Julkaistu:
The Super Mario Bros. Movie
Putkimies nimeltä Mario matkustaa maanalaisen labyrintin läpi veljensä Luigin kanssa yrittäen pelastaa vangitun prinsessan.

Julkaistu:
Putkimies nimeltä Mario matkustaa maanalaisen labyrintin läpi veljensä Luigin kanssa yrittäen pelastaa vangitun prinsessan.

Julkaistu:
New Yorkin vaikutusvaltaiseen musiikkiskeneen 60-luvun alussa sijoittuva A COMPLETE UNKNOWN seuraa 19-vuotiaan minnesotalaisen muusikon Bob Dylanin rakettimaista nousua folklaulajasta isoihin konserttisaleihin ja listojen kärkeen – hänen laulujensa ja mystiikkansa muodostuttua maailmanlaajuiseksi ilmiöksi – ja huipentuu hänen käänteentekevään esiintymiseensä vuoden 1965 Newportin folkfestivaaleilla rokkibändin ja sähköisten instrumenttien säestyksellä.

Julkaistu:
Jordan Sanders, armoton teknologiapomo, herää eräänä aamuna 13-vuotiaan itsensä kehossa juuri ennen kuolemanvakavaa esitystä. Hänen väsyneet avustajansa April on ainoa, joka tietää salaisuuden, että hänen päivittäinen kiusaajansa on nyt jumissa noloissa teini-ikäisen kehossa, juuri kun kaikki on pelissä.

Julkaistu:
Uusi Lumikki (2025) on musikaali ja fantasiaelokuva, joka pohjautuu klassiseen satuun. Elokuvassa Lumikki pakenee pahaa kuningatarta, löytää ystävyyden seitsemän kääpiön seurassa ja oppii, että todellinen kauneus tulee rohkeudesta ja rehellisyydestä.

Julkaistu:
Kiltteys vie voiton kyynisyydestä Fred Rogersin ja toimittaja Lloyd Vogelin välisestä ystävyydestä kertovassa elokuvassa. Perustuu tositarinaan.

Julkaistu:
Muovisessa Tarvillen kaupungissa, josta oikeat puut ja kasvit ovat hävinneet, asuu 12-vuotias Ted, joka haluaa voittaa unelmiensa tytön sydämen puolelleen. Audreyn suurin unelma on nähdä oikea puu, joten Tedin on löydettävä aito Truffula-puun siemen. Tutkimusmatkallaan Ted tapaa vanhan keksijä Kerskasen, jolla on tarina kerrottavanaan siitä, mihin Truffula-puut ovat kadonneet.

Julkaistu:
On Bert Ljungin ja hänen kavereidensa Åken ja Lill-Erikin ensimmäinen päivä yläasteella. Koulun suurin stara on jugurtti-Leila, joka käy ysiluokkaa, on viileä mainosmalli ja tasan kaikki ihailevat häntä. Kun Bert näkee Leilan on hän mennyttä miestä. Miten ihmeessä hän saisi kiinnitettyä tytön huomion kun käy vasta seiskaluokkaa?! Pian käynnistyy jännitysnäytelmä kiusallisena teemapäivänä ja juonenkäänteisiin liittyy raakaruokapallo, yllättävä vessavisiitti – ja peräti kaksi salaista päiväkirjaa.

Julkaistu:
Avioliiton auvoisa satama joutuu myrskyn kouriin, kun Shrek ja Fiona matkaavat tapaamaan appivanhempiaan joutuen ratkiriemukkaaseen ja vauhdikkaaseen seikkailuun. Uskollisen Aasin avulla Shrek käy taistoon myrkkyjuomaa keittelevää Hyvää haltiajatarta, komeaa Prinssi Uljasta ja kuuluisaa palkkamurhaajaa, Saapasjalkakissaa vastaan.

Julkaistu:
Animaatioseikkailu kertoo Emmetistä, joka on maailman tavallisin, sääntöjä noudattava ja täydellisen keskinkertainen LEGO-ukko, jota erehdytään luulemaan maailmanpelastajaksi. Emmet joutuu tahtomattaan osaksi eeppistä seikkailua, jonka päämääränä on pysäyttää vaarallinen tyranni, mutta Emmet on tällaiseen tehtävään toivottoman ja hilpeyttä herättävän valmistautumaton.

Julkaistu:
Kun Paddington saa kuulla rakkaan Lucy-tätinsä kadonneen seniorikarhujen yhteisöstä, hän ja Brownin perhe suuntaavat oitis Perun viidakkoon etsimään häntä. Etsintä alkaa arvoitukselliselle kartalle merkitystä johtolangasta. Aikeenaan ratkaista kadonneen tätinsä arvoitus, Paddington lähtee jännittävälle matkalle läpi Amazonin sademetsien – ja löytää sattumalta yhden maailman legendaarisimmista aarteista.
Julkaistu: