Service: rent|Apple TV

Selaa kaikkia artikkeleita

Julkaistu:

Joy

Villi tarina perheestä neljässä sukupolvessa sekä tytöstä, josta kasvaa vaikutusvaltainen matriarkka hänen perustaessaan yritysdynastian. Petos, kavallus, viattomuuden menetys ja rakkauden arvet verhoavat tätä äärimmäisen tunnepitoista ja inhimillistä tragikomediaa perheensä ja yrityksensä todellisesta johtajasta, joka saa vastaansa liike-elämän anteeksiantamattoman maailman. Liittolaisista tulee vastustajia ja vastustajista tulee liittolaisia, niin perheen sisällä kuin ulkopuolellakin, mutta Joyn vahva kunnianhimo ja mielikuvitus kantavat hänet ongelmien läpi.

Julkaistu:

Sota apinoiden planeetasta

Eloonjääneet, apinainflunssalle immuunit ihmiset, yrittävät parhaansa mukaan selviytyä maailmanlopusta. Caesar on kasvanut jo ihmisen lailla puhuvaksi apinoiden johtajaksi, joka elää laumansa kanssa metsikön ja luolan suojissa. Apinat haluaisivat olla rauhassa, mutta uhanalaiseksi itsensä kokeville ihmisille tämä ei tule kuuloonkaan. Ihmisarmeijan tuhoisa hyökkäys apinoiden reviirille saa Caesarin huomaamaan, että ihmisen kaltaisen kehityksen mukana tulevat myös ihmisille ominaiset tunteet, kuten kostonhimo. Caesar painii pimeimpien vaistojensa kanssa – mitä mieltä on muuttua entistä ihmismäisemmäksi, kun juuri ihmisille erityiset ominaisuudet tuntuvat vain johtavan kaikkeen pahaan? Caesar lakkaa elättelemästä toiveitaan rauhasta ja suuntaa kostoretkelle, etsimään käsiinsä ihmisarmeijan päällikköä. Kun Caesar ja eversti vihdoin kohtaavat kasvokkain, on heillä edessään eeppinen taistelu, joka määrittää molempien lajien kohtalon sekä koko planeetan tulevaisuuden.

Julkaistu:

The Pyramid

Arkeologinen tutkimusryhmä löytää valtavan pyramidin, joka on hautautunut autiomaahan Egyptissä. Pyramidilla on vain kolme sivua, toisin kuin Gizan pyramideilla, joilla on neljä sivua. Levottomuuksien takia arkeologit määrätään lähtemään paikasta, mutta tohtori Miles Holden ja hänen tyttärensä Nora päättävät jäädä tutkimaan pyramidia lähemmin. Osoittautuu, että se kätkee sisäänsä labyrinttejä ja pahoja voimia.

Julkaistu:

Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille

Floridassa asuva nuori Jake on pienestä pitäen uskonut isoisänsä tarinoihin Walesissa sijaitsevasta orpokodista, jossa asuvilla lapsilla on salaperäisiä voimia. Ukkinsa kuoleman jälkeen Jake päättää etsiä kyseisen orpokodin ja matkustaa Englantiin. Hän löytääkin tarinan pikkukylän, se vain sijaitsee aikasilmukassa. Erikoislaatuisilla voimilla varustetut lapset elävätkin yhä uudelleen samaa päivää vuodelta 1943. Kyseisessä aikasilmukassa he ovat turvassa muulta maailmalta ja ennen kaikkea omiaan vastaan kääntyneiltä eriskummallisilta. Jaken saapuminen tietysti ravistelee lasten vakiintunutta yhteisöä ja tietysti asettaa heidät vaaraan, kun pahat eriskummalliset käyttävät poikaa hyväkseen kätketyt lapset löytääkseen. Heidän on löydettävä voimiensa lisäksi älynsä, rohkeutensa ja muutkin sisäiset voimavaransa pelastaakseen itsensä ja aikuiset suojelijansa.

Julkaistu:

Guardians of the Galaxy Vol. 2

Peter Quill, alias StarLord, jatkaa matkaa avaruudessa yhdessä ystäviensä Gamoran, Drax tuhoajan, Rocketin ja uudelleen kasvaneen Grootin kanssa. Galaksin suojelun merkeissä he pelastavat Sovereign-kansan ahneilta hirviöltä. Palkkion, Nebulan, saamisen jälkeen edessä pitäisi olla normaali paluu arkeen, mutta Sovereign-kansan ylipapitar Ayesha lähettääkin sotajoukkonsa heidän peräänsä. Hädän hetkellä apukin on lähellä, kun tuntematon muukalainen Ego haikailee niin Peter Quillin kuin maailmanvalloituksen perään. Ego paljastuu Peterin oikeaksi isäsksi ja tämän jälkeen mikään ei sitten etene enää suunnitellusti.

Julkaistu:

Yksin Marsissa

Mark Watney on mukana astronauttien ryhmässä, joka on Marsissa suorittamassa Nasan Ares III -tehtävää. Avaruusmyrskyssä Watney eksyy ja hänen luullaan kuolleen. Muut ryhmän jäsenet lähtevät paluumatkalle ja Watney jää yksin punaiselle planeetalle. Kun ruokaa on vain kuukaudeksi ja pelastajia täytyy odotella kenties vuosia, niin Watney joutuu miettimään luovia ratkaisuja turvatakseen ravinnonsaantinsa. Onneksi hänellä on kasvitieteilijän koulutus. Marsin pinnalla minkään ei pitäisi kasvaa, mutta neuvokas Watney rakentaa eräänlaisen kasvihuoneen, jossa hän yrittää kasvattaa perunaa. Ravinnonsaanti näyttää ratkeavan ainakin hetkeksi, mutta varsinainen ongelma on isompi. Watney on edelleen jumissa Marsissa, mutta luottaa kekseliäisyyteensä löytääkseen keinon viestittää Maahan olevansa elossa. Lopulta hänet huomataan Maassa ja NASAn kansainvälinen tiimi tiedemiehiä alkaa tekemään väsymättä töitä tuodakseen tämän yksinäisen ”marsilaisen” kotiin.

Julkaistu:

The Longest Ride

Luke ja Sophia aloittavat tavallisesta poikkeavan matkan. Ristiriitojen koetellessa nuorten suhdetta he tutustuvat Iraan, jonka muistot inspiroivat heitä jättäen lähtemättömän vaikutuksen.

Julkaistu:

Wild – Villi vaellus

Vuosien levottomuus, huumeriippuvuus ja avioliiton hajoaminen ajavat Cherylin tekemään hetken mielijohteesta yllättävän päätöksen: hän päättää lähteä kävelemään Meksikon rajalta Kanadan rajalle ulottuvaa Pacific Crest Trail -vaellusreittiä sadan päivän ajan seuranaan vain jättimäinen rinkka. Cheryl on menettänyt äitinsä nuorena, jolloin myös vahvat perhesiteet katkesivat ja hän jäi ajelehtimaan tyhjän päälle. Mielessään vahvat muistot äidistään ja ilman minkäänlaista vaelluskokemusta, hän tekee elämänsä merkittävimmän matkan. Kuvitelmat sielukkaasta itsensä etsimisestä ja meditatiivisista iltahetkistä vaihtuvat lihaskipuun, hiertymiin ja kovaan fyysiseen väsymykseen, mutta kehon vahvistuessa myös mieli vahvistuu. Hän ei jää rypemään menneeseen vaan suuntaa päättäväisesti eteenpäin, askel askeleelta.

Julkaistu:

Reppurit reissussa

Dan Trunkman on perustanut oman yrityksen, joka uhkaa mennä konkurssiin heti alkumetreillä. Dan on kuitenkin varma yhtiön (ja omasta) menestyksestä neuvoteltuaan ison sopimuksen Saksaan. Dan ja hänen epäsovinnainen myyntitiiminsä (eli kaksi firman ainoaa työntekijää) matkustavat Eurooppaan lyömään kaupat lukkoon. Ihan perus bisnesmatka tästä reissusta ei kuitenkaan tule, vaan hommat lähtevät pian ns. lapasesta, kun he joutuvat mitä erikoisimpiin tilanteisiin. Sopassa on myös mukana Danin entinen työnantaja, joka havittelee samaa kauppaa.

Julkaistu:

Liisan seikkailut peilimaailmassa

Liisa Kingsleigh on viettänyt kolme vuotta merikapteenina isänsä jalanjäljissä seilaten maailman meriä. Lontooseen palattuaan hän löytää taikapeilin ja matkaa takaisin Alimaailman mielikuvitukselliseen valtakuntaan, missä häntä odottavat vanhat ystävät Valkoinen kani, Absolem, Irvikissa ja Hatuntekijä, joka ei ole oma itsensä. Hatuntekijä on menettänyt paljoutensa, joten Mirana lähettää Liisan lainaamaan Kronosfääriä, joka on Suuren Kellon kammiossa säilytettävä metallinen pallo, joka antaa kaikelle ajalle voimaa. Palatessaan ajassa taaksepäin hän kohtaa ystäviä – ja vihollisia – näiden elämän eri vaiheissa ja ryhtyy vaaralliseen kilpajuoksuun aikaa vastaan pelastaakseen Hatuntekijän, ennen kuin on liian myöhäistä.