Tyylilaji: sota

Selaa kaikkia artikkeleita

Julkaistu:

Tiedustelijat

Toisen maailmansodan aikaisen tiedustelu-upseerin vaiettu menneisyys tulee ilmi, kun hänen pojanpoikansa, näyttelijä Joonas Saartamo alkaa tutkia isoisänsä Hannes Vehniäisen toimintaa kaukopartion johtajana. Tavatessaan erilaisia asiantuntijoita tutkimusmatkansa varrella Saartamolle avautuu uudenlainen kuva kaukopartioiden ratkaisevasta roolista sodassa. Hän oivaltaa myös, kuinka vahvasti isoisän sotakokemusten painolasti on siirtynyt sukupolvelta toiselle, vaikuttaen suoraan myös häneen.

Julkaistu:

Lee

Lee on vaikuttava elämäkerrallinen draama, jossa Kate Winslet esittää voimallisesti valokuvaaja Lee Milleriä. Ellen Kurasin ohjaama elokuva kertoo Millerin poikkeuksellisesta elämästä – miten hän siirtyi 1920-luvun muotimaailmasta ja taidepiireistä rohkeaksi sotavalokuvaajaksi. Hänen työnsä toisen maailmansodan rintamilla ei ollut vain dokumentointia, vaan myös syvällinen matka kohti sodan kauhujen ja oman menneisyytensä kohtaamista.

Elokuva kuvaa Millerin tinkimätöntä pyrkimystä tuoda esiin sodan raadollinen todellisuus ja sen vaikutukset ihmisiin. Yksi historian tunnetuimmista sotakuvista, Miller kylpyammeessa Hitlerin asunnossa, saa elokuvassa erityisen merkityksen. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Alexander Skarsgård, Josh O’Connor ja Marion Cotillard. Lee on voimakas kertomus rohkeudesta, totuuden etsimisestä ja sodan jättämistä jäljistä.

Julkaistu:

Sotalapset

Dokumentti suomalaisista lapsista, jotka evakuoitiin Ruotsiin toisen maailmansodan aikana.

Jukka Nykänen palkittiin Paras leikkaus Jussi-palkinnolla sekä Erja Dammert Paras dokumenttielokuva -palkinnolla.

Huom. Ei enää DVD- tai Blu-ray-jakelussa.

Punapanssarit ja poltettu kylä elokuvan juliste.

Julkaistu:

Punapanssarit ja poltettu kylä, Punapanssarit Suomen sodissa ja rauhassa

Kaksi dokumenttia sota-ajan Suomesta DVD:nä.

Poltettu kylä – Kolme tarinaa sodasta ja sovituksesta: Poltettu kylä kertoo savukoskelaisten Hilja Kuoskun ja Tyyne Martikaisen sekä suomussalmelaisen Hemmi Seppäsen omakohtaisiin kokemuksiin perustuvan tarinan neuvostoliittolaisten partisaanien toiminnasta talvi- ja jatkosodassa Suomen pohjoisen itärajan kylissä. Vuosikymmenet näistä tarinoista vaiettiin joko vapaaehtoisesti tai valtion pakottamana. Viime vuosina kokemuksia on alettu kirjata ylös ja puhua ihmisten sota-aikana kokemasta ahdistuksesta. Lisäksi on yritetty ymmärtää, miksi Neuvostoliitto kävi varsin veristä partisaanitoimintaa Suomessa.

Punapanssarit Suomen sodissa ja rauhassa: Punapanssarit on kertomus suomalaisille sotaveteraaneille tunnetuista venäläisistä panssarivaunuista. Niitä käytettiin rintamalla suomalaisia vastaan, mutta sotasaaliiden kautta niitä päätyi myös merkittäviä määriä suomalaisten käyttöön. Neuvosto-panssarien tarina ei loppunut rauhansopimukseen, vaan niiden käyttö jatkui pitkään myös ”rauhan töissä”. Ohjelmassa sotaveteraanit ja rauhan ajan panssarimiehet kertovat omista kokemuksistaan rintamilla sekä panssarikoulutuksesta sodanjälkeisessä Neuvostoliitossa.

Julkaistu:

Hella W

Kaikki tuntevat Niskavuori-näytelmien henkilöt, mutta näytelmien kirjoittaja Hella Wuolijoen myrskyisä elämäntarina on monille tuntemattomampi. Hän neuvotteli rauhasta talvisodassa, tuomittiin jatkosodan aikana maanpetoksesta elinkautiseen, mutta armahdettiin välirauhan solmimisen jälkeen. Jo seuraavana vuonna vapauttamisensa jälkeen hän nousi Yleisradion pääjohtajaksi ja edelleen eduskuntaan. Käsikirjoittaja Outi Nyytäjän ja ohjaaja Juha Wuolijoen yhteinen tutkimusmatka Hella Wuolijoen menneisyyteen tekee kuuluisan näytelmäkirjailijan, poliitikon ja liikenaisen tarinan tutuksi kaikille.

Ohjaaja:
Juha Wuolijoki

Pääosissa:
Tiina Weckström
Hannu-Pekka Björkman
Matleena Kuusniemi

Elokuva voitti vuoden 2012 Jussi-palkinnot Parhaasta lavastuksesta ja Parhaasta pukusuunnittelusta.

Huom. Ei enää DVD- tai Blu-ray-jakelussa.

Julkaistu:

Käsky

Vastikään Saksasta koulutuksesta Suomeen palannut nuori jääkäri Aaro Harjula todistaa julmia tapahtumia. Idealistina hän uskoo voivansa omalla toiminnallaan edistää laillisuutta ja oikeuden toteutumista, niinpä hän puoliväkisin lähtee viemään punaista naisvankia Miina Malinia reiluksi uskomaansa oikeusistuimeen. Miina ja Jääkäri Harjula joutuvat matkallaan autiolle saarelle. Yhteinen kokemus muuttaa ja syventää heidän suhdettaan toisiinsa. Kenttätuomioistuin on Harjulan kasvutarina. Hyviin ja pahoihin, oikeaan ja väärään jakautunut maailma saa lisää sävyjä. Harjula tutustuu hyvämaineiseen Emil Hallenbergiin, uskoo siihen, että tämä mies tekee varmasti oikeudenmukaisen ratkaisun Miinan suhteen.

Ohjaaja:
Aku Louhimies

Pääosissa:
Pihla Viitala
Samuli Vauramo
Eero Aho

Elokuva palkittiin Parhaan kuvauksen Jussi-palkinnolla.

Julkaistu:

Golda

Golda on muotokuva ainutlaatuisesta naisesta ja johtajasta, Israelin ensimmäisestä ja toistaiseksi ainoasta naispuolisesta pääministeristä Golda Meiristä (Oscar- palkittu Helen Mirren, The Queen). Elokuva keskittyy vaikeisiin velvollisuuksiin ja päätöksiin, joita Meir kohtaa luotsatessaan Israelia Jom Kippurin sodassa vuonna 1973. 6. lokakuuta 1973, Israelin pyhimpänä päivänä Ramadanin aikaan, Egyptin ja Syyrian joukkojen liittouma käynnisti Siinain niemimaalle ja Golanin kukkuloille yllätyshyökkäyksen. Israelin omana rautarouvanakin tunnettu pääministeri Golda Meir taistelee päivästä toiseen aikaa vastaan, vaakalaudalla miljoonat ihmiskohtalot konfliktin molemmin puolin. Mahdottomien valintojen rasittama Golda johtaa kansansa yksin läpi epävarman aikakauden, miespuolisen hallituksensa jatkuviin sisäisiin ristiriitoihin turhautuneena.

Julkaistu:

Ystävät, toverit

Nikkelikaivoksen johtaja Arno Jurmala viettää syntymäpäivää. Työväki kehuu häntä juhlapuheissaan ja juhliin on kutsuttu kansainvälisiä liikekumppaneita. Mutta kulissien takana on toinen maailma, sillä sitä johtaa säälimätön mies jolle kaikki on kaupan: nikkeli, aseet ja naiset. Jos joku yrittää juonitella itsevaltiasta vastaan, niin petturi saa maksaa siitä hengellään. Elokuvan esikuvana on ollut Petsamon alue, jonne 30-luvun lopulla syntyi nikkelikaivoksen yhteyteen pohjoinen ”villilänsi”. Siellä kohtasivat eri kansallisuudet, nopeaa rikastumista havittelevat häikäilemättömät ihmiset ja sotaa valmistelevien maiden vakoojat.

Elokuvan on ohjannut Rauni Mollberg.

Pääosissa:
Kari Rydman
Pekka Salo
Seija Kiiski
Timo Lehtonen

Jussi-palkinnot:
Paras lavastus – Tom Hamberg

Julkaistu:

Tuntematon sotilas (1985)

Välirauhan aikana itäsuomalaisen korpivaruskunnan konekiväärikomppaniassa tehdään lääkärintarkastus ja harjoitellaan tulevia taisteluita varten. Kesäkuussa tulee lähtökäsky kohti tuntematonta ja komppania kuljetetaan itärajalle. Upseerit kuuntelevat vakavina radiosta ministerin puhetta lopullisesta voitosta ja vallatussa Petroskoissa on jo aloitettu suomalaisten voitonjuhlat. Kesällä 1944 alkaa Neuvostoliiton suurhyökkäys ja suomalaisten joukkojen perääntyminen. Kirjailija Väinö Linna antoi täyden tukensa Rauni Mollbergin elokuvahankkeelle ja oli alun alkaen mukana sen käsikirjoitustyössä. Vaikka Edwin Laineen ohjaus puolusti paikkaansa, Tuntemattoman sotilaan uudelleenfilmaukseen haluttiin löytää uusia näkökulmia. Näyttelijät ovat nuorempia, koska johtoajatuksena on nuoren ihmisen tie sotaan ja sen mielettömyyteen. Samalla se on kunnianosoitus niille jotka ovat käyneet sen kaiken läpi.

Elokuvan on ohjannut Rauni Mollberg Väinö Linnan Tuntematon sotilas -romaanin pohjalta.

Pääosissa:
Risto Tuorila
Pirkka-Pekka Petelius
Paavo Liski
Mika Mäkelä

Jussi-palkinnot:
Paras miespääosa – Paavo Liski
Paras miespääosa – Risto Tuorila
Paras ohjaus – Rauni Mollberg

Julkaistu:

Täällä Pohjantähden alla II

Artista Filmi Oy tuotti kaksi pitkää elokuvaa Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -romaaneista. Kirjat muodostavat Pohjantähti-trilogian, joka kertoo Koskelan suvun realistisen ja inhimillisen tarinan. Se seuraa pienen ihmisen elämää Euroopan suurten muutosten läpi 1800-luvun lopulta toisen maailmansodan aikaan, sisältäen Suomen itsenäistymisen ja sisällissodan. Tarina keskittyy myös Koskelan Akselin ja Kivivuoren Elinan rakkaustarinaan. Kirjasarja julkaistiin vuosina 1959–1962.