Julkaistu:
Pineapple Express
Huumeiden käyttäjä ja hänen diilerinsä pakotetaan pakoon poliisilta, kun pothead on todistamassa poliisin murhaa.

Julkaistu:
Huumeiden käyttäjä ja hänen diilerinsä pakotetaan pakoon poliisilta, kun pothead on todistamassa poliisin murhaa.

Julkaistu:
Rikollinen anarkia on äärimmäisen hupaisaa, kun neljä kokopäivätoimista palkkatappajaa päättää ansaita lisätienestiä kidnappaamalla pomonsa kummitytön. Kun vaikeuksiin joutunut kovanaama Mel päätyy syntipukiksi, alamaailman metkut ja kodin absurdit tilanteet törmäävät työntäyteisenä viikonloppuna, jota kukaan ei unohda ihan pian.

Julkaistu:
Sanfranciscolaisen poliisin Frank Connorin poika on kuolemaisillaan ja ainoastaan luuydinsiirto voi hänet pelastaa. Ainoa sopiva luuydin on vankilassa istuvalla psykopaattisella murhaajalla, jonka suostutteleminen ytimenluovutukseen vaatii melkoisesti lievennyksiä miehen tiukkoihin vankilarutiineihin. Paatunut rikollinen käyttää tilannetta hyväkseen ja pakenee. Connor on lähes ainoa, joka yrittää saada miehen kiinni hengissä.

Julkaistu:
1940-luvun Kiinassa avuton pikkurikollinen Sing tekee kaikkensa päästäkseen pahamaineisen Axe-jengin jäseneksi. Yrittäessään ryöstää parturinliikkeen Sing törmää rähjäistä kaupunginosaa hallitsevaan jengiin, jonka jäsenet ovat valepukuisia kung fu -mestareita. Singin hölmöily johtaa lopulta taisteluun Axen ja mestareiden välillä.

Julkaistu:
Lähitulevaisuudessa ihminen on valjastanut robotiikan tehokkaaseen hyötykäyttöön erinäköisten ja ‑kokoisten keinoälyllä varustettujen koneiden ollessa arkipäivää kotitalouksissakin. Paratiisissa on kuitenkin käärme, sillä toimintahäiriöitä omaavien robottien huomataan olevan hengenvaarallisia ihmisille. Reistailevia ja omin päin toimivia robotteja kutsutaan ”karkureiksi” ja vaara on niin todellinen, että poliisilla on oma erikoisyksikkö hallinnasta päässeiden koneiden taltuttamiseksi. Osastoa johtaa Jack Ramsay, tiukan paikan tullen elektromagneettiseen säteilysuojapukuun sonnustautuva sankari. Ramsay ryhtyy tutkimaan uuden työparinsa Karen Thompsonin kanssa robottien avulla tehtyjä murhia. Jäljet johtavat teknologianero Charles Lutherin laboratorioon.

Julkaistu:
Tom Welles on tavallinen perheenisä ja yksityisetsivä. Tom elättää perhettään selvittelemällä hienotunteisesti ökyrikkaille tyypillisiä kulissientakaisia keskiverto-ongelmia, aviorikoksia yms. Tasaiseen keskivertoarkeen tulee kuitenkin vaihtelua, kun vastahaudatun teollisuuspohatan leski tarvitsee Tomin palveluksia. Ryhdikkäänä tunnetun vainajan kassakaapista on löytynyt 8 mm:n filmille kuvattu snuff-elokuva, eli tässä tapauksessa nuoren tytön raiskaus ja murha. Leski haluaa tietää onko filmi huijausta vai onko filmillä näkyvä nuori tyttö todella murhattu. Filmin alkuperän metsästys vie Tomin Floridaan. Siellä hän ottaa apurikseen pornofilmejä myyvän kirjakaupan harjoittelijan Maxin. He sukeltavat syvälle pornoteollisuuden pohjamutiin etsien snuff-elokuvia ja pääsevät uusille vereksille jäljille. Welles saa kuitenkin huomata olevansa itsekkin synkällä matkalla ihmismielen salattuihin ja pimeimpiin syövereihin, kun pornobisneksen perverssiot ottavat otteen hänestä itsestään.

Julkaistu:
Ezekiel ”Easy” Rawlins on entinen sotilas, joka taisteli toisessa maailmansodassa. Hän muuttaa Los Angelesiin aloittaakseen uuden elämän, mutta sodanjälkeisessä USA:ssa amerikkalainen unelma jää usein vain haaveeksi. Easy tekee keikan hämäräperäiselle DeWit Albrightille. Hänen tehtävänään on etsiä käsiinsä Daphne Monet, salaperäinen nainen, jolla on salainen suhde kaupungin yhden pormestariehdokkaan kanssa. Easy joutuu mukaan maailmaan, jota hallitsevat kiristys, roturistiriidat, murhat, lahjotut poliitikot ja väkivaltaiset poliisit. Easyllä on apunaan vanha ystävänsä Mouse, joka tarkoittaa hyvää mutta turvautuu hieman liian väkivaltaisiin keinoihin.

Julkaistu:
Emily Rosea, tavallista teiniä riivasivat pirulliset voimat, jotka lopulta repivät hänen sielunsa ja elämänsä kappaleiksi. Oliko hän kuitenkaan – kuten monet luulivat – riivattu? Emilyn riivaajan karkottamista yrittänyttä ja hänen kuolemastaan syytettynä istuvaa pappia puolustava skeptinen asianajaja saa pelottavalla tavalla huomata, että yliluonnollisia voimia on ehkä sittenkin olemassa. Riipaiseva elokuva on kuin toistuva painajainen, josta ei vain voi herätä.

Julkaistu:
Supertähdet Martin Lawrence ja Will Smith ovat jälleen yhdessä kontrolloimattomina ja sekopäisinä superkyttinä. Bad Boys II on toimintaelokuva, joka sisältää elokuvahistorian villeimpiä takaa-ajoja. Luodit viuhahtelevat ja autot räjähtelevät kun huumekuninkaan takaa-ajo kulkee Miamin kaduilta kohti Kuuban gettoja. Jännitys ja toiminta tiivistyvät, kun Lawrence huomaa playboy-Smithin tapailevan salaa hänen seksikästä siskoaan.

Julkaistu:
New York, 1978. Nuori terävä kaveri Donnie Brasco ui nopeasti mafian kovaksikeitetyn pikkupomon Lefty Ruggieron suosioon. Donniesta tulee Leftyn oppipoika ja pian myös yksi heistä. Leftyn siivellä Donnie etenee sisäpiirin suosioon ja tahrii kätensä vereen. Mutta kuka oli Donnie Brasco? Sitä Lefty ei koskaan ehtinyt saada tietää, sillä hän teki ratkaisevan virheen: hän luotti suojattiinsa. Elokuva perustuu tositapahtumiin.
Julkaistu: