Age rating: K12

Selaa kaikkia artikkeleita

Julkaistu:

Hulk

Työlleen omistautuneen geenitieteilijä Bruce Bannerin laboratoriossa tapahtuu onnettomuus, joka altistaa hänet tappavalle määrälle gammasäteilyä. Tutkijatoverinsa Betty Rossin yllätykseksi Bruce ei kuitenkaan kuole, vaan päinvastoin vaikuttaa vahvemmalta kuin koskaan. Onnettomuudella on silti seurauksensa: suuttuessaan Bruce menettää täysin kontrollin omasta kehostaan ja muuttuu Hulkiksi, suureksi vihreäksi hirviöksi, joka kylvää tuhoa ympärilleen. Hän huomaa olevansa epätoivoisessa tilanteessa, jossa hänen täytyy yhtä aikaa opetella hallitsemaan uusia salaperäisiä voimiaan ja paeta häntä metsästäviltä viranomaisilta.

Julkaistu:

Rakastunut Shakespeare

Romanttinen komedia kertoo fiktiivisen tarinan nuoresta Shakespearesta, jonka rakkausrintamalla onni ei ole myötä. Kirjoitustyötkään eivät ota tuulta alleen. Elokuva kahmi seitsemän Oscaria vuonna 1999.

Julkaistu:

A Mighty Heart

Tammikuun 23. 2002 oli päivä, joka muutti Mariane Pearlin elämän. Hänen aviomiehensä Daniel, Etelä-Aasian Wall Street Journalin toimituspäällikkö, oli tekemässä tutkimusta ”kenkäpommiterroristi” Richard Reidistä. Juttu vei heidät Karachiin, jossa heidän oli tarkoitus päästä tapaamaan tietolähdettä. Dannyn lähtiessä tapaamiseen hän sanoi Mariannelle, että hän saattaa myöhästyä päivälliseltä. Hän ei koskaan palannut.Ikävien tapahtumien alkaessa Marianne oli kuudennella kuukaudella raskaana odottaen poikavauvaa, jonka nimeksi Danny oli toivonut Adamia. Marianne kirjoitti kirjan kertoakseen Adamille isästään, jota hän ei koskaan tavannut.

Julkaistu:

Lara Croft: Tomb Raider

Hän paljastaa kadonneita valtakuntia, löytää mittaamattomia aarteita, rankaisee rikollisia… jokapäiväistä puuhaa seikkailijatar Lara Croftille. Nyt hänen isänsä salattu menneisyys vie Laran kohtaamaan elämänsä suurimman haasteen: hänen on löydettävä legendaarinen,avaruutta ja aikaa hallitseva Valon Kolmio, ennen kuin se joutuu maailmanvaltaa havittelevan salaisen Illuminati-yhteisön haltuun.

Julkaistu:

Lorenzo’s Oil

Augusto ja Michaela Odone saavat kohtalon kautta julman iskun, kun heidän viisivuotias poikansa Lorenzolle diagnosoidaan harvinainen ja parantumaton sairaus. Mutta Odonien sinnikkyys ja usko johtavat epäortodoksiseen hoitoon, joka pelastaa heidän poikansa ja kirjoittaa lääketieteen historian uusiksi.

Julkaistu:

Days of Thunder – ukkosta radalla

Days of Thunder on elokuvahistorian spektaakkelimaisin kilpa-ajoelokuva kautta aikojen – täynnä moottorien pauhua ja kisakuumetta. Tom Cruise näyttelee kilpa-ajaja Cole Tricklea, jonka kyvylle ja kunnianhimolle vetää vertoja vain hänen palava halunsa voittaa. Liikemies Tim Daland huomaa Colen kyvyt ja pestaa hänet tiimiinsä, jossa toimii legendaarinen varikkopäällikkö ja autonrakentaja Harry Hogge. Tarkoituksena on ajaa kilpaa Winston Cupin voitosta Daytona 500:ssa. Vakava kolari lähes päättää Colen uran ja hänen onkin käännyttävä kauniin lääkärin puoleen saadakseen takaisin kykynsä ja rohkeutensa kilpailla jälleen tinkimättömästi voitosta.

Julkaistu:

Tähtisumua

Nuori mies Tristan yrittää voittaa kauniin, mutta hieman etäisen Victorian sydämen lähtemällä matkalle, jonka tarkoituksena on löytää pudonnut tähti. Se vie hänet outoon ja kiellettyyn paikkaan hänen kylänsä ulkopuolelle. Siellä hän löytää tähden, joka muuttuukin Yvaine-nimiseksi tytöksi. Tristan ei ole kuitenkaan ainoa, joka on etsimässä tähteä. Kuninkaan neljä elossa olevaa poikaa – unohtamatta kolmen kuolleen veljen haamua – tavoittelevat tähteä, koska se olisi avain valtaistuimelle. Tristanin täytyy voittaa myös paha noita Lamia, joka puolestaan tarvitsee tähden tullakseen jälleen nuoreksi. Tristanin taistellessä näitä vaaroja vastaan, hän törmää samalla merirosvo Kapteeni Shakespeareen sekä hieman hämäräperäiseen kauppiaaseen, jolloin hänen tehtävänsä muuttuu. Hänen täytyy voittaa tähden sydän puolelleeen löytääkseen oikean rakkauden merkityksen.

Julkaistu:

Sneakers

Tietokneasiantuntija Martin Bishop (ROBERT REDFORD) johtaa turvallisuusalan yritystä, jossa ovat mukana entinen CIA:n tyntekijä (SIDNEY PORTIER), elektronisten laitteiden velho (DAN AYKROYD), nuori tietokonenero (RIVER PHOENIX) ja sokea ääniekspertti (DAVID STRATHAIRN) – varsinkin erikoisia miehiä, joilla kaikilla on oma hämärä menneisyytensä. Bishopin menneisyys, jota virallisesti ei ole, iskeytyy vasten hänen kasvojaan, kun kaksi turvallisuuspalvelun agenteiksi esittäytyvää miestä kiristää ”sneakerit” suorittamaan salaisen operaation: firman on hankittava musta laatikko, jota tunnettu matemaatikko on kehittelemässä. Bishop pyytää entisen tyttöystävänsä (MARY MCDONNELL) apuun. He onnistuvat löytämään laitteen ja luovuttavat sen NSA:n agenteille. Mutta sitten asiat saavat yllättävän käänteen: matemaatikko murhataan, eivätkä Bishopin asiakkaat tunnukaan olevan hallituksen palkkalistoilla. Kenen sitten? Kuka on kaiken takana?

Julkaistu:

Topaz

Yhdysvaltalainen CIA:n agentti palkkaa ranskalaisen urkkijan Devereaux’n. Agentin tehtävänä on lähteä Kuubaan tarkistamaan huhuja, joita kiertelee venäläisistä ohjuksista ja NATOn vakoilijasta, jota kutsutaan nimellä Topaz. Havannassa Deveraux’n tutkimukset muuttuvat vaarallisiksi ja jättävät jälkeensä vallasta syöstyjä hallituksia, murhia, petoksia ja itsemurhia. Saatuaan tehtävänsä päätökseen Devereaux palaa Ranskaan, mutta kun hän aikoo paljastaa kaksoisagentin, vaara ja jännitys kiristyvät äärimmilleen.

Julkaistu:

Medusan isku

Muistinmenetyksestä kärsivä Bourne on jättänyt väkivaltaisen menneisyyden taakseen ja elää tavallista elämää Marie-tyttöystävänsä kanssa. Suunnitelmat rauhallisesta elämästä romuttuvat, kun hän joutuu salamurhayrityksen kohteeksi. Tuntemattoman vihollisen jahtaama Bourne todistaa, ettei hän ole helppo kohde ja ettei hänen taitojaan ja sitkeyttään kannata aliarvioida.