillä juhlilla. Nuoret saavat vastaansa lujatahtoisen dekaani Wormerin. John Landisin komediaklassikko, joka teki John Belushista tähden.

Julkaistu:

Doom

Doom-pelien innoittama tieteiselokuva, jonka tapahtumat sijoittuvat Marsiin. Union Aerospace Corporation on perustanut tutkimuskeskuksen Marsiin johtavan portin avulla. Kukaan ei tiedä, kuka portin on rakentanut. Tutkimuskeskuksessa suoritetaan asekokeita ja kaivauksia. Kun yhteys keskukseen katkeaa, on aika lähettää iskuryhmä tutkimusmatkalle.

Julkaistu:

Ghost in the Shell – Aaveääni

Vuosi 2029 – naiskyborgi ja valtion agentti, majuri Motoko Kusanagi ja Sisäisen Tutkinnan Virasto ovat päässeet mystisen tietokoneviruksen, ”Nukkemestarin” jäljille. Erityisen uhkaavan viruksesta tekee se, että se on kykenevä imeytymään ihmiseen ja käyttämään häntä isäntänään! Yhdessä osasto 9:n kollegojen kanssa Motoko aloittaa huipputeknologisen kilpajuoksun aikaa vastaan, tavoitteenaan vangita tämä kaikkialla läsnäoleva entiteetti.

Julkaistu:

The Wolfman

Universalin klassikkoon perustuvassa The Wolfman -elokuvassa Benicio Del Toro esittää ahdistunutta aatelismiestä Lawrence Talbotia, joka palaa perheensä tilalle auttamaan veljensä kihlattua Gwen Conliffea etsimään kadonnutta rakastettuaan. Talbot tapaa jälleen etäisen isänsä ja ryhtyy etsimään veljeään. Hän saa selville, että kyltymätön verenhimoinen peto tappaa kylän asukkaita ja että tapausta on saapunut tutkimaan myös Scotland Yardin epäluuloinen etsivä Aberline. Metsästäessään painajaismaista petoa Talbotille valkenee myös hänen perhettään vainoava pimeä salaisuus…

Julkaistu:

Paranoia

Isänsä kuoleman jälkeen Kale joutuu vaikeuksiin ja tuomioistuin määrää hänet kotiarestiin. Äiti Julie tekee töitä yötä päivää elättääkseen itsensä ja poikansa, mutta Kale kohtelee häntä välinpitämättömästi. Jatkuva neljän seinän sisällä olo alkaa vähitellen ahdistaa Kalea. Hän alkaa vakoilla naapureita ikkunasta ja epäilee pian yhden naapurinsa olevan sarjamurhaaja. Onko näin, vai ovatko Kalen epäilykset vain hänen vilkkaan mielikuvituksensa tuotetta?

Julkaistu:

American Pie – The Wedding

Viimeistä palaa viedään…
Elokuvakatsomoiden rakastetut hahmot kokoontuvat merkittävän juhlan merkeissä elokuvassa American Pie – The Wedding. Jim ja Michelle ovat menossa naimisiin – Stifler suunnittelee polttareita ja paikalla on tietysti myös Jimin isä hämmästyttävine isällisine neuvoineen – American Pien remmi on jälleen täällä – eikä sen hysteerisestä huumorista ja taipumuksesta joutua kiduttavan noloihin tilanteisiin ole tingitty tippaakaan. Jos siis haluat tietää, mihin EI pidä ryhtyä illalla homobaarissa, miksi seksin harrastaminen isoäidin kanssa on TOSI paha moka ja miksi häpykarvat ja hääkakku ovat HUONO yhdistelmä, olet löytänyt oivan tietolähteen. Ellei tämä vielä riitä sinulle, voit nauttia versiosta, jossa on mukana sensaatiomaisia ja taatusti ennen näkemättömiä otoksia Jimin polttareista.

Julkaistu:

American Pie 5: The Naked Mile

Oletko valmis villiintymään satojen alastomien opiskelijoiden kanssa, kun he osallistuvat yhteen kaikkien aikojen hulluimmista opiskelijatraditioista? Siinä tapauksessa tulet pitämään tästä uudesta, ratkiriemukkaasta Stiflerin tapaan tarjoillusta American Pie -viipaleesta: American Pie 5: The Naked Mile! Kun Erik Stifler tajuaa, että hän on ainoa Stiflerin perheen jäsen, joka saattaa valmistua lukiosta neitsyenä, hän päättää tehdä oikeutta perinnölleen. Jimin isän antamia, hyvää tarkoittavia neuvoja viisaampana Erik on valmis kokeilemaan onneaan vuotuisessa, pahamaineisessa Alaston maili – juoksukilpailussa, jossa hänen innokkaat ystävänsä ja jokunen estoton opiskelijatyttö tekevät viikonlopusta mitä rohkeimman. Superseksikkäillä tytöillä ja Stiflerin tutulla, rakastettavan hullulla käytöksellä täytettynä tämä Amerikan Pien viipale maistuu järkyttävän ja sydäntälämmittävän hauskalle aina maalilinjalle asti!

Julkaistu:

American Pie Presents: Beta House

Valmistaudu kaikkien aikojen hauskimpaan ja hulvattomimpaan opiskeluvuoteen American Pie: Beta Housen parissa! Maista Dwight Stiflerin, hänen serkkunsa Erikin, Mr. Levensteinin (Eugene Levy) ja pahamaineisten Beta Housen opiskelijoiden kanssa kaikkien aikojen kuuminta, villeintä ja tuoreinta piirakkaa!

Julkaistu:

40 v. ja neitsyt

40-vuotias Andy Stitzer on tehnyt elämässään yhtä ja toista. Hänellä on mukava työ kodinkoneliikkeessä, kodikas asunto sekä upea kokoelma toimintafiguureja ja sarjakuvia. On vain yksi elämänalue, jolla hän ei vielä ole oikein kunnostautunut? Andy ei ole koskaan harrastanut seksiä… ei edes vahingossa. No, onko se nyt niin iso juttu? Andyn työtovereiden mielestä ainakin on. Vaikka he pitävätkin Andya hieman omituisena, he ottavat tämän ongelman ratkaisemisen vastuulleen. Mikään ei tunnu kuitenkaan auttavan kunnes Andy tapaa Trishin, 40-vuotiaan kolmen lapsen äidin. Ystävät innostuvat Andyn uudesta mahdollisuudesta, kunnes kuulevat rakastavaisten erikoisjärjestelystä!

Julkaistu:

Shooter

Kunnioitettu ja arvostettu entinen merijalkaväen tarkka-ampuja Bob Lee Swagger astuu takaisin palvelukseen tehtävänään estää presidentin salamurha, mutta jotakin täysin odottamatonta tapahtuu: hänet petetään ja lavastetaan syylliseksi murhayritykseen. Swagger on päättänyt todistaa syyttömyytensä, mutta maan kaikki poliisiviranomaiset ja myös päivänvaloa kaihtava organisaatio haluaisivat nähdä hänet kuolleena.