Julkaistu:
Rakastunut Shakespeare
Romanttinen komedia kertoo fiktiivisen tarinan nuoresta Shakespearesta, jonka rakkausrintamalla onni ei ole myötä. Kirjoitustyötkään eivät ota tuulta alleen. Elokuva kahmi seitsemän Oscaria vuonna 1999.

Julkaistu:
Romanttinen komedia kertoo fiktiivisen tarinan nuoresta Shakespearesta, jonka rakkausrintamalla onni ei ole myötä. Kirjoitustyötkään eivät ota tuulta alleen. Elokuva kahmi seitsemän Oscaria vuonna 1999.

Julkaistu:
Tammikuun 23. 2002 oli päivä, joka muutti Mariane Pearlin elämän. Hänen aviomiehensä Daniel, Etelä-Aasian Wall Street Journalin toimituspäällikkö, oli tekemässä tutkimusta ”kenkäpommiterroristi” Richard Reidistä. Juttu vei heidät Karachiin, jossa heidän oli tarkoitus päästä tapaamaan tietolähdettä. Dannyn lähtiessä tapaamiseen hän sanoi Mariannelle, että hän saattaa myöhästyä päivälliseltä. Hän ei koskaan palannut.Ikävien tapahtumien alkaessa Marianne oli kuudennella kuukaudella raskaana odottaen poikavauvaa, jonka nimeksi Danny oli toivonut Adamia. Marianne kirjoitti kirjan kertoakseen Adamille isästään, jota hän ei koskaan tavannut.

Julkaistu:
Hän paljastaa kadonneita valtakuntia, löytää mittaamattomia aarteita, rankaisee rikollisia… jokapäiväistä puuhaa seikkailijatar Lara Croftille. Nyt hänen isänsä salattu menneisyys vie Laran kohtaamaan elämänsä suurimman haasteen: hänen on löydettävä legendaarinen,avaruutta ja aikaa hallitseva Valon Kolmio, ennen kuin se joutuu maailmanvaltaa havittelevan salaisen Illuminati-yhteisön haltuun.

Julkaistu:
Augusto ja Michaela Odone saavat kohtalon kautta julman iskun, kun heidän viisivuotias poikansa Lorenzolle diagnosoidaan harvinainen ja parantumaton sairaus. Mutta Odonien sinnikkyys ja usko johtavat epäortodoksiseen hoitoon, joka pelastaa heidän poikansa ja kirjoittaa lääketieteen historian uusiksi.

Julkaistu:
Days of Thunder on elokuvahistorian spektaakkelimaisin kilpa-ajoelokuva kautta aikojen – täynnä moottorien pauhua ja kisakuumetta. Tom Cruise näyttelee kilpa-ajaja Cole Tricklea, jonka kyvylle ja kunnianhimolle vetää vertoja vain hänen palava halunsa voittaa. Liikemies Tim Daland huomaa Colen kyvyt ja pestaa hänet tiimiinsä, jossa toimii legendaarinen varikkopäällikkö ja autonrakentaja Harry Hogge. Tarkoituksena on ajaa kilpaa Winston Cupin voitosta Daytona 500:ssa. Vakava kolari lähes päättää Colen uran ja hänen onkin käännyttävä kauniin lääkärin puoleen saadakseen takaisin kykynsä ja rohkeutensa kilpailla jälleen tinkimättömästi voitosta.

Julkaistu:
Nuori mies Tristan yrittää voittaa kauniin, mutta hieman etäisen Victorian sydämen lähtemällä matkalle, jonka tarkoituksena on löytää pudonnut tähti. Se vie hänet outoon ja kiellettyyn paikkaan hänen kylänsä ulkopuolelle. Siellä hän löytää tähden, joka muuttuukin Yvaine-nimiseksi tytöksi. Tristan ei ole kuitenkaan ainoa, joka on etsimässä tähteä. Kuninkaan neljä elossa olevaa poikaa – unohtamatta kolmen kuolleen veljen haamua – tavoittelevat tähteä, koska se olisi avain valtaistuimelle. Tristanin täytyy voittaa myös paha noita Lamia, joka puolestaan tarvitsee tähden tullakseen jälleen nuoreksi. Tristanin taistellessä näitä vaaroja vastaan, hän törmää samalla merirosvo Kapteeni Shakespeareen sekä hieman hämäräperäiseen kauppiaaseen, jolloin hänen tehtävänsä muuttuu. Hänen täytyy voittaa tähden sydän puolelleeen löytääkseen oikean rakkauden merkityksen.

Julkaistu:
Vastanaineiden Carlin ja Mollyn elämään tupsahtaa Carlin lapsuudenkaveri Dupree, joka pistää pariskunnan elämän sekaisin.

Julkaistu:
John McLoughlin ja Will Jimeno, kaksi New York Cityn satamaviranomaisen poliisia, jäivät raunioihin 11. syyskuuta 2001 World Trade Centerin kaksoistornien romahdettua. Lähes mahdottomissa olosuhteissa McLoughlin ja Jimeno taistelevat yhdessä henkiinjäämisestä…

Julkaistu:
Punaisen Lokakuun metsästys on rankka kertomus kahdesta miehestä, jotka pitävät käsissään tuomiopäivän avaimia. Neuvostoliiton yhdinsukellusvenelaivaston ylpeys, teknologian viimeisintä huutoa edustava Punainen Lokakuu lähestyy Yhdysvaltain rannikkoa kapteeni Marko Ramuiksen komennossa. USA:n analyytikko Jack Ryan uskoo Ramiuksen aikovan loikata. Mutta Ryanilla on vain muutama tunti aikaa löytää Ramius ja todistaa väitteensä oikeaksi, sillä Punaisen Lokakuun jäljillä on myös koko Neuvostoliton ilma- ja merivoimat.

Julkaistu:
Fahrenheit 451 on François Truffaut’n ohjaama brittiläinen tieteiselokuva vuodelta 1966. Se pohjautuu Ray Bradburyn romaaniin Fahrenheit 451. Fahrenheit 451 on Truffaut’n ainoa englanninkielinen elokuva ja ainoa tieteiselokuva. Sitä pidetään moralistisena dystopiana, kummajaisena joka kiehtovuudessaan on outo. Vahva värimaailma ja tunnelma pehmentävät sen jyrkkää sanomaa. Myös itse kolkkoa tarinaa Truffaut on pehmentänyt ihmisläheisempään suuntaan.Vaikka elokuva ei ole scifi-elokuvan eikä ohjaajansa merkittäviä klassikkoja, se antoi kuitenkin marsilaisia ja jättimäisiä ötököitä vilisseelle lajityypille annoksen “kunniallisuutta”.
Julkaistu: