Service: rent|Apple TV

Selaa kaikkia artikkeleita

Julkaistu:

Alvin ja pikkuoravat

Usean sukupolven ajan fanit ympäri maailman hurmanneilla pikkuoravilla on paljon laulettavaa elokuvadebyytissään. Kun uransa kanssa ponnisteleva lauluntekijä Dave Seville ottaa hoteisiinsa lahjakkaan pikkuoravakolmikon, Alvinin, Simon ja Teron, heistä tulee yhdessä yössä musiikillinen sensaatio. Mutta ahne levytuottaja aikoo käyttää tilannetta hyväkseen ja lähettää ’pojat’ uuvuttavalle konserttikiertueelle vain kartuttaakseen omaa kassaansa. Dave ymmärtää että nyt tarvitaan rutkasti kekseliäisyyttä – ja paljon pikkuoravapoweria – jotta kolmikko saadaan kotiin ennen kuin on liian myöhäistä.

Julkaistu:

Uhkavaatimus Maalle

Eletään 50-lukua. Yhdysvaltain pääkaupunkiin Washington D.C.:hen saapuu avaruusalus, josta tulee ulos robotti Gort sekä meidän ihmisten näköinen avaruusolio Klaatu. Klaatu haluaa kertoa maapallon ihmisille, että heidän pitää elää rauhassa, jotta heidän planeettansa selviytyisi ja lakkaisi olemasta vaara toisille planeetoille, mutta vain harvat kuuntelevat häntä. Koko maailma on hämmästynyt ja Klaatu karkaa sairaalasta, jonne hänet vietiin ampumavälikohtauksen vuoksi. Hän kysyy eräältä perheeltä, voiko hän jäädä heille yöksi ja saa myöntävän vastauksen. Nyt hän on Carpenter ja hän haluaa järjestää maailman johtajien tapaamisen. Professori Jacob Barnhardt on hänen ainoa toivo, mutta professori ei itse usko Klaatun toiveiden toteutuvan.

Julkaistu:

Toy Story – leluelämää

Toy Story – leluelämää sijoittuu maailmaan, jossa leluilla on oma elämänsä, kun ihmiset eivät ole paikalla. Se vie elokuvankatsojat fantastisen hauskalle matkalle, joka nähdään pääasiassa kahden kilpailevan lelun silmin: narusta vedettävän puhuvan cowboylelu Woodyn ja sankarillisen avaruustoimintahahmon Buzz Lightyearin. Koomisen yhteensopimaton kaksikko oppii lopulta panemaan erimielisyytensä syrjään, kun ne joutuvat eroon omistajastaan Andysta ja löytävät itsensä hulvattomasta seikkailuntäyteisestä tehtävästä. Ainoa keino selvitä on muodostaa kiusallinen liitto.

Julkaistu:

Toy Story 2

Lelut ovat palanneet kaupunkiin ja ovat jälleen valmiita leikkimään. Tämä seikkailukomedia potkaistaan käyntiin, kun Andy lähtee cowboyleirille ja jättää lelut oman onnensa nojaan. Tapahtumat ottavat isomman vaihteen, kun pakkomielteinen lelujenkeräilijä ja Alin leluladon omistaja Al McWhiggin (Wayne Knight) sieppaa Woodyn (Tom Hanks). Alin asunnossa Woody saa tietää olevansa arvokas keräilylelu 1950-luvun tv-ohjelmasta nimeltä Woodyn jengi, ja hän tapaa muita arvokkaita leluja samasta ohjelmasta: cowgirl Jessien (Joan Cusack), Napakymppi-hevosen ja Mainari Paukku-Peten (Kelsey Grammer). Rikospaikalla Buzz Lightyar (Tim Allen) ja Andyn huoneen jengi, eli Herra Perunapää (Don Rickles), Slinky-koira (Jim Varney), Rex (Wallace Shawn) ja Röh (John Ratzenberger) syöksyvät toimeen pelastaakseen ystävänsä joutumasta museoesineeksi. Lelut joutuvat pulaan toisensa jälkeen rohkealla matkallaan, kun ponnistelevat saadakseen tuotua Woodyn kotiin ennen Andyn paluuta.

Julkaistu:

Ice Age 2: Jäätikkö sulaa

Manny, Sid, Diego ja Jyrsis palaavat esihysteerisine vitseineen pelastaakseen laakson valtavalta tulvalta. Tässä he yhdistävät voimansa uusien ystäviensä Ellien ja tämän opossumiveljien Crashin ja Eddien kanssa.

Julkaistu:

Riemukas Robinsonin perhe

Pidä hauskaa tämän jännittävän seikkailun seurassa, joka vie uuteen maailmaan täynnä mielikuvitusta ja yllätyksiä. Liity nuoren Lewis-nimisen keksijän kyytiin, kun hän lähtee aikamatkustusmatkalle etsimään perhettä, jota ei ole koskaan tuntenut. Vuoden 2037 mielikuvituksellisessa maailmassa hiphoppaavat sammakot ja silmälasipäiset koirat ovat yhtä yleisiä kuin puhuvat dinosaurukset. Uskomattoman käänteen myötä Lewis saa tietää, että tulevaisuuden kohtalo lepää hänen käsissään, mutta myös, ettei hän pysty pelastamaan sitä yksin. Hän tarvitsee kaiken mahdollisen avun ihanan älyttömältä Robinsonin perheeltä, joka auttaa häntä oppimaan siirtymään eteenpäin ja uskomaan ihan aina itseensä.

Julkaistu:

Night at the museum – yö museossa

Larry ryhtyy museon yövahdiksi aavistamatta, miten kovan homman ottaa. Työhön tuo näet lisähaastetta se, että muinaisen taikalaatan ansiosta paikan kaikki hahmot dinosauruksen luurangosta hunni Attilan vahanukkeen heräävät öisin eloon.

Julkaistu:

Aaltojen kuohu

Aaltojen kuohu avautuu muistojen kuohuessa luokkakokouksen aattona. Vanha jengi on pian taas koolla… Edessä tulevaisuus, takana ensimmäiset romanssit. Ystävykset Matsuno ja Taku olivat lukiossa kiinnostuneita samasta tytöstä. Tokiosta poikien kouluun siirtynyt Rikako Muto sekoitti kuviot. Näyttävä Rikako oli luokan kärjessä tenteissä ja pelikentällä, mutta kaikki eivät pitäneet tokiolaisesta tulokkaasta. Miksi Takun oli vaikea sulattaa sitä, että hänen paras ystävänsä Matsuno tuntui ihastuneen tulokkaaseen? Luokkaretki Havaijille taisi olla kaiken käännekohta. Tai se Tokion-vierailu, jonka aikana selvisi, miksi Rikako joutui vaihtamaan koulua.

Julkaistu:

Nemoa etsimässä

Nemo, seikkailunhaluinen nuori vuokkokala vangitaan odottamatta Australian suurella valliriutalla ja viedään hammaslääkärin vastaanoton akvaarioon. Hänen huolissaan olevan isänsä Marlinin ja ystävällisen mutta hajamielisen palettivälskäri Dorin täytyy lähteä eeppiselle matkalle hakemaan hänet kotiin. Seikkailu vie heidät kasvotusten kasvissyöjähaiden, surffarikilpikonnien, hypnoottisten meduusojen ja nälkäisten lokkien kanssa. Marlin löytää rohkeutta, jota hän ei edes tiennyt olevan olemassa, mutta onnistuuko hän löytämään poikansa?

Julkaistu:

Lumikki ja seitsemän kääpiötä

Ikuisesti kiehtova ja inspiroiva Lumikki ja seitsemän kääpiötä ilmentää Walt Disney Signature Collectionin animaatioperinnettä. Tässä eeppisessä tarinassa rakkaudesta ja ystävyydestä kiltti ja kaunis prinsessa Lumikki voittaa seitsemän kääpiön sydämet puolelleen ja päihittää pahan kuningattaren ilkeät suunnitelmat. Löydä tarina, jota sanotaan kaikkien aikojen parhaaksi animaatioelokuvaksi!