Service: rent|Apple TV

Selaa kaikkia artikkeleita

Julkaistu:

Mestarit 2

Mestarit on nyt kovemmassa paikassa kuin koskaan edustaessaan koko USA:ta hyvän tahdon kisoissa jotka pidetään Los Angelesissa. Yhdessä heidän pitää saada joukkue nousemaan voittoon ennakkosuokkina pelaavasta Islannista. Voiton tiellä ensimmäinen este vastustajana on: Hollywood – elämää sykkivä ja nopeatempoinen unelmien tehdas meinaa saada joukkueen hajoamaan jo ennen varsinaisia kisoja. Tule mukaan katsomaan kun Mestarit kamppailevat kohti ensimmäistä kansainvälistä mestaruuttaan!

Julkaistu:

Morsiamen isä 2

Menestyselokuvan ”Morsiamen isä” seuraavassa osassa George Banks on hädin tuskin toipunut tyttärensä traumaattisista häistä, kun hänen elämänsä kääntyy taas nurinniskoin. Nyt vastanaineet kertovat yllättäen odottavansa perheenlisäystä. Kaiken kukkuraksi myös Georgen vaimo Nina kertoo olevansa raskaana. Georgen koko maailmankuva järkkyy hänen kokiessaan itsensä liian nuoreksi isoisän ja liian vanhaksi isän rooliin. Omaperäisellä tavallaan hän kuitenkin yrittää selvitä myös tästä kriisistään. Mukavaa jälleennäkemisen riemua edustaa myös värikäs juhlajärkkäri, joka saa tehtäväkseen hoitaa tulevat kaksoisristiäiset.

Julkaistu:

Kolme miestä ja baby

Olipa kerran kolme huoletonta poikamiestä – Peter, Michael ja Jack. Mutta eräänä päivänä heidän ovensa eteen ilmestyy jokelteleva yllätyspaketti, pieni Mary-vauva. Miehet ovat aivan paniikissa. Miten itkevä vauva hiljennetään? Mitä se syö? Ja miten vaipat vaihdetaan? Säikähtäneet miehet yrittävät parhaansa mukaan selviytyä Maryn hoidosta. Hitaasti, mutta varmasti miehet perehtyvät vaipanvaihdon saloihin. Naisellisen viehätysvoimansa avulla Mary kiertää miehet pikkusormensa ympärille, ja Marysta tulee heidän elämänsä keskipiste. Kunnes toisenlaisen arvopaketin hakijat tulevat yllättäen paikalle?

Julkaistu:

Horton

Horton on sympaattinen ja hassu elefantti, joka elää leppoisaa elämäänsä Noolin viidakossa. Eräänä päivänä Horton kuulee ääntä pienestä ilmassa leijailevasta pölyhiukkasesta. Hortonin ystävät luulevat tämän menettäneen järkensä, sillä vain Horton pystyy kuulemaan äänen. Pölyhiukkasessa asustaa pieni Huuvillen kylä ja sen Pormestari on ainoa, joka kuulee puolestaan Hortonin äänen. Kun mukaan kuvioihin sekaantuu vielä ilkeä korppikotka Vlad, alkaa tästä kevään huikein seikkailu.

Julkaistu:

Nasun suuri elokuva

Nasu katoaa Puolen hehtaarin metsään kuultuaan olevansa ”liian pieni” auttamaan ystäviään etsimään hunajaa. Puh, Tikru, Ihaa ja muut ”miettivät, miettivät, miettivät” ja päättävät etsiä vihjeitä Nasun leikekirjasta. Pian he huomaavat, miten tärkeä rooli Nasulla on heidän monissa yhteisissä seikkailuissaan.

Julkaistu:

D3: The Mighty Ducks

Kaikkien suosikkijääkiekkoilijat tekevät katsojien iloksi paluun Disneyn kolmannessa Mestarit-elokuvassa. Luvassa on hersyvää huumoria ja kihelmöivää jännitystä kaukalon laidalla! Sekalaisesta porukasta muodostunut voitokas jääkiekkojoukkue on juuri aloittelemassa stipendikauttaan arvostetussa yksityiskoulussa, kun sen rakas valmentaja Gordon Bombay (Emilio Estevez) kertoo hätkähdyttäviä uutisia. Ducksien saama hyytävä vastaanotto uudelta tiukalta valmentajaltaan ja koulun joukkueen koppavilta pelaajilta katkaisee voittoputken ja vaarantaa jäsenten stipendit! Onko joukkueen taikavoima mennyttä vai pystyvätkö pelaajat päihittämään voittamattoman seniorijoukkueen tärkeässä ottelussa? Mukaansatempaava, toiminnantäyteinen elokuva saa Ducks-fanit kaikkialla yhtymään huutosakkiin!

Julkaistu:

Ankronikka – Kadonneen lampun metsästäjät

Liity Roope-sedän ja suositun Ankronikan värikkäiden hahmojen seuraan tässä toiminnantäyteisessä, siipiä läpsivässä ja höyheniä nostattavassa aarteenmetsästyksessä. Veljenpojat Tupu, Hupu ja Lupu sekä sukulaistyttö Tepa rinnallaan kaikkien rikas suosikkisetä Roope Ankka lähtee Ankkalinnan kartanokodistaan etsimään kauan kadoksissa ollutta legendaarisen varkaan, Collie Baban ryöstösaalista. Aarteen löytäminen ei kuitenkaan ole aivan sellaista kuin piti. Jännittävä seikkailu johtaa koomiseen kaaokseen, taianomaiseen sekasortoon ja oppituntiin siitä, mikä on paljon arvokkaampaa kuin raha, kulta ja jalokivet.

Julkaistu:

Zardoz

Eletään vuotta 2293. Planeetallamme sijaitseva Vortex on eristyksissä oleva, tarkoin vartioitu ja rehevä yhteiskunta, joka koostuu kuolemattomista tiedemiehistä ja älymystöstä, joita kutsutaan ikuisiksi. Vortexin ulkopuolella on sodan ja saasteiden runtelema autio maailma, jota asuttavat raakalaiset, alkukantaiset villit ja murhaajat, jotka palvovat pelottavaa kivipääjumalaa – Zardozia. Täällä elävä Zed on ammatiltaan pyöveli, jonka tehtävänä on tappaa kaikki joutomailla lisääntyvät raakalaiset. Zed on päättänyt selviytyä omilla ehdoillaan ja haluaa selvittää Zardozin kasvojen takana piileskelevän todellisuuden. Hän tunkeutuu eliitin suojatulle asuinalueelle ja löytää tien salaisuuden lähteille. Tässä oudossa maailmassa jopa Zedin rohkeus joutuu koetukselle, sillä nyt hänen aseensakin ovat tehottomia.

Julkaistu:

Beyond the Valley of the Dolls

Kaikki tyttöjen rockbändi muuttaa Hollywoodiin toivoen menestystä, mutta päätyy synnin ja dekadenssin pyörteeseen.

Julkaistu:

Nunnia ja konnia 2 – Lisää säpinää

Whoopi Goldberg uusii menestysroolinsa kasinolaulaja Deloresina vauhtikomedian hulvattomassa jatko-osassa. Delores palaa nunnien pariin, kun häntä pyydetään opettamaan musiikkia lakkautusuhan alla olevaan kouluun. Haasteiksi kohoavat nyt paitsi vanhoilliset papit, myös viisastelevat huligaanioppilaat. Whoopi Goldbergin näyttelijäsuoritus huomioitiin vuoden parhaan komediaroolin MTV Movie Award -palkinnolla.