Service: Blu-ray / DVD

Selaa kaikkia artikkeleita

Julkaistu:

Paddington seikkailee

Kun Paddington saa kuulla rakkaan Lucy-tätinsä kadonneen seniorikarhujen yhteisöstä, hän ja Brownin perhe suuntaavat oitis Perun viidakkoon etsimään häntä. Etsintä alkaa arvoitukselliselle kartalle merkitystä johtolangasta. Aikeenaan ratkaista kadonneen tätinsä arvoitus, Paddington lähtee jännittävälle matkalle läpi Amazonin sademetsien – ja löytää sattumalta yhden maailman legendaarisimmista aarteista.

Julkaistu:

Yhteinen sävel

Englantilaisessa sotilastukikohdassa asuville naisille huoli rintamalle lähtevistä puolisoista on arkipäivää. Määrätietoinen Kate ja elämäniloinen Lisa yrittävät keksiä koko joukolle yhteistä tekemistä. Ompeluseurat ja lukupiirit eivät ota tulta alleen, joten kaksikko päättää kokeilla kuorolaulua. Alkutaival ei suju ilman yhteentörmäyksiä. Katen mielestä kuoron pitäisi laulaa klassisista musiikkia mahdollisimman puhtaasti, kun taas Lisa ehdottaa pop-kappaleita, joiden sanat kaikki osaavat. Vähitellen härkäpäiset naiset alkavat löytää toisistaan uusia puolia. Kuoro alkaa hiljalleen soida yhä varmemmin, ja samalla syntyy yhteinen tavoite: päästä esiintymään Lontoon Royal Albert Hallissa järjestettävään konserttiin.

Julkaistu:

Freelance

Entinen armeijan erikoisjoukkojen mies ottaa vastaan keikan suojella toimittajaa, joka lähtee haastattelemaan eteläamerikkalaista diktaattoria. Vierailun kuitenkin keskeyttää vallankaappaus, ja edessä on selviytymistaistelu viidakon halki.

Julkaistu:

The Dead Don’t Hurt

1860-luvulla itsenäinen ranskankanadalainen Vivienne Le Coudy lähtee matkalle tanskalaisen siirtolaisen Holger Olsenin kanssa, ja he yrittävät rakentaa yhteistä elämää Nevadan pölyisessä Elk Flatsin kaupungissa. Kun Holger päättää lähteä taistelemaan unionin riveihin alkavaan sisällissotaan, Viviennen on pärjättävä yksin – mikä ei ole helppoa kaupungissa, jota hallitsee korruptoitunut pormestari.

Julkaistu:

Twisters

Kate Cooperia, entistä myrskynjahtaajaa, piinaa musertava kohtaaminen pyörremyrskyn kanssa opiskeluaikoina, ja joka nyt opiskelee myrskymalleja turvallisesti kuvaruudulta New Yorkissa. Katen ystävä Javi houkuttelee hänet takaisin avoimille tasangoille testaamaan uutta, mullistavaa seurantajärjestelmää. Siellä Kate törmää Tyler Owensiin (Powell), hurmaavaan ja holtittomaan sosiaalisen median supertähteen, joka kukoistaa jakaessaan riehakkaalle ryhmälleen myrskynjahtausseikkailujaan – mitä vaarallisempia, sen parempia.

Julkaistu:

Piece by Piece

PIECE BY PIECE on ainutlaatuinen elokuvaelämys, joka kutsuu yleisöt kurkistamaan kulttuuri-ikoni Pharrell Williamsin vaiherikkaaseen elämään. LEGO®-animaation keinoin kerrottu tarina haastaa kääntämään mielikuvituksen nupit kaakkoon ja todistamaan yhden musiikin uraauurtavimman mielen kehityskaarta.

Huom. elokuvaa saatavilla vain suomen tekstityksellä, ei suomea audiona.

Delfiinipoika elokuvan juliste

Julkaistu:

Delfiinipoika

Pieni poika selviää lentokoneonnettomuudesta, kun delfiinit pelastavat hänet ja ottavat omakseen. Hän varttuu meren syvyyksissä delfiiniperheen hoivissa, eläen onnellista ja vapaata elämää veden alla. Rauha kuitenkin rikkoutuu, kun vedenalaisen valtakunnan valtaa pelottava hirviö. Poika joutuu lähtemään pinnalle, missä lempeä merikapteeni tarjoaa hänelle turvapaikan. Uuden ystävänsä kanssa poika lähtee matkalle selvittämään, kuka hän todella on – ja mitä salaisuuksia hänen menneisyytensä kätkee.

Julkaistu:

Babygirl

Vaikutusvaltainen toimitusjohtaja Romy Mathis asettaa uransa ja perheensä vaakalaudalle aloittaessaan kiihkeän suhteen huomattavasti nuoremman harjoittelijansa, Samuelin kanssa. Elokuva on yhden naisen tarina. Se kertoo seksistä, himosta, sisäisistä ajatuksista, salaisuuksista, avioliitosta, totuudesta, vallasta ja suostumuksesta – naisen näkökulmasta.

Julkaistu:

When in Rome

Gerda ja Kristoffer juhlivat 35-vuotishääpäiväänsä Roomassa, jossa Gerda opiskeli nuorena taidetta. Mutta matka ei suju aivan suunnitelmien mukaan, kun pariskunta törmää Gerdan karismaattiseen entiseen taideopettajaan ja vanhaan liekkiin, Johannesiin. Kristoffer jää syrjään, kun Gerda lähtee nuoruutensa perään Rooman kujille ja kaduille kohdatakseen menneisyyden haamut.

Julkaistu:

The Florida Project

Halley ja hänen 6-vuotias tyttärensä Moonee asuvat vaatimattomissa oloissa The Magic Castle Motelissa, jota johtaa Bobby, kovan ulkokuorensa alla kiltti ja hyväsydäminen mies. Vaikka olot ovat karut, neuvokas Moonee onnistuu omalla tavallaan tekemään elämästä yhtä juhlaa. Lasten loputtomilta tuntuvat kesäpäivät täyttyvät seikkailuista, samalla kun nuori äiti Halley turvautuu yhä vaarallisempiin keinoihin selviytyä koruttomasta arjesta.