Lisenssityyppi: Kertalupa

Selaa kaikkia artikkeleita

Julkaistu:

Häiriköt

Hillittön tarina kahdesta tyhäntoimittajasta, jotka viettävät aivan liian paljon aikaa ostarilla. Kun Brodien tyttöystävä jättää hänet, Brodie vetäytyy ostarille kaverinsa T.S:n kanssa – jonka tyttöystävä on myös häipynyt kuvioista äskettäin. Maailman murjoamat kaverukset vierailevat välillä ruokaosastolla ja välillä vain miettivät kohtaloaan. Lopulta tämä motivaatiopulasta kärsivä kaksikko päätää voittaa tyttönsä takaisin. He pestaavat avukseen Silent Bobin ja Jayn, joiden sekoilut antavat aivan uutta merkitystä termille ”maanvaiva”.

Julkaistu:

Unelmien kenttä

Ray on muuttanut vaimonsa ja tyttärensä kanssa maalle jonkin aikaa sitten. He viljelevät maissia työkseen. Eräänä päivänä, kun Ray on kävelemässä maissipellon keskellä hän kuulee äänen. Oman tulkintansa mukaan ääni pyytää häntä rakentamaan pesäpallokentän pellolle. Niin hän tekeekin ja pian alkaa tapahtua asioita, joista hän ei osannut edes uneksia…

Julkaistu:

Funhouse

Kun kahdeksan julkkista kutsutaan kaikkialta maailmasta kisaamaan nettirealitysarjassa, he huomaavat pian pelaavansa henkensä edestä. Pois äänestetyt joutuvat nimittäin kärsimään kammottavista seuraamuksista, jotka näytetään suorana kaikkialla maailmassa.

Julkaistu:

Infinity Pool

Oleskellessaan eristyksissä sijaitsevassa saarieskapaikassa, James ja Em nauttivat täydellisestä lomastaan, joka sisältää puhtaita rantoja, poikkeuksellista palvelua ja auringonpaisteesta nauttimista. Mutta viehättävän ja salaperäisen Gabin johdolla he seikkailivat lomakohteen ulkopuolelle ja löytävät itsensä kulttuurista, joka on täynnä väkivaltaa, hedonismia ja kertomattomia kauhuja. Traaginen onnettomuus saa heidät kohtaamaan nollatoleranssipolitiikan rikollisuudelle: joko sinut teloitetaan, tai, jos olet riittävän rikas, voit katsella itseusi kuolevan.

Julkaistu:

The Boiling Point

Jimmyn setä antaa hänelle 30 päivän koeaikaa Kirkin tilalla hallitakseen temperamenttiaan tai menettää perintönsä. Siellä hän joutuu tekemisiin ryöstäjien kanssa, joiden johtaja on hänen kilpailijansa Kirkin tyttärestä. Yhtenä päivänä koeaikansa päättymisestä he provosoivat hänet tappeluun.

Julkaistu:

Get Away

Kun joukko ystäviä viettää viikonloppua syrjäisessä lomakodissa autiomaassa, he katsovat mystistä VHS-nauhaa ja huomaavat, että sattumia on liian paljon ja ne ovat karmivia.

Julkaistu:

Target Number One

Vahvistaakseen yhteyksiään kaduilla nuoren miehen on osallistuttava väkivaltaiseen ryöstöön. Mutta selviydyttyään katujengien välisestä sodasta hänestä tulee lainvalvojien ja armottoman mafiapomojen pääkohde.

Julkaistu:

Trouble in Paradise

Varas Gaston Monescu ja taskuvarka Lily ovat rikollisia ja rakastavaisia. Työskennellen parfyymin myyntipäällikkö Mariette Colet’n palveluksessa, nämä kaksi rikollista päättävät yhdistää rikolliset kykynsä ryöstääkseen työnantajansa. Gaston käyttää Monsieur Lavalin salanimellään henkilökohtaisen sihteerinsä asemaa Marietten läheisyyteen pääsemiseksi. Kuitenkin hän menee liian pitkälle, kun hän oikeasti rakastuu Marietteen ja joutuu valitsemaan hänen ja Lilyn välillä.

Julkaistu:

Jigsaw

Jigsaw-tappajan jälkiä muistuttavia murhia tutkivat lainvalvojat huomaavat jahtaavansa yli kymmenen vuotta sitten kuolleen miehen haamua uudessa pelissä, joka on vasta alkanut. Onko John Kramer palannut kuolleista muistuttamaan, että olkaa kiitollisia elämän lahjasta? Vai onko tämän ansan virittänyt tappaja, jolla on ihan omat aikeet?

Julkaistu:

Ghost – näkymätön rakkaus

Sam Wheat ja Molly Jensen ovat onnellinen ja rakastunut pari New Yorkissa. Kun Sam ammutaan ja kuolee, hän jää maan päälle haamuksi, joka ryhtyy selvittämän selvännäkijän avulla kuolemaansa johtaneita syitä. Samalla hän yrittää auttaa Mollya, jotta tämä välttyisi samalta kohtalolta.