Service: rent|Amazon Video

Selaa kaikkia artikkeleita

Mamma mia! elokuvan juliste

Julkaistu:

Mamma mia!

Mamma Mia! on iloinen ja värikäs musikaalikomedia, joka sijoittuu kauniille kreikkalaiselle saarelle. Tarina seuraa Sophiea (Amanda Seyfried), nuorta naista, joka on kutsunut kolme mahdollista isäänsä häihinsä ilman äitinsä, Donnan (Meryl Streep), tietämystä. Sophie toivoo löytävänsä isänsä ennen suurta päivää, ja tästä syntyy hulvaton sekasorto, kun kolme erilaista miestä saapuvat saarelle ja yrittävät selvittää totuuden.

Elokuvan kantavana voimana on Abban ikimuistoisen musiikin käyttö, kun hahmot laulavat ja tanssivat yhtyeen ikonisten kappaleiden tahdissa. Mamma Mia! tempaa katsojan mukaansa värikkääseen maailmaan täynnä rakkautta, huumoria ja draamaa. Samalla se nostaa esiin perhesuhteiden merkityksen ja rohkaisee meitä ottamaan riskejä rakkauden vuoksi.

Tarinan edetessä selviää, että äidin menneisyys ja romanttiset suhteet eivät ole niin yksinkertaisia kuin aluksi vaikuttaa. Donnan menneisyydestä paljastuu yllättäviä juonenkäänteitä, mutta kaiken keskellä perhe ja ystävyys pysyvät vahvoina. Mamma Mia! tarjoaa katsojilleen unohtumattoman seikkailun, joka pursuaa musiikin, tanssin ja riemukkaan tunnelman iloa.

Croodit 2 Uusi aika elokuvan juliste

Julkaistu:

Croodit: Uusi aika

Croodit, maailman ensimmäinen perhe, ovat selviytyneet lukuisista vaaroista ja katastrofeista koko historiansa ajan, kuten esihistoriallisista pedoista. Kuitenkin nyt he kohtaavat jotain, mikä mullistaa heidän elämänsä – toisen perheen.

Croodit tarvitsevat uuden kodin, joten perhe lähtee etsimään turvallista asuinpaikkaa. Löydettyään suojaisan paratiisin, joka on täynnä luonnonvaroja, he ajattelevat ongelmiensa ratkenneen. On kuitenkin yksi mutta – paikassa asuu jo toinen perhe, nimeltään Parempaiset.

Parempaiset ovat Croodeja hieman edellä evoluutiossa. Heillä on näyttävä puumaja, ihmeellisiä keksintöjä ja runsaasti viljelyksiä täynnä ruokaa. Kun he ottavat Croodit luokseen asumaan, perheiden välit alkavat nopeasti kiristyä.

Kun kaikki näyttää menevän pieleen, uusi uhka heittää molemmat perheet pois heidän uudesta kodistaan seikkailuun. Heidän on hyväksyttävä toistensa erilaisuus, tuettava toisiaan ja rakennettava yhteinen tulevaisuus. (Lähde: Finnkino)

Missing elokuvan juliste

Julkaistu:

Missing

Searching -elokuvan tekijöiden uusi Missing -elokuvatrilleri etenee kuin vuoristorata ja herättää kysymyksiä siitä, kuinka hyvin todella tunnemme läheisemme. Tarina alkaa, kun Junen äiti lähtee lomamatkalle uuden poikaystävänsä kanssa. June päättää äidin kielloista huolimatta järjestää mittavat kotibileet ja kun on hänen aikansa hakeä äiti lentokentältä, ei ketään tulekaan vastaan.

Junen äiti on kadonnut Kolumbiassa lomaillessaan ja hän päättää aloittaa omin keinoin selvittämään vastauksia byrokratian haasteista huolimatta. Vaikka June on tuhansien kilometrien päässä jumissa Los Angelesissa, ottaa hän käyttöönsä viimeisimmät teknologian apuvälineet. June käyttää luovasti kaikkea mitä hänellä on saatavilla yrittäessään löytää äitinsä ennen kuin on liian myöhäistä.

June sukeltaa syvemmälle etsinnöissään, mutta sen sijaan että hän löytäisi vastauksia, herääkin vain enemmän kysymyksiä. Äidin salaisuudet paljastuvat vähitellen ja June huomaa ettei ollutkaan koskaan tuntenut äitiään kunnolla.

The Woman King elokuvan juliste

Julkaistu:

The Woman King

The Woman King kertoo kurinalaisesta agojie-sotureiden armeijayksiköstä, joka toimi 1800-luvulla afrikkalaisessa Dahomeyn valtakunnassa. Agojie koostui täysin naisista, eivätkä he saaneet rakastua tai saada lapsia.

Kenraali Nanisca (Oscar-palkittu Viola Davis) on agojien taisteluista kovettunut ja emotionaalisesti lukossa oleva johtaja, joka tekee parhaansa kouluttaakseen uuden sukupolven puolustamaan Dahomeyn kuningasta sillä heidän valtakuntansa on kohtaamassa ennennäkemättömän vaarallisen uhan.

Forrest Gump elokuvan juliste

Julkaistu:

Forrest Gump

Forrest Gump (Tom Hanks) on hyväsydäminen mies, joka tarkkailee maailmaa omalaatuisella tavallaan. Elokuvan alussa hän aloittaa kertomaan ventovieraalle oman
elämäntarinansa, koska hän haluaa niin eikä näe siinä mitään outoa. Sattumien kautta Forrest sotkeutuu mukaan maailmahistorian merkittäviin tapahtumiin,
kuten Vietnamin sotaan, Elvikseen, John Lennoniin ja presidentti Nixoniin. Forrestin erilaisuus ei ole suinkaan ylitsepääsemätön este. Hän nimittäin omistaa menestyvän
mereneläviin liittyvän yhtiön, on sotasankari ja on päässyt useasti vierailemaan valkeassa talossa. Forrest on hellyttävä yksilö ja voisi sanoakin hänen haluavan vain tuoda
mahdollisimman paljon hyvää maailmaan. Mutta yhtä asiaa hän kaipaa elämäänsä – rakkautta. Elokuva voitti upeat kuusi Oscar palkintoa: paras elokuva, paras miespääosa, paras
ohjaus, paras käsikirjoitus, paras leikkaus ja parhaat erikoistehosteet. Elokuvan on ohjannut Robert Zemeckis, pääosissa mm. Tom Hanks, Robin Wright, Gary Sinise, Sally Field ja Mykelti Williamson.

Sattumien kautta Forrest sotkeutuu mukaan maailmahistorian merkittäviin tapahtumiin, kuten Vietnamin sotaan, Elvikseen, John Lennoniin ja presidentti Nixoniin. Forrestin erilaisuus ei ole suinkaan ylitsepääsemätön este. Hän nimittäin omistaa menestyvän mereneläviin liittyvän yhtiön, on sotasankari ja on päässyt useasti vierailemaan valkeassa talossa. Forrest on hellyttävä yksilö ja voisi sanoakin hänen haluavan vain tuoda mahdollisimman paljon hyvää maailmaan. Mutta yhtä asiaa hän kaipaa elämäänsä – rakkautta.

Elokuva voitti upeat kuusi Oscar palkintoa: paras elokuva, paras miespääosa, paras ohjaus, paras käsikirjoitus, paras leikkaus ja parhaat erikoistehosteet.

Suon villi laulu elokuvan juliste

Julkaistu:

Suon villi laulu

Kya Clark on hylätty tyttö, joka kasvoi 1950-luvulla itsenäisesti aikuiseksi Pohjois-Carolinassa sijaitsevilla turvattomilla suoalueilla. Koska hän varttui vaarallisissa ja haastavissa olosuhteissa, oppi hän pitämään huolen itsestään.

Kya tutustuu kahteen kylän kultapoikaan ja kun toinen heistä löydetään kuolleena, tulee Kyasta epäilty sillä hän ollut eniten menehtyneen kanssa tekemisissä. Asiaa ei auta että Kya on saanut erakon maineen kaupungissa. Tutkinnan edetessä suon salaisuudet ovat uhkana paljastua.

Elokuva perustuu Delia Owensin esikoisromaaniin ”Suon villi laulu” (Where the Crawdads Sing), jota on myyty miljoonittain maailmalla.

Elvis elokuvan juliste

Julkaistu:

Elvis

Elokuva ikonisesta Elvis Presleystä kertoo kuinka pienestä pojasta tuli kaikkien tuntema rokkitähti 1950-luvulla. Erityisesti Elviksen ja hänen managerinsa Tom Colonel Parkerin välistä suhdetta tarkastellaan syvemmin.

Elokuva palkittiin kahdella BAFTA-palkinnolla: Paras miespääosa ja Paras pukusuunnittelu.

The Batman elokuvan juliste

Julkaistu:

The Batman

Batman (Robert Pattinson) alkaa tutkimaan tapausta, jossa Gothamissa sadistinen sarjamurhaaja on valloillaan. Tapauksen selvittämiseksi on Batmanin tutkittava kaupungin salailtua korruptiota syvemmin, sekä yllätyksekseen myös oman sukunsa yhteyttä murhaajan motiiveihin.

Saapasjalkakissa viimeinen toivomus elokuvan juliste.

Julkaistu:

Saapasjalkakissa: Viimeinen toivomus

Saapasjalkakissa palaa, kun hän tajuaa että kissojen yhdeksästä elämästä on hän kuluttanut jo kahdeksan.

Elämien takaisin hankkiminen ei kuitenkaan ole kovin turvallista, sillä Saapasjalkakissalla on jäljellä vain yksi ainokainen elämä. Avukseen hän päättää pyytää entisen vastustajansa, Kitty Pehmotassun. Matkallaan mukaan tarttuu myös espanjalainen koira, Perro. Saapasjalkakissan elämät takaisin saadakseen kolmikon pitää ottaa suunta kohti Mustaa Metsää ja siellä olevaa Toivomustähteä.

Matkalle luo haasteita Saapasjalkakissan perässä oleva palkkionmetsästäjä Iso Paha Susi sekä Kolmen Karhun Mafia, joka tavoittelee samaa Toivomustähteä.

A Man Called Otto elokuvan juliste

Julkaistu:

A Man Called Otto

A Man Called Otto perustuu New York Timesin bestselleriin ”A Man Called Ove”, jossa leskeksi jäänyt Otto on luonteeltaan äreä ja järjestelmällinen. Yhtenä päivänä hänen naapuriinsa muuttaa erityisen aurinkoinen perhe ja konfliktit ovat valmiita syntymään. Perheen vaimon ja Oton välille muodostuu kuitenkin kaikkien yllätykseksi ystävyyssuhde, joka mullistaa Oton pitkäaikaiset elämännäkemykset.