Lisenssityyppi: Kertalupa

Selaa kaikkia artikkeleita

Julkaistu:

Italian Nights

Kuuluisa elokuvatuottaja löydetään kuolleena Tiber-joesta, ja pääepäiltyinä on kolme nuorta kunnianhimoista käsikirjoittajaa. Yhden yön aikana poliisiasemalla he käyvät läpi myrskyisää, tunteikasta ja ironista matkaansa Rooman kaduilla, italialaisen elokuvan loiston aikakauden lopulla.

Julkaistu:

The Green Knight

Kuninkaan siskonpoika, sisukas Sir Gawain, hyväksyy haasteen lyödä mystinen, jättimäinen ja nimensä mukaisesti vihreä ritari ”The Green Knight”, pelottava kummajainen, joka tekee miehistä miehiä. Matkalla Vihreän ritarin luo Gawain joutuu taistelemaan niin henkiolentojen, jättiläisten, varkaiden kuin juonittelijoidenkin kanssa, mutta lopulta hän ymmärtää taistelevansa ritarin kunniasta ja arvostaan perheen ja koko kuningaskunnan silmissä.

Julkaistu:

Picture of Lies

Vastustamattoman karismaattinen taidekriitikko James Figueras lyöttäytyy mukaan provosoivaan ja houkuttelevaan amerikkalaiseen kollegaan Berenice Hollisiin. Uudet rakastavaiset matkustavat voimakkaan taidekeräilijän Cassidyn ylenpalttiseen ja runsaaseen Como-järven kartanoon. Heidän isäntänsä paljastaa, että hän on Jerome Debneyn suojelija, ja hänellä on yksinkertainen pyyntö: Jamesille varastaa Debneyn mestariteos taiteilijan studiosta hinnalla millä hyvänsä.

Julkaistu:

The Operative

Peitetehtävässä toimiva agentti Rachel työskentelee Israelin tiedustelupalvelu Mossadille osallistuen vakoiluohjelmaan Iranin ydinasesuunnitelmia vastaan. Hänen tehtävänsä uhkaa kuitenkin tuhota hänen uuden rakkaansa Farhadin elämän. Kun Rachel katoaa, yrittää hänen uusi neuvonantajansa Thomas jäljittää hänet.

Julkaistu:

End of Sentence

Leskeksi jäänyt Frank Fogle lähtee vastahakoisesti matkalle kunnioittaakseen vaimonsa viimeistä tahtoa sirotella tämän tuhkat kaukaiselle järvelle tämän synnyinmaahan Irlantiin ja pitääkseen lupauksensa ottaa mukaan poikansa Sean, johon hänellä on etäiset välit. Viimeisin asia, mitä juuri vankilasta vapautunut Sean kaipaa, on roadtrip ulkomaille vieraaksi jääneen isänsä kanssa. Sen sijaan hän haaveilee uudesta alusta Kaliforniassa. Hänen matkasuunnitelmansa kuitenkin peruuntuvat, jolloin hän hyväksyy vastahakoisesti isänsä ehdotuksen vastapalveluksena lippu länsirannikolle ja lupaus, ettei heidän tarvitse sen jälkeen enää koskaan nähdä toisiaan. Hämmentävä irlantilainen muistotilaisuus, törmääminen vanhaan heilaan, nätti liftari sekä moni selvittämätön asia tekevät matkasta kuitenkin jotain muuta kuin mitä isä ja poika luulivat…

Julkaistu:

Kiitos tilauksestasi

Ricky ja hänen perheensä ovat olleet jo pitkään pulassa velkojensa kanssa. Kun lupaava tilaisuus tehdä lisätienestiä lähettinä ilmaantuu, Ricky tarttuu oljenkorteen. Mutta itsenäiseksi mainostettuun työhön franchise-yrittäjänä kuuluu lukuisia sudenkuoppia. Myös Rickyn vaimon työ hoitajana on raskasta, ja paineiden alla perheen välit alkavat rakoilla.

Julkaistu:

The Babymakers

Tommy ja hänen vaimonsa Audrey ovat yrittäneet kaikkensa tullakseen raskaaksi. Tutkimuksien jälkeen lääkäri paljastaa tyrmistyneelle pariskunnalle, että Tommy ”ampuu tyhjiä”. Peloissaan avioliittonsa puolesta Tommy palkkaa ex-gangsteri ystävänsä ryöstämään spermapankista takaisin talletuksen, jonka hän lahjoitti sinne useita vuosia sitten.

Julkaistu:

Passion

Isabelle työskentelee suuressa mainostoimistossa hyvin tiiviissä yhteistyössä pomonsa Christinen kanssa. Kun Christine yllättäen varastaa Isabellen suunnitteleman mainoskampanjan uudelle älypuhelimelle ja esittelee sen eteenpäin omana ideanaan välit muuttuvat hetkessä jäätäviksi. Passiivinen Isabel alistuu kohtaloonsa, mutta hankkii ylpeydenpuuskassa kunniansa nopeasti takaisin. Christine kostaa menettämänsä ylennyksen aloittamalla Isabelin systemaattisen nöyryyttämisen. Kahden uranaisen mittelö johtaa lopulta toisen kuolemaan.

Julkaistu:

Thanks for Sharing

Romanttinen komedia, joka tuo yhteen kolme erilaista hahmoa, jotka oppivat kohtaamaan haastavan ja usein sekavan maailman, kun he kamppailevat yhdessä yhteistä demonia vastaan—seksiriippuvuutta.

Julkaistu:

Parker

Parker on ammattivaras, jolla on tiukka ammattietiikka – älä varasta niiltä, jotka kärsisivät taloudellisesti tästä ja älä vahingoita ihmisiä, jotka eivät sitä ansaitse. Mutta viimeisimmän keikan jälkeen hänen ryhmänsä pettää hänet, vie saaliin ja jättää hänet lähes kuolemaan. Parker päättää kostaa, ja jäljittää ryhmän rikkaiden ja kuuluisten suosimaan Palm Beachiin, jossa joukkio on suunnittelemassa uutta keikkaa. Parker tekeytyy rikkaaksi teksasilaiseksi ja saa mukaansa yllättävän kumppanin Leslien, joka on rahapulassa, mutta avuinaan hänellä on ulkonäkö, äly ja määrätietoisuus. He ryhtyvät yhdessä suunnittelemaan miten saada saalis haltuun, tasoittaa tilit ja päästä pakoon.