Service: buy|SF Anytime

Selaa kaikkia artikkeleita

Julkaistu:

Whiteout – Kuolema jäätiköllä

Tuuli piiskaa 160 km/h. Pakkasta on yli 80 astetta. Luonto ei halua Amundsen-Scott-tutkimusaseman väen selviävän hengissä Etelämantereelta. Sitä ei halua myöskään salaperäinen tappaja, joka on tehnyt kaikkien aikojen ensimmäisen murhan mantereista kaukaisimmalla… ja tekee niitä varmasti lisää.Varjojen valtakunnan Kate Beckinsale esittää amerikkalaista liittovaltion sheriffiä, joka joutuu keskelle järkyttävää arvoitusta. Hän yrittää selvittää sen ennen kuin jää puolivuotisen pimeän talven – ja murhaajan – vangiksi. Dominic Sena ohjaa toimintatrillerissä lahjakasta näyttelijäkaartia, johon kuuluvat Gabriel Macht, Tom Skerritt ja Alex O’Loughlin. Toinen tärkeä elementti on mykistävä, tuulenpiiskaama jäämaisema. Se salpaa hengityksesi… tavalla tai toisella.

Julkaistu:

The Town

Bostonissa tapahtuu vuosittain yli 300 pankkiryöstöä. Suurin osa kaupungin ammattirikollisista asuu kahden ja puolen neliökilometrin kokoisella asuinalueella nimeltä Charlestown. Yksi heistä on Doug MacCray, eikä häntä ole veistetty samasta puusta kuin muut alamaailman kasvatit. Heistä poiketen Dougilla oli mahdollisuutensa menestyä ja olla seuraamatta isänsä jalanjälkiä. Sen sijaan hän on päätynyt pankkiryöstäjäksi ja johtamaan armotonta rikollisliigaa, joka pitää kunnia-asianaan ottaa haluamansa ja päästä pakoon ehjin nahoin. Dougin ainoa perhe ovat hänen rikoskumppaninsa ja erityisesti Jem, joka on vaarallisen lyhyestä pinnastaan huolimatta Dougille lähempänä veljeä kuin kukaan muu.

Julkaistu:

Painajainen Elm Streetillä

Freddy Krueger palaa elokuvassa ”Painajainen Elm Streetillä”. Elokuva on moderni uusintaversio kauhuklassikosta. Joukolla esikaupungissa asuvia teinejä on jotain yhteistä: heitä vainoaa Freddy Krueger, kammottavan rujo tappaja, joka jahtaa heitä unissa. He voivat suojella toisiaan vain pysymällä hereillä, mutta kun he nukkuvat, he eivät pääse häntä pakoon.

Julkaistu:

Cop Out

Toimintatähti Bruce Willis ja mestarikoomikko Tracy Morgan esittävät Brooklynissä työskentelevää, alituiseen kinastelevaa mutta työparille kuitenkin uskollista kyttäkaksikkoa. Kevin Smithin ohjaamassa karheanhauskassa toimintakomediassa etsitään varastettua, harvinaisen hyväkuntoista baseball korttia vuodelta 1952. Korttijahti vie poliisimiehet astatusten aseita heiluttelevan huumejengin kanssa.

Julkaistu:

Ottolapsi

Kate ja John Coleman adoptoivat lastenkodista 9-vuotiaan Estherin, jota onnettomuudet näyttävät seuraavan. Estherin edellinen perhe kuoli tulipalossa, josta tyttö itse juuri ja juuri pelastui, ja Estheriä katsomaan tullut lastenkodin nunna kuolee mystisesti. Kate alkaa selvitellä tytön taustaa ja saa tietää, ettei pikkutyttö ole niin viaton kuin miltä näyttää.

Julkaistu:

Luotikuja

Phoenixin poliisipäällikkö Blakelock lähettää alkoholismistakin kärsineen etsivänsä Ben Shockleyn Las Vegasiin yksinkertaiseen noutohommaan: Vegasissa istuu vankilassa nuori ilolintu Gus Mally, jota tarvitaan Phoenixissa avaintodistajaksi jutussa paikallisia poliitikkoja ja kaupungin muuta johtoa vastaan. Vegasiin saavuttuaan Ben tapaa pelokkaan Mallyn, joka selittää kuinka he molemmat tulevat kuolemaan heti kun he astuvat ovesta ulos. Shockleylle paljustuukin, että on meneillään vedonlyönti, jossa ennustetaan Mallyn loppua. Kertoimet nousevat hetki hetkeltä ja se saa Shockleyn suivaantumaan. Kenelläkään ei ole oikeutta kyseenalaistaa hänen pätevyyttään saada työnsä tehtyä kunnialla. Heti matkan alettua kohti Phoenixia, Shockey ja Mally välttyvät autoräjähdykseltä ja perässä kulkevilta tappajilta. Vähäpätöinen todistaja taitaakin olla kaikkea muuta kuin miltä näyttää. Shockley ei pysty enään luottamaan edes virkaveljiinsä, joten on keksittävä uusi suunnitelma päästä Phoenixiin elossa.

Julkaistu:

A Star Is Born

Ryyppäävä entinen rocktähti John Norman Howard rakastuu tuntemattomaan laulajaan Esther Hoffmanniin nähdessään hänet esiintymässä klubilla. Hän antaa Estherin laulaa muutaman kappaleen yhdellä hänen keikoistaan, ja hänestä tulee musiikkiteollisuuden puheenaihe. Estherin tähti alkaa nousta, kun taas Johnin laskee. Hän yrittää epätoivoisesti saada Johnin raittiiksi ja keskittymään musiikkiinsa, mutta voi olla liian myöhäistä pelastaa häntä.

Julkaistu:

Jonah Hex

Perustuu legendaarisiin sarjakuviin ja DC Comicsin sarjakuvaromaanisarjaan. Jonah Hex arpikasvoinen kulkuri ja palkkionmetsästäjä, joka löytää kenet tahansa mistä tahansa. Selvittyään kuoleman kynsistä, Jonahin väkivaltainen menneisyys luisuu myytin ja legendan rajamaille – toinen jalka todellisessa maailmssa ja toinen tuonpuoleisessa. Hänen ainoa ihmiskontaktinsa on Lilah, johon elämä bordellissa on jättänyt syvät arvet. Menneisyys saa Jonahista otteen, kun Yhdysvaltain armeija tekee hänelle vastustamattoman tarjouksen: hänen etsintäkuulutuksensa pyyhitään pois. Mutta hänen täytyy etsiä käsiinsä ja pysäyttää vaarallinen terroristi Quentin Turnbull. Turnbull on Jonahin vanhin vihollinen ja keräämässä omaa armeijaansa kasaan maanpäällisen helvetin luomiseksi. Mikään ei pysäytä häntä ennen kuin Jonah on saatu hengiltä.

Julkaistu:

Jailhouse Rock

Vankilassa viettämänsä aikana nuori Vince Everettista tulee teinien rocktähti.

Julkaistu:

Voittamaton ykkönen

Toisessa maailmansodassa, kuuluisassa ensimmäisessä jalkaväessä taistellut ja palkittu elokuvan ohjaaja Samuel Fuller selvisi sodasta. Hänen sotakokemuksistaan kertova Big Red One kertoo neljästä amerikkalaisesta valiosotilaasta ja heidän taisteluistaan toisen maailmansodan aikana.
Heidän tehtävänään on kulkea omien joukkojensa edellä ja puhdistaa vihollisen puoli tarkka-ampujista. Miehiä johtaa vanha ja ärhäkkä kersantti Possom, joka ei kaihda mitään keinoja. He ovat mukana kaikissa suurissa taisteluissa: Rommelin vetäytymisestä Pohjois-Afrikassa aina Normandian maihinnousuun saakka. Kuolema seuraa miehiä tiiviisti kantapäillä koko sotaretken ajan.