Service: rent|Apple TV

Selaa kaikkia artikkeleita

Julkaistu:

Seikkailu etelänavalla

Hurjapäät-tähti Paul Walker näyttelee koko perheen elokuvassa vetokoirilleen omistautunutta eräopasta Jerryä, joka lähtee viemään meteoriittitutkijaa etelänavan jäätikölle. Kun ihmisten seikkailu etelänavalla on ohi filmin puolivälissä, filmi muuttuu Jerryn koirien selviytymistarinaksi: ihmiset joudutaan evakuoimaan tutkimusalueelta myrskyn takia ja koirapolot jäävät etelänavalle oman onnensa varaan. Koskettavaa laatudraamaa voi suositella muillekin kuin koiranomistajille.

Julkaistu:

Valveunessa

Mitä unet ovat? Ovatko ne pakoa todellisuudesta vai itse todellisuutta? Tämä elokuva tutkii yhden miehen unia ja miehen yrityksiä erottaa valve-elämä ja unimaailma toisistaan.

Julkaistu:

Isäni on turbomies

Arnold Schwarzenegger nähdään pääosassa tässä vauhdikkaassa joulukomediassa, jossa isä yrittää epätoivoisesti toteuttaa poikansa hartaimman toiveen keskellä joulun viimeisen ostosryntäyksen hullunmyllyä. Howard Langston (Schwarzenegger) on luvannut pojalleen joululahjaksi Turbomiehen, joulun suosikkilahjan, mutta nepä on tietysti myyty joka kaupasta loppuun. Alkaa armoton ajojahti, jonka tuoksinassa Howard törmää ylirasittuneeseen postimieheen (Sinbad), valepukkiin (James Belushi) ja isoon liutaan joulun hermoraunioiksi ajamia vanhempia.

Julkaistu:

John Tucker Must Die

Kun he huomaavat tapailevansa samaa poikaa, kolme suosituinta opiskelijaa eri kaveripiireistä kokoontuu yhdessä kostamaan, joten he pyytävät paikalle muuttanutta uutta tyttöä apuun ja suunnittelevat rikkovansa idiootin sydämen samalla kun tuhoavat hänen maineensa.

Julkaistu:

Viidakkokirja

Koe laulujentäyteinen ystävyyden, hauskuuden ja seikkailun juhla, joka oli viimeinen elokuva, joka sai Walt Disneyn henkilökohtaisen kosketuksen. Lähde jännittävälle, seikkailuntäyteiselle matkalle Mowgli-pojan kanssa, kun tämä suunnistaa metsän halki ihmisten kylään Bagheeran, viisaan pantterin kanssa. Matkan varrella hän tapaa jatsahtavan kuningas Louien, hypnoottisen Kaa-käärmeen ja rakastettavan sekä huolettoman Baloo-karhun, joka opettaa Mowglille karhunelämän perusteet ja ystävyyden todellisen merkityksen.

Julkaistu:

Night at the museum – yö museossa

Larry ryhtyy museon yövahdiksi aavistamatta, miten kovan homman ottaa. Työhön tuo näet lisähaastetta se, että muinaisen taikalaatan ansiosta paikan kaikki hahmot dinosauruksen luurangosta hunni Attilan vahanukkeen heräävät öisin eloon.

Julkaistu:

Laura

Poliisitutkija rakastuu naiseen, jonka murhaa hän tutkii.

Julkaistu:

Rottatouille

Elokuva kertoo Pariisissa asuvasta Rémy-nimisestä rotasta, joka haluaisi olla kokki. Rémy haluaa kokiksi vaikka hänen perheensä sitä vastustaa ja hän tietää, ettei ravintolamaailmassa rotta ole kovin toivottu vieras. Rémy joutuu seikkailuun ennen kuin hän pääsee laittamaan keitoksiaan Pariisin ravintolamaailman huipulla. Rotat joutuvat aina välillä hankaluuksiin ruoanhimonsa (ja ruoanlaittohimonsa) takia. Hankaluuksista kuitenkin selvitään kekseliäisyydellä ja pienillä huijauksilla.

Julkaistu:

Big

Nuori Josh Baskin toivoo sirkuksessa käydessään olevansa iso, vain herätäkseen seuraavana aamuna ja todetakseen olevansa todella olevansa sitä! Ystävänsä Billyn avulla Josh onnistuu saamaan työpaikan leluja valmistavassa yrityksessä.. Mutta mitä enemmän Josh oppii aikuiselämästä, sitä hartaammin hän toivoo voivansa palata lapsuuden harmittomaan maailmaan.

Julkaistu:

Eläintohtori

Komedia, joka panee hirnumaan! Lapsena Johnilla oli satumainen lahja. Poika ymmärsi miaut, muut ja määt – eläinten kieli oli hänelle selvääkin selvempää. Nykyään John on arvostettu lääkäri, eikä moinen siansaksa mahdu hänen maailmaansa. Kunnes lapsuuden kyky palaa takaisin. Yhtäkkiä hän osaa taas puhua kengurun pussiin ja jauhaa potaskaa possuille. Mutta yksi asia ottaa kyttyrään: mokomat elukat eivät suostu pitämään suutansa soukemmalla. Ja sehän tietää Eläintohtorille kiusallisia tilanteita ja hauskoja kommelluksia!