Service: rent|Rakuten TV

Selaa kaikkia artikkeleita

Julkaistu:

Keeping Up with the Joneses

Jeff ja Karen Gaffney ovat normaali esikaupungissa asuva pariskunta, joka asuu lastensa kanssa normaalissa esikaupunkilaisessa talossa. Kun vastapäiseen taloon muuttaa uudet asukkaat, Karenille tulee pakon omainen tarve saada lisätietoja heidän uusista naapureista, Tim ja Natalie Jonesista. Gaffneyt työntävät nenänsä liian pitkälle Jonesien elämään ja heille paljastuu, että Jonesit ovat hallituksen vakoojia. Pian he huomaavat sotkeutuneensa kansainväliseen vakoilujuoneen ja Gaffneyt joutuvat mukaan seikkailuun, jota he eivät koskaan unohda.

Julkaistu:

Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille

Floridassa asuva nuori Jake on pienestä pitäen uskonut isoisänsä tarinoihin Walesissa sijaitsevasta orpokodista, jossa asuvilla lapsilla on salaperäisiä voimia. Ukkinsa kuoleman jälkeen Jake päättää etsiä kyseisen orpokodin ja matkustaa Englantiin. Hän löytääkin tarinan pikkukylän, se vain sijaitsee aikasilmukassa. Erikoislaatuisilla voimilla varustetut lapset elävätkin yhä uudelleen samaa päivää vuodelta 1943. Kyseisessä aikasilmukassa he ovat turvassa muulta maailmalta ja ennen kaikkea omiaan vastaan kääntyneiltä eriskummallisilta. Jaken saapuminen tietysti ravistelee lasten vakiintunutta yhteisöä ja tietysti asettaa heidät vaaraan, kun pahat eriskummalliset käyttävät poikaa hyväkseen kätketyt lapset löytääkseen. Heidän on löydettävä voimiensa lisäksi älynsä, rohkeutensa ja muutkin sisäiset voimavaransa pelastaakseen itsensä ja aikuiset suojelijansa.

Julkaistu:

Guardians of the Galaxy Vol. 2

Peter Quill, alias StarLord, jatkaa matkaa avaruudessa yhdessä ystäviensä Gamoran, Drax tuhoajan, Rocketin ja uudelleen kasvaneen Grootin kanssa. Galaksin suojelun merkeissä he pelastavat Sovereign-kansan ahneilta hirviöltä. Palkkion, Nebulan, saamisen jälkeen edessä pitäisi olla normaali paluu arkeen, mutta Sovereign-kansan ylipapitar Ayesha lähettääkin sotajoukkonsa heidän peräänsä. Hädän hetkellä apukin on lähellä, kun tuntematon muukalainen Ego haikailee niin Peter Quillin kuin maailmanvalloituksen perään. Ego paljastuu Peterin oikeaksi isäsksi ja tämän jälkeen mikään ei sitten etene enää suunnitellusti.

Julkaistu:

Yksin Marsissa

Mark Watney on mukana astronauttien ryhmässä, joka on Marsissa suorittamassa Nasan Ares III -tehtävää. Avaruusmyrskyssä Watney eksyy ja hänen luullaan kuolleen. Muut ryhmän jäsenet lähtevät paluumatkalle ja Watney jää yksin punaiselle planeetalle. Kun ruokaa on vain kuukaudeksi ja pelastajia täytyy odotella kenties vuosia, niin Watney joutuu miettimään luovia ratkaisuja turvatakseen ravinnonsaantinsa. Onneksi hänellä on kasvitieteilijän koulutus. Marsin pinnalla minkään ei pitäisi kasvaa, mutta neuvokas Watney rakentaa eräänlaisen kasvihuoneen, jossa hän yrittää kasvattaa perunaa. Ravinnonsaanti näyttää ratkeavan ainakin hetkeksi, mutta varsinainen ongelma on isompi. Watney on edelleen jumissa Marsissa, mutta luottaa kekseliäisyyteensä löytääkseen keinon viestittää Maahan olevansa elossa. Lopulta hänet huomataan Maassa ja NASAn kansainvälinen tiimi tiedemiehiä alkaa tekemään väsymättä töitä tuodakseen tämän yksinäisen ”marsilaisen” kotiin.

Julkaistu:

I Origins

Molekyylibiologi Ian Gray tutkii silmän kehitystä, ja työ täyttää koko hänen elämänsä sen jälkeen kun hänellä on ollut lyhyt suhde valloittavan nuoren naisen kanssa. Tutkimus jatkuu ja useita vuosia myöhemmin Ian ja hänen työtoverinsa tekevät hätkähdyttävän löydön, joka vaikuttaa merkittävästi hänen käsityksiinsä sekä tieteestä että henkisyydestä. Ian joutuu panemaan kaiken vaakalaudalle todistaakseen teoriansa.

Julkaistu:

True Story

Christian Longoa epäillään perheensä surmaamisesta. Käytettyään Meksikossa karkumatkalla ollessaan New York Timesin reportterin Michael Finkelin identiteettiä, myös Finkel kuulee tapauksesta. Ammatillisessa kriisissä oltuaan Finkel saa murhamysteerikeissin kautta lisää hommia…

Julkaistu:

X-Men: Apocalypse

Jo aikojen alussa häntä palvottiin jumalana. Apocalypse, tämä ensimmäinen ja voimakkain mutantti Marvelin X-Men-universumissa, keräsi toisten mutanttien voimat tehden itsestään kuolemattoman ja voittamattoman. Herätessään tuhansien vuosien jälkeen hän on pettynyt maailman tilaan. Puhdistaakseen ihmiskunnan ja luodakseen uuden järjestyksen maailmaan hänen hallinnassaan, hän kerää ympärilleen joukon voimakkaita mutantteja mukaan lukien masentuneen Magneton. Maan kohtalon ollessa vaakalaudalla on Mystikon johdettava nuorta X-Men-joukkoa Professori X:n avulla pysäyttääkseen suurimman vihollisensa ja pelastaakseen ihmiskunnan täydelliseltä tuholta.

Julkaistu:

Captain America: Civil War

Yhdysvaltojen ulkoministeri ilmoittaa Tony Starkille alias Iron Manille, että useat YK:n jäsenvaltiot ovat laatineet sopimuksen, jolla supersankarit alistetaan järjestön alaiseksi iskuryhmäksi. Myös Avengersien on allekirjoitettava sopimus tai ”jäätävä eläkkeelle”. Osa sankareista näkee jollekin taholle vastuuvelvollisuuden hyvänä keinona hillitä ylenpalttista tuhoa. Osalle se kuitenkin näyttäytyy vain yrityksenä siirtää vastuuta ja mahdollisuutena tehdä Avengers-ryhmästä käsikassara tavoitteille, joita he eivät halua ajaa. Jo tämä asettaa ystävyksiä eri leireihin, mutta varsinaiseen yhteenottoon päädytään vasta, kun terroristi-isku asettaa kahdet erilaiset, omilla tavoillaan ymmärrettävät ja hyvät tavoitteet ja motivaatiot suoralle törmäyslinjalle.

Julkaistu:

Joy

Villi tarina perheestä neljässä sukupolvessa sekä tytöstä, josta kasvaa vaikutusvaltainen matriarkka hänen perustaessaan yritysdynastian. Petos, kavallus, viattomuuden menetys ja rakkauden arvet verhoavat tätä äärimmäisen tunnepitoista ja inhimillistä tragikomediaa perheensä ja yrityksensä todellisesta johtajasta, joka saa vastaansa liike-elämän anteeksiantamattoman maailman. Liittolaisista tulee vastustajia ja vastustajista tulee liittolaisia, niin perheen sisällä kuin ulkopuolellakin, mutta Joyn vahva kunnianhimo ja mielikuvitus kantavat hänet ongelmien läpi.

Julkaistu:

Sota apinoiden planeetasta

Eloonjääneet, apinainflunssalle immuunit ihmiset, yrittävät parhaansa mukaan selviytyä maailmanlopusta. Caesar on kasvanut jo ihmisen lailla puhuvaksi apinoiden johtajaksi, joka elää laumansa kanssa metsikön ja luolan suojissa. Apinat haluaisivat olla rauhassa, mutta uhanalaiseksi itsensä kokeville ihmisille tämä ei tule kuuloonkaan. Ihmisarmeijan tuhoisa hyökkäys apinoiden reviirille saa Caesarin huomaamaan, että ihmisen kaltaisen kehityksen mukana tulevat myös ihmisille ominaiset tunteet, kuten kostonhimo. Caesar painii pimeimpien vaistojensa kanssa – mitä mieltä on muuttua entistä ihmismäisemmäksi, kun juuri ihmisille erityiset ominaisuudet tuntuvat vain johtavan kaikkeen pahaan? Caesar lakkaa elättelemästä toiveitaan rauhasta ja suuntaa kostoretkelle, etsimään käsiinsä ihmisarmeijan päällikköä. Kun Caesar ja eversti vihdoin kohtaavat kasvokkain, on heillä edessään eeppinen taistelu, joka määrittää molempien lajien kohtalon sekä koko planeetan tulevaisuuden.