Service: buy|Viaplay

Selaa kaikkia artikkeleita

Julkaistu:

Baywatch

Mitch Buchannon on rannan suosituin vahti, joka auttaa ihmisiä salamannopeasti ja urhoollisesti. Mitch on kaikkien sankari, josta kaikki pitävät ja jota kaikki ihailevat. Baywatch-tiimiin liittyy Matt Brody, kaksinkertainen olympiakultavoittaja, joka päätyi kuitenkin epäsuosioon mokaillessaan kisoissa. Muut ovat leimanneet Mattin luuseriksi. On kuitenkin hankala päästä tiimin suosioon, sillä Matt päättää jatkuvasti sooloilla ja kokee itsensä paljon paremmaksi kuin todellisuudessa onkaan. Mitch rakastaa rantaansa ja siellä käyviä ihmisiä, joten hän kokee suurta velvollisuutta näitä kohtaan. Jos jokin vaara uhkaa hänelle rakkaita asioita, hän on valmis päättämään tämän vaaran, vaikkei se olisikaan laillista. Nyt uhkana ovat rikolliset ja Baywatchin rantavahdit alkavat selvittämään mystisiä kuolemantapauksia sekä huumeiden salakuljetusta.

Julkaistu:

Almost Christmas

David E. Talbertin uudessa jouluisessa komediassa rakastettu perheen pää toivoo perheeltään vain yhtä asiaa: että he kaikki tulisivat toimeen.

Julkaistu:

Personal Shopper

Kaksoisveljensä Lewisin kuoleman jälkeen personal shopper ja meedio Maureen (Kristen Stewart) vetäytyy veljensä entiseen kotiin kolkkoon kartanoon Pariisin liepeille. Sekä oikeat että kuvitellut haamut ja hyökkääjät uhkaavat Maureenia, kun hän odottaa merkkiä Lewisilta. Kriitikoiden ylistämän ohjaajan Olivier Assayasin ja palkitun näyttelijän Kristen Stewartin onnistunut yhteistyö elokuvassa Clouds of Sils Maria saa nyt jatkoa kauniissa ja salaperäisessä Personal Shopperissa.

Julkaistu:

Popstar: Never Stop Never Stopping

Kaksivuotisen loppuunmyydyn kiertueensa jälkeen Conner4Real on musiikkialan suurin nimi. Kurkista kulissien taakse, kun foppaava kakkosalbumi vie Connerin suosion kriisiin ja saa fanit, hännystelijät ja kilpailijat ymmälleen, koska Conner4Real ei enää olekaan tähdistä typerin.

Julkaistu:

Welcome to Marwen

Ihmeellinen tositarina kertoo murtuneen miehen taistelusta, jossa luovuus ja mielikuvitus muuttuvat pelastaviksi voimiksi. Kun järkyttävä hyökkäys saa Mark Hogancampin murtumaan ja menettämään muistinsa, kukaan ei odota hänen paranevan. Kokoamalla palasia vanhasta ja uudesta elämästään Mark luo mielikuvitusmaailman, jossa hän saa voimaa onnistuakseen oikeassa elämässä. Markin uskomattomista taideinstallaatioista tulee testamentti vahvoille naisille, jotka tukevat häntä hänen matkallaan.

Julkaistu:

Pitch Perfect 3

Bellat ovat valmistuneet yliopistosta ja joutuneet kohtaamaan karun arjen, missä pärjäämiseen vaaditaan muutakin kuin a cappella -laulua. Pian MM-kisavoiton jälkeen Bellojen tiet erkanevat ja he saavat kukin tahollaan huomata, ettei laulajan uralla ole liiemmälti työtilaisuuksia. Kun heille sitten tarjoutuu tilaisuus kutsua porukka taas kokoon kansainväliselle kiertueelle, ryhmä tarttuu oitis tilaisuuteen päästä musisoimaan vielä kerran yhdessä, mutta joutuu tekemään matkan varrella myös kiperiä päätöksiä.

Julkaistu:

Hitting the Apex

Elokuvassa kerrotaan kuuden kilpailijan sisäinen tarina – kuudesta kaikkien aikojen nopeimmasta moottoripyöräkilpailijasta – ja kohtaloista, jotka heitä odottivat urheilun huipulla. Se on tarina siitä, mitä on pelissä kaikille heille: kaikki, mitä voidaan voittaa, ja kaikki, mitä voidaan menettää, kun tavoittelee mainetta yli kahden sadan mailin tuntivauhdilla – moottoripyörällä. Mutta tämä dokumentti on myös tilaisuus ymmärtää intohimoinen suhde, joka yhdistää kuljettajat, tekniset tiimit ja fanijoukot GP Moto -hengen kanssa.

Julkaistu:

Drunk Parents

Frank ja Nancy Teagarten elävät ylemän keskiluokan unelmaansa. On ihana Tudor-tyylinen omakotitalo arvostetulla alueella, pihassa kiiltävä uudenkarhea Volvo ja koti sisustettu kalliilla maulla. Ylpeinä he vievät tyttärensä yliopiston kampukselle aloittamaan eläinlääkärin opinnot. Kotiin palattuaan Frank ja Nancy törmäävät rankkaan todellisuuteen. Velkojat ovat takavarikoimassa Volvoa ja tarkistus tilien saldoihin kertovat karua kieltä heidän taloudellisesta tilastaan. Vaikka edessä häämöttää henkilökohtainen konkurssi, vanhemmat päättävät silti kustantaa tyttären opinnot yliopistossa – hinnalla millä hyvänsä. Ensin pidetään pihakirppis ja piilotetaan muu varallisuus velkojilta. Naapureiden takia pitää kuitenkin pitää kulisseja yllä. Parhaat ja tuottoisimmat keinot ansaita rahaa syntyvät joskus vasta muutaman viinipullollisen jälkeen. Miksi siis odotella seuraavaan aamuun, kun hyvät ideat voi toteuttaa heti.

Julkaistu:

10 Cloverfield Lane

Tuhoisan autokolarin jälkeen Michelle (herää survivalistin maanalaisessa bunkkerissa. Hän väittää pelastaneensa naisen apokalyptiselta hyökkäykseltä, joka on tehnyt ulkopuolisesta maailmasta elinkelvottoman. Miehen yhä epäilyttävämmäksi muuttuva toiminta saa kuitenkin Michellen kyseenalaistamaan tämän motiiveja ja suunnittelemaan pakoa saadakseen tietää totuuden.

Julkaistu:

Lowriders

Los Angelesin itäosissa asuvan teini-ikäisen katutaiteilija Dannyn elämä on jumissa. Danny haluaisi keskittyä taiteeseen, mutta isä toivoisi poikansa jatkavan jalanjäljissään lowrider-kulttuurin ja perheen autokaupan parissa. Dannyn ja hänen vankilasta vapautuneen veljensä nihkeät välit isäänsä johtavat dramaattiseen tapahtumaketjuun.