Service: buy|Elisa Viihde

Selaa kaikkia artikkeleita

Julkaistu:

Musta torni

Nuori poika, Jake Chambers, näkee outoja unia ja tempautuu tahtomattaan ikiaikaiseen sotaan hyvän ja pahan välillä. Jake joutuuu mustiin pukeutuneen miehen kohteeksi. Paetessaan tämän kätyreiltä Jake törmää kuitenkin toisessa ulottuvuudessa olevaan viimeiseen revolverimieheen, Roland Deschainsiin. Roland käy ikuista taistelua Walter O’Dimia eli mustiin puettua miestä vastaan. Päämääränä Rolandilla on estää tätä kaatamasta Mustaa tornia, joka pitää koko universumin kasassa. Maailmojen kohtalon ollessa vaakalaudalla hyvä ja paha ottavat mittaa toisistaan lopullisessa taistelussa. Jake voi tuoda päätöksen sodalle.

Julkaistu:

Jesse Stone: Lost in Paradise

Jesse Stone konsultoi Bostonin poliisia murhatapauksessa, jossa syytetään jo vankilassa istuvaa tekijää, joka on tunnustanut ylpeänä olevansa vastuussa kolmen naisen tappamisesta. Miestä syytetään nyt myös viimeisimmän, neljännen uhrin kuolemasta. Vaikka murhat loppuivat kun epäilty joutui vankilaan, Jesse ei usko, että tämä on vastuussa neljännestä murhasta ja aloittaa tutkimukset oikean murhaajan selvittämiseksi.

Julkaistu:

November Criminals

Addisonin käy lukiota ja tavoitteena on päästä Chicagon yliopistoon. Tyttöystävä/luokkakaveri Phoeben kanssa menee hyvin kun molempien ihastus syvenee. Mutta teinien maailma järkyy, kun luokkatoveri murhataan kahvilassa, tämän työpaikalla – ja teko on täysin järjenvastainen. Poliisi on myös ymmällään murhasta, mutta haluaa kuitata tapauksen nopeasti jengiväkivallaksi. Addison tietää varmasti, että siitä ei ainakaan ole kysymys. Niinpä hän alkaa tutkimaan tapausta yhdessä Phoeben kanssa. Kaksikko joutuu heti törmäyskurssille viranomaisten kanssa ja pian he huomaavat sukeltaneensa syvälle huumebisneksen väkivaltaiseen maailmaan.

Julkaistu:

Concussion

Pumpatut futarit ja koko ajan rajummaksi muuttuva peli on tehnyt jenkkifutiksesta jo hengenvaarallisen lajin. Yhä useammat pelaajat saavat maksaa peliajastaan aivoja tuhoavilla iskuilla, jotka vaikuttavat heidän elämäänsä pysyvästi – tai jopa tappavat. Neuropatologi havaitsee pelaajien saamat aivovauriot ja alkaa taistella saadakseen asian yleiseen tietouteen, hyökäten samalla koko tuottavaa urheilualaa vastaan.

Julkaistu:

A Perfect Day

Ruumis on heitetty kaivoon pilaamaan sen vesi, tiellä makaava kuollut lehmä on merkki tienvarsipommeista ja köyttä ei tunnu löytyvän mistään. On vuosi 1995 jossain päin Balkanin niemimaata, ja vastaus ”täällä käydään sotaa” saa riittää perusteluksi ulkopuolisten ihmettelyihin. Palkitun Fernando León de Aranoan A Perfect Day nojaa hänen omiin kokemuksiinsa työskentelystä konfliktialueilla.

Julkaistu:

The Lady in the Van

Todellinen tarina Alan Bennettin ja ainutlaatuisen Miss Shepherdin suhteesta, epäselvistä oloista olevan naisen, joka ’väliaikaisesti’ pysäköi pakettiautonsa Bennettin Lontoon ajotielle ja asui siellä 15 vuotta.

Julkaistu:

The Whole Truth

Puolustusasianajaja Richard Ramsay saa asiakkaakseen teini-ikäisen pojan, joka on syytettynä äveriään isänsä julmasta murhasta. Puukosta löytyneet sormenjäljet ja teon myöntäminen vaikuttavat riittävän raskauttavilta todisteilta, mutta selvitettäväksi jää miksi poika ei ole suostunut puhumaan sanaakaan pidätyksensä jälkeen.

Julkaistu:

Passengers

Tähtialus Avalon on matkalla kohti siirtokuntaplaneetta Kotipaikka 2:ta. Kaksi ja puolisataa miehistön jäsentä, sekä viisituhatta matkustajaa ovat unessa, jolloin he voivat matkata yli vuosisadan matkan vanhentumatta. Avalon muistuttaa hotellia, sillä matkustajien on tarkoitus valmistautua uuteen maailmaan viimeiset kuukaudet. Matka saa dramaattisen käänteen, kun mekaanikko Jim Prestonin horroskapseli herättää hänet 90 vuotta liian aikaisin, samoin käy kirjailija Aurora Lanelle. Kun Jim ja Aurora yrittävät selvittää mistä kapselien toimintahäiriö johtui, alkavat he rakastua toisiinsa pystymättä vastustamaan toistensa vetovoimaa… kunnes heille selviää, että koko alus ja kaikki sen matkustajat ovat vakavassa vaarassa, sekä totuus siitä miksi he heräsivät.

Julkaistu:

Ricki and the Flash

Meryl Streep esittää elämänsä rockille omistanutta laulaja-kitaristi Rickiä, joka kypsässä keski-iässä sinnittelee bändinsä kanssa nuhjuisen baarin vakioesiintyjänä ja työskentelee päivisin supermarketin kassana. Ex-miestään Peteä ja heidän kolmea jo aikuista lastaan hän ei ole tavannut vuosiin.

Julkaistu:

Billy Lynn’s Long Halftime Walk

Elokuva perustuu Ben Fountainin samannimiseen romaaniin, joka kuvaa valtavaa eroa Irakin sodan todellisuuden ja tavallisten amerikkalaisten mielikuvien välillä. Uutiskuvaajan sattumalta tallentaman tulitaistelun ansiosta joukko-osasto Bravo ja erityisesti Billy Lynn ovat kohonneet sotasankareiksi ja heidät määrätään mainoskiertueelle tukemaan George W. Bushin sotapolitiikkaa. Kiertueen kohokohta on osallistuminen kiitospäivän jalkapallopelin väliaika-show’hun. Juhlinnasta koettavat hyötyä niin sotilaiden tarinasta filmiä suunnitteleva tuottaja kuin jalkapallojoukkueen omistajakin. Billy tiivistää ristiriitaisen tilanteen tunnelmat sanomalla: ”Minut palkitaan elämäni kammottavimmasta päivästä”. Hänen sisarensa toivoisi Billyn anovan vapautusta Irakiin paluun sijaan.