Tyylilaji: jännitys

Tappajahai elokuvan juliste

Tappajahai

Published:

Tappajahai (eng. Jaws) on ikoninen trillerielokuva vuodelta 1975, jonka ohjasi Steven Spielberg. Tarina sijoittuu Amity Islandiin, suosittuun kesälomapaikkaan, jossa alkaa tapahtua brutaaleja haihyökkäyksiä. Poliisipäällikkö Martin Brody yrittää suojella asukkaita, mutta kaupungin johto haluaa salata uhan matkailun vuoksi. Yhdessä meribiologi Matt Hooperin ja paikallisen haitaasukkaan Quintin kanssa he lähtevät hainmetsästysretkelle pysäyttääkseen valtavan valkohain.

Elokuva yhdistää jännitystä, kauhua ja draamaa. Tappajahaissa nähdään ikimuistoisia kohtauksia, kuten hyökkäyksiä hain puolelta ja pelottavia hetkiä vedessä. Elokuva saavutti valtavan suosion ja vaikutti merkittävästi elokuvateollisuuteen ja populaarikulttuuriin. Se nosti hain pelottavaksi hahmoksi ja loi ikonisen tunnelman, joka jatkaa katsojien inspiroimista ja pelottamista edelleen.

Tappajahai voitti kolme Oscar-palkintoa. Steven Spielbergille voitti parhaan ohjauksen Oscarin, parhaan äänityksen Oscarin voitti Robert L. Hoyt ja Roger Heman Jr. sekä parhaan alkuperäisen musiikin Oscarin voitti John Williams.

Missing elokuvan juliste

Missing

Published:

Searching -elokuvan tekijöiden uusi Missing -elokuvatrilleri etenee kuin vuoristorata ja herättää kysymyksiä siitä, kuinka hyvin todella tunnemme läheisemme. Tarina alkaa, kun Junen äiti lähtee lomamatkalle uuden poikaystävänsä kanssa. June päättää äidin kielloista huolimatta järjestää mittavat kotibileet ja kun on hänen aikansa hakeä äiti lentokentältä, ei ketään tulekaan vastaan.

Junen äiti on kadonnut Kolumbiassa lomaillessaan ja hän päättää aloittaa omin keinoin selvittämään vastauksia byrokratian haasteista huolimatta. Vaikka June on tuhansien kilometrien päässä jumissa Los Angelesissa, ottaa hän käyttöönsä viimeisimmät teknologian apuvälineet. June käyttää luovasti kaikkea mitä hänellä on saatavilla yrittäessään löytää äitinsä ennen kuin on liian myöhäistä.

June sukeltaa syvemmälle etsinnöissään, mutta sen sijaan että hän löytäisi vastauksia, herääkin vain enemmän kysymyksiä. Äidin salaisuudet paljastuvat vähitellen ja June huomaa ettei ollutkaan koskaan tuntenut äitiään kunnolla.

Ad Astra elokuvan juliste

Ad Astra

Published:

Ihmiskuntaa uhkaa oudot hyökkäykset, jotka ovat lähtöisin avaruudesta. Astronautti Roy McBride (Brad Pritt) lähtee syvälle avaruuteen etsimään syytä hyökkäyksille ja samalla löytääkseen vuosikymmenniä sitten kadoneen isänsä. Matkallaan Roy kohtaa ennennäkemättömän uhan.

Koulukinon oppimateriaali käsittelee moniäänisyyttä, kielen keinoja henkilökuvan luomiseen, tiedonhaku-, kirjoitus-, analyysitehtäviä sekä filosofian keskustelutehtäviä. Oppimateriaali on suunnattu toisen asteen opintoihin.

Kääntöpiste elokuvan juliste

Kääntöpiste

Published:

Elokuvan tarinassa kolmen ihmisen elämät kohtaavat sattumalta yhteisten tekijöiden vuoksi. Francis on töissä Suomessa ilman työ- ja oleskelulupaa, kun taas Jere tuo laittomasti Suomeen kasvuhormoneja. Kolmantena mukana on parisuhdeongelmista kärsivä ex-aviopari Vera ja Aleksi.

Elokuva oli ehdokkaana neljästä Jussi-palkinnosta: paras kuvaus, äänisuunnittelu, leikkaus ja pukusuunnittelu.

Koulukinon oppimateriaali on suunnattu lukioihin ja ammatillisiin oppilaitoksiin. Tehtävät käsittelevät mm. elokuvan kuvauspaikkoja, elokuvan käsikirjoitusta, katsojalle tarjottavia tietoja juonesta, tarinan henkilöiden valintoja ja maahanmuuttopolitiikkaa.

Black Widow

Published:

Marvel Studiosin toiminnantäyteisessä vakoojatrillerissä Natasha Romanoff eli Black Widow joutuu tekemään tiliä elämänsä hämäristä hetkistä, kun hänen menneisyyteensä liittyvä vaarallinen salaliitto tulee ilmi. Natasha saa peräänsä vastustamattoman voiman, joka on päättänyt vakaasti nujertaa hänet, mikä pakottaa hänet kohtaamaan aiemman uransa vakoojana sekä paikkaamaan rikkonaisia välejä, jotka hän jätti taakseen kauan ennen kuin liittyi Avengersiin. Ohjannut Cate Shortland. Näyttelijöinä mm. Scarlett Johansson, Florence Pugh ja David Harbour. (Lähde: Filmikamari)

Harry Potter ja Viisasten kivi

Published:

J.K. Rowlingin fantasiakirjasarjan ensimmäisen osan elokuvasovitus on kirjalle uskollinen kuvaus siitä, miten Harry aloittaa koulunkäynnin velhojen koulu Tylypahkassa. Koulun lisäksi Harry saa tutustua kokonaiseen velhojen maailmaan. Ystäviensä Ronin ja Hermionen kanssa Harry selvittää monta seikkailua ensimmäisen kouluvuoden kuluessa. Ohjannut Chris Columbus. Näyttelijöinä mm. Daniel Radcliffe, Rupert Grint ja Richard Harris.

Kauttamme oikeudet muihinkin Harry Potter -elokuviin!

Cruella

Published:

70-luvun Lontooseen, keskelle punk rock -vallankumousta sijoittuva Cruella seuraa nuorta Estella-nimistä huijaria, joka on sekä nokkela että luova – ja päättänyt nousta muotimaailman suureksi nimeksi. Hän ystävystyy nuorten varkaiden kanssa, jotka arvostavat Estellan vallattomuutta ja yhdessä he onnistuvat rakentamaan itselleen elämän Lontoon kaduilla. Eräänä päivänä Estellan muotitaju kiinnittää paronitar von Hellmanin huomion.

Paronitar on muotilegenda, joka on sekä ylettömän chic, että kuolettavan kopea. Heidän kohtaamisensa tuo esiin paljastuksia ja laittaa liikkeelle tapahtumaketjun, joiden seurauksena Estella päästää pirullisen puolensa valloilleen ja hänestä kuoriutuu räikeä, muodikas ja kostonhaluinen Cruella. Elokuvan on ohjannut Craig Gillespie ja näyttelijöinä mm. Emma Stone ja Emma Thompson. (Lähde: Media-avain)

Menetetty maa

Published:

Pulitzer-palkitun Cormac McCarthyn kehuttuun romaaniin perustuva trilleri alkaa Llewelyn Mossin löytäessä kuolleiden miesten ympäröimän pakettiauton ja sieltä kasan heroiinia ja kaksi miljoonaa dollaria käteisenä. Moss ottaa rahat ja tulee aloittaneeksi väkivaltaisen ketjureaktion, jota edes laki – jota elokuvassa edustaa ikääntynyt ja katkeroitunut sheriffi Bell – ei pysty pysäyttämään. Mossin yrittäessä vältellä takaa-ajajiaan – ja erityisesti salaperäistä neropattia joka päättää ihmiselämistä lanttia heittämällä – leffa laajentaa samalla modernia amerikkalaista rikoselokuvaa ikivanhoilla teemoilla, joita on käsitelty jo Raamatussakin. Ohjannut Ethan Coen ja Joel Coen. Näyttelijöinä mm. Tommy Lee Jones, Josh Brolin ja Javier Bardem.

Tintin seikkailut – Yksisarvisen salaisuus

Published:

Aikamme suuriin tarinankertojiin lukeutuvat Oscar-palkittu ohjaaja Steven Spielberg ja Oscar-palkittu tuottaja Peter Jackson herättävät henkiin Hergén rakastettuihin sarjakuvahahmoihin perustuvan seikkailukertomusten klassikon Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus. Tämä toimintaa, huumoria ja jännitystä nerokkaasti yhdistelevä tarina on kiehtonut sukupolvia toisensa jälkeen. Löydettyään purjelaiva Yksisarvista koskevan arvoituksellisen viestin Tintti (Jamie Bell) ja hänen uskollinen Milou-koiransa tempautuvat mukaan huikealle matkalle ympäri maailmaa. Mojovaa lehtijuttua metsästävä Tintti kohtaa salaperäisen herra Sakarinin (Daniel Craig), alati seikkailunjanoisen mutta usein hieman änkyräisen kapteeni Haddockin (Andy Serkis) sekä koheltavan poliisikaksikon Dupond ja Dupont (Simon Pegg ja Nick Frost) ja pääsee lopulta pahamaineisen Rakham Punaisen merirosvoaarteen – ja samalla ikivanhan kirouksen – jäljille.

Hail, Caesar!

Published:

Eddie Mannix on 50-luvun Hollywoodin elokuvateollisuuden ruumiillistuma, Capitol Pictures -tuotantoyhtiön tuottaja ja ongelmanratkoja, jonka kädet uhkaavat täyttyä tekemisistä elokuva-alan moninaisten ongelmien ja tähtösten parissa. Studio on filmaamassa vuoden suurinta panostusta: historiallista suurelokuvaa Jeesuksen ajoista. Vakavan draaman pääosaan laitetaan länkkärinäyttelijä Baird Whitlock ja tälle näyttelijätaidottomalle karjapaimenelle pitäisi luoda uusi imago. Spektaakkelin neitseellinen tähtinäyttelijätär on raskaana ja hänelle pitäisi löytää mies. Kaikkien näiden ongelmien lisäksi Eddie saa kuulla, että Whitlock on kadonnut kesken tuotannon. Eddie kyseenalaistaa jo oman hektisen työnsä mielekkyyttä, kun käy ilmi että Whitlock onkin kidnapattu ja hänest vaaditaan lunnaita. Studiota haaskalintujen lailla kiertelevät juorutoimittajat haistavat verta. Olisiko Eddien aika siirtyä muihin hommiin? Ohjannut Ethan Coen ja Joel Coen. Näyttelijöinä mm. Josh Brolin, George Clooney ja Alden Ehrenreich.