Lisenssityyppi: Kertalupa

Selaa kaikkia artikkeleita

Julkaistu:

Blue in the Face

Hämmästyttävä joukko paikallisia vierailee naapuruston sikariliikkeessä, etsimässä hyviä hetkiä ja löytämässä runsaasti hauskaa. Mutta kun ahne omistaja uhkaa sulkea liikkeen pysyvästi ja muuttaa sen trendikkääksi kasvisravintolaksi, naapurusto todistaa, että he tekevät melkein mitä tahansa pelastaakseen suosikkipaikkansa.

Julkaistu:

Ride – Matka Miamiin

”Tervetuloa matkalle New Yorkista Miamiin! Haluamme erityisesti painottaa, että juominen, laulaminen ja tanssiminen on on matkan aikana ehdottomasti sallittu. Lisäksi kuskin kanssa on syytä keskustella, jotta pysyisimme tiellä!” Ryhmä nuoria rap-muusikkoja on matkalla Miamiin, jossa heidän on tarkoitus osallistua musiikkivideon kuvauksiin. Ennen kaikkea heitä houkuttelee mahdollisuus tehdä suuri läpimurto jo toivo siitä, että joku huomaisi heidän lahjakkuutensa. Mutta sitä ennen on edessä pitkä bussimatka, josta on otettava kaikki irti. Joten…

Julkaistu:

Cosi

Teatteriohjaaja Lewisillä on projekti mielisairaalassa. Hän ohjaa Mozartin oopperan ”Cosi Fan Tutte”, jonka eri rooleissa esiintyvät laitoksen potilaat. Tehtävä ei ole helppo varsinkaan, kun ohjaaja huomaa rakastuneensa viehättävään potilaaseen.

Julkaistu:

Backstage

Jos olet koskaan halunnut tietää, mitä kulissien takana todella tapahtuu, tämä on ratkaiseva sisäinen katsaus – leikkaamaton ja sensuroimaton. Lavashow-esitysten ohella saat intiimin näkymän siihen, millaista elämä on yhden kaikkien aikojen suurimmista rap-konserttikiertueista. Se näyttää elämää tiellä, hotelleissa ja lavan ulkopuolella tavalla, jota et ole koskaan ennen nähnyt.

Julkaistu:

Spanish Fly

Nainen, toimittaja Zoe, tietää paremmin kuin mennä tarinaan mielessään jo päätettynä. Mutta juuri niin hän tekee, kun hän suuntaa Espanjaan kirjoittaakseen sen miehistä ja heidän macho-näkemyksestään (kuten hän sen näkee) ihmissuhteista. Kun hän yrittää todistaa teesiään, hän pian huomaa, että hän ei tiedä miehistä niin paljon kuin oli luullut. Hän myös huomaa olevansa tekemisissä väärien miesten kanssa.

Julkaistu:

Halloween Kills

Laurie Strode, hänen tyttärensä Karen ja tyttärentyttärensä Allyson jättivät naamiomiehen lukkojen taakse Laurien liekehtivän talon kellariin. Pian sen jälkeen Laurie kiidätetään vakavasti loukkaantuneena sairaalaan. Hän uskoo viimein tappaneensa pitkäaikaisen piinaajansa. Mutta kun Michael onnistuu pakenemaan Laurien ansasta, hänen verilöylynsä jatkuu. Kivuistaan piittaamatta Laurie valmistautuu puolustautumaan ja saa samalla koko Haddonfieldin kaupungin nousemaan yhteisvoimin hirviötä vastaan.

Julkaistu:

The Exorcism

Vaikeuksista kärsivä näyttelijä alkaa purkautua kuvattaessa yliluonnollista kauhuelokuvaa, mikä saa hänen etääntyneen tyttärensä pohtimaan, onko isä vaipumassa takaisin menneisiin riippuvuuksiinsa vai onko taustalla jotain pahantahtoista.

Julkaistu:

The Amityville Horror

Marraskuussa 1974 nuori mies tappoi kaikki perheenjäsenensä näiden nukkuessa. Mies kertoi talon äänien ajaneen hänet näihin järjettömiin teurastuksiin. Vuotta myöhemmin Lutzin perhe muuttaa pahaa aavistamatta jylhään taloon osoitteessa 112 Ocean Avenue, Amityville. Käsittämättömät tapahtumat alkavat seurata toisiaan. Äänet palaavat. Toistuuko pahuuden historia?

Julkaistu:

Dracula II: Ascension

Lääketieteen opiskelijaryhmä löytää kuuluisan kreivin ruumiin. Pian he huomaavat olevansa outojen ja vaarallisten tilanteiden keskellä, kun varjoisa hahmo tarjoaa heille 30 miljoonaa dollaria ruumiista, jotta hän voisi kerätä sen verta.

Julkaistu:

Hellraiser: Maanpäällinen helvetti

Pinhead (Doug Bradley) on palannut takaisin.. Cenobiittien johtaja Pinhead palaa maahan legioonansa kanssa päästääkseen irti maanpäällisen helvetin, ja kiduttaakseen sekä tappaakseen kaikki jotka uskaltavat asettua heidän tiellensä. Heidän vanha vihollisensa Kirsty Cotton (Ashley Lawrence), ainoa henkilö joka on kukistanut Pinheadin aiemmin, on sen sijaan päättänyt pysäyttää Pinheadin joukkoineen ennen kuin helvetti on valloillaan!